Bellatrixin tytär

4. Luku

Hermione Granger

Katselen kun Ron lusikoi vauhdilla keittoa suuhunsa, ja yritän selvittää ajatuksiani. Ruokatunti on jo puolessa välissä, mutta olen syönyt vain muutaman lusikallisen herkullista keittoa.

En oikein tiedä, mitä ajatella. Nerezzan Lestangen saapuessa eilen pitoihin olin aivan yhtä kauhistunut kuin muutkin. En ymmärtänyt, enkä kyllä ymmärrä vieläkään, miten Dumbledore saattoi päästää hänet kouluun. On vain kaksi kuukautta siitä, kun minä jouduin Bellatrix Lestrangen kidutuskirouksen alaiseksi. Yhtä vähän aikaa on siitä, kun Bellatrixin kirous kaatoi Siriuksen sen holvikaaren läpi.

Tiedän kyllä, ettei Nerezza Lestrange ole sama henkilö kuin äitinsä. Hän ei välttämättä ole äitinsä kaltainen. Mutta entä jos hän onkin samanlainen kuin äitinsä? Entä jos hän onkin murhaaja? Entä jos hän vihaa jästejä ja jästisyntyisiä? Silti Ronin äskeiset sanat kaikuvat päässäni:  Ei kukaan voi valita vanhempiaan. Ne ovat täyttä totta.

En ymmärrä, miksi Ron hyvästeli Nerezza Lestrangen lähtiessämme tyrmistä. Vielä enemmän minua hämmentää se, että tyttö vastasi hänelle. Inhoan sitä, kun en ymmärrä jotain, ja kun ajatukseni ovat sekaisin

 Ja nyt Ron joutuu yhdessä Nerezza Lestrangen kanssa jälki-istuntoon. Kahtena iltana peräkkäin. Ilmeisesti siksi, etteivät he noudattaneet Kalkaroksen ohjeita tarpeeksi nopeasti. Todella epäreilua, mutta sellainen Kalkaros on, epäreilu. Ja inhottava myös.

Lopulta tajuan, että jos en ala syömään, myöhästyn kohta muinaisista riimuista. Alan lappamaan vaudilla ruokaa suuhuni, koska en todellakaan halua myöhästyä tunnilta lukuvuoden ensimmäisenä päivänä.

Samalla kun tungen ruokaa suuhuni, etsin katseellani Nerezza Lestrangea luihuisen pöydästä. Hänen sijastaan huomaan kuitenkin Draco Malfoyn... joka katselee minua. Rypistän kulmiani hämmästyneenä, ja Malfoy kääntää nopeasti katseensa. Hän on punastunut. Mitä ihmettä?

Nyt en kyllä tajua enää mistään mitään. Draco Malfoy katsoi minua, eikä hänen kasvoillaan näkynyt jälkeäkään inhosta. Ja kun minä huomasin, että hän katseli minua, hän käänsi katseensa ja punastui. 

Vielä silloinkaan, kun kävelen kohti muodonmuutosluokkaa, en saa Malfoyn ilmettä mielestäni. Kun hän katsoi minua, hänen ilmeensä ei ollut inhoava, kuten se oli ollut aina ennen. Hänen ilmeensä oli ainoastaan surullinen ja ehkä aavistuksen toiveikas.

Olen niin ajatuksissani, että törmään johonkin. Ei vaan johonkuhun. Kuuluu tömähdys. Kompuroin pöllämystyneenä taaksepäin, ja onnistun pysymään pystyssä. Törmäyksen toinen osapuoli ei ollut yhtä onnekas. Lattialta ylös kömpivällä Malfoylla ei näytä myöskään olevan mitään hajua siitä, miten me onnistuimme törmäämään toisiimme. 

"Oho, sori Granger", nyt jo omilla jaloillaan seisova Malfoy sanoo, ja jatkaa matkaansa. Jään tuijottamaan hänen peräänsä suu auki. Sanoiko hän todella juuri: "Oho, sori Granger", eikä "Katso eteesi saastainen kuraverinen!" En todellakaan tajua enää mistään mitään.

Malfoy tuskin törmäsi minuun tahallaan, koska hän itse kaatui ja minä pysyin pystyssä. Se oli siis vahinko. Mutta "Oho, sori Granger", Malfoyn äänessä ei ollut kuulunut ivaa. Hän oli kuulostanut oikeasti pahoittelevalta. 

Minusta tuntuu, että pääni räjähtää, jos tänään tapahtuu enää yhtään mitään kummallista.

Draco Malfoy

Ei helvetti. Tämä päivä ei todellakaan mene kovin hyvin. Ensin Granger huomasi, että olin lounaalla unohtunut tuijottelemaan häntä, enkä edes tiedä, miksi tuijotin häntä. Minun pitää ehdottomasti alkaa syömään sillä puolella Luihuisen tupapöytää, josta ei näe Rohkelikon pöytään.

Ja äsken käytävällä kävellessäni mietin niin ankarasti, mahtoiko hän huomata minun punastuneen, kun jäin kiinni hänen tuijottamisestaan, etten huomannut häntä, vaan törmäsin häneen. Minulla ei ole tänään kovin hyvä päivä, mutta siinä ei kyllä ole mitään uutta.

Hän ilmeisesti odotti haukkuja anteeksipyynnön sijaan, koska näytti niin hämmästyneeltä minun sanoessani: "Oho, sori Granger." Ymmärrettävää, kun ajattelee, miten olen kohdellut häntä viimeisen viiden vuoden ajan.

Oli kyllä mukavaa nähdä välillä hänen kasvoillaan jotain muutakin kuin pelkkää inhoa. Hän näytti niin suloiselta, kun oli hämmästynyt.

Suloiselta? Okei, mitä helvettiä minä oikein ajattelen?Minä todellakin olen aivan liian väsynyt tänään.

Kävelen muiden luihuisten mukana loitsuluokkaan ja yritän parhaani mukaan karistaa mielestäni kuvan Grangerin hämmästyneistä kasvoista.

Kiitos kun luit!! Jos tykkäsit, niin muista painaa votea! Julkasen seuraavan luvun heti, ku saan sen valmiiksi