Bellatrixin tytär

14. Luku

Hermione Granger

Lopulta annan periksi ja nousen sängystä. Draco ei selvästi ole enää tulossa takaisin nukkumaan. Olin hereillä, kun hän nousi sängystä, mutta toivoin, että hän tulisi vielä takaisin, joten esitin nukkuvaa.

Hakkaan itseäni tyynyllä päähän. Miksi minun pitää olla näin säälittävä? Minä ihan tosissani toivoin, että saisin olla hänen sylissään vielä vähän pidempään. En minä tietenkään voinut pyytää häntä tulemaan takaisin, mutta toivoin, että hän tulisi.

Että minä osaan olla tyhmä! Se, että minä nukuin hänen sylissään tuskin merkitsi hänelle mitään sen ihmeellisempää. Hän ei vain halunnut nukkua yksin, ja nähdä lisää painajaisia, joten pyysi minua nukkumaan sylissään. Ja minä tietysti suostuin.

En kadu sitä, että suostuin. En todellakaan halua, että hän näkee lisää painajaisia. Mutta olin aivan uskomattoman typerä, kun kuvittelin, että se kaikki merkitsi hänelle jotain. Ja oli suorastaan säälittävää toivoa, että saisin viettää vielä hiukan kauemman aikaa hänen sylissään. Minun täytyy lopettaa tämä typerä kuvittelu ja toivominen, ja saada aivoni taas järjestykseen.

Huokaisen syvään, ja suuntaan vessaan. Pesen kasvoni, harhaan hampaani ja vaihdan ylleni päivävaatteet.

Otan laukustani taikuuden historiasta kertovan kirjan, jonka otin mukaan tylsien hetkien varalta, ja asetun toiseen olohuoneen nojatuoleista lukemaan sitä. Kun olen lukenut kirjasta jo viisikymmentä sivua, mökin ovi avautuu, ja Draco astuu sisään.

En voi olla panematta merkille, että hän näyttää aivan älyttömän söpöltä, kun hänen hiuksensa ovat tuolla tavalla tuulen tuivertamat. 

Aaargh! Miksi minä en saa ajatuksiani kuriin? Taas minä ajattelen jotain tällaista! Yritän ravistaa nuo ajatukset pois mielestäni, ja katson Dracoa uudelleen.

Jokin ei ole niin kuin pitäisi. Hän näyttää jotenkin... erilaiselta, tyhjemmältä, toivottomammalta kuin ennen. "Onko sinulla kaikki hyvin?" kysyn varovasti. En oikein tiedä, miten minun kuuluisi käyttäytyä nyt. Minusta tuntuu siltä, kuin viime yön tapahtumat olisivat lähentäneet meitä, mutta en tiedä tunteeko Draco samoin.

Kysymykseni näyttää yllättäneen Dracon. "On. Kaikki on ihan hyvin", hän vastaa. Hänen vastauksensa ei ole kovin vakuuttava, mutta en halua painostaa, joten sanon vain: "Hyvä. Meidän pitäisi varmaan lähteä aamupalalle. Se alkaa viiden minuutin kuluttua."

Draco nyökkää hyväksyvästi, joten suuntaamme yhdessä kohti päärakennusta. Kävelemme vieretysten hiljaisuuden vallitessa. Hiljaisuus ei ole kiusallinen, mutta se on jotenkin vaisu.

Syömme tukevan aamupalan, ja tiskaamisen jälkeen alkavat päivän aktiviteetit.

Mitä pidemmälle päivä kuluu, sitä vakuuttuneempi olen siitä, että Dracolla todella on jokin huonosti. Hän vaikuttaa tavallista välinpitämättömämmältä ja innottomammalta. Lounaaseen mennessä hän ei ole hymyillyt kertaakaan koko päivänä.

Lounaan jälkeen meidän on määrä lähteä melomaan kanooteilla. Lilith selittää, että matkaamme pientä, leirintäalueen ohittavaa jokea pitkin valtavalle järvelle, kierrämme järven, ja tulemme sitten takaisin. Kaikki tietenkin matkaavat samassa kanootissa parinsa kanssa.

Minä asetun meidän kanoottimme etummaiselle paikalle, ja Draco minun taakseni. Käännyn katsomaan häntä. Hän on lähempänä kuin tajusinkaan. Sydämeni alkaa hakkaamaan nopeammin. Lopeta! käsken sitä, mutta se ei tottele. Eipä tietenkään.