Bellatrixin tytär

30. Luku

Draco Malfoy

"Dracoo!" Pansy huikkaa jostain takaani.

Ei taas!!

Tiukennan otettani Hermionen vyötäröltä ja jatkamme matkaamme kohti loitsuluokkaa, kuin emme olisi kuulleetkaan.

Kuulen takaani juoksuaskeleita ja samassa Pansy on vieressäni ja ripustautuu käsivarteeni.

"Mitä hittoa, Pansy?!" huudahdan ja kavahdan inhoten taaksepäin.

"Yritäkin koskea häneen uudestaan ja toivot ettet olisi koskaan syntynytkään!" Hermione sähisee Pansylle. Hän on jo vetänyt sauvansa esiin.

Wau. Hermione osaa halutessaan olla ihan älyttömän pelottava.

Pansy perääntyy askeleen verran selvästikin peläten, että Hermione kiroaa hänet uudestaan. Yllättävän fiksua ajattelua Pansylta.

"Oletko sinä oikeasti niin hidasälyinen, ettet ole vieläkään tajunnut, etten minä halua sinua lähellenikään?" kysyn inhoten.

"Et sinä oikeasti tarkoita tuota, Draco!!" Pansy inisee.

"Tarkoitan", totean kylmällä äänellä. "Usko pois. En ole ollut näin tosissani kertaakaan elämässäni."

"Miksi hitossa hän haluaisi sinut lähelleen varsinkaan sen jälkeen, kun yritit eilen suudella häntä?" Hermione kysyy raivoissaan.

"Tietenkin siksi, että hän rakastaa minua ja sinä olet vain jotenkin lumonnut hänet!!" Pansy kirkuu.

Purskahdan nauruun. Naurun kyyneleiden läpi katson Pansya epäuskoisesti. "En uskonut, että edes sinä voisit olla noin tyhmä", tyrskähdän.

"Miten niin?" hän kysyy.

Pyöräytän silmiäni. "Minä EN rakasta sinua, Pansy. Itse asiassa minä inhoan ja halveksin sinua ja haluan vain, että pysyt mahdollisimman kaukana minusta", totean kylmästi.

Pansy näyttää syvästi loukkantuneelta. "Sinä et tarkoita tuota, Draco!" hän sanoo uudestaan.

"Kyllä tarkoitan", ilmoitan lujasti. "Minä EN rakasta sinua. Minä rakastan Hermionea."

Katseeni pehmenee välittömästi, kun käännyn katsomaan Hermionea. Hän näyttää hämmästyneeltä, muttei vihaiselta. Huh.

Vedän hänet syliini ja kiedon käteni hänen ympärilleen. Hän painaa päänsä rintakehääni vasten ja perhoset alkavat jälleen liihotella vatsassani.

Pansy tuijottaa minua kauhuissaan ja raivoissaan.

"Mitä sinä olet tehnyt hänelle, kuraverinen?!" hän kirkuu Hermionelle.

"Älä käytä tuota sanaa", ärähdän.

Hermione kääntyy katsomaan Pansya. "Usko jo, Parkinson. Minä en ole tehnyt hänelle yhtään mitään", hän huokaa turhautuneena. "Sinun täytyy vain hyväksyä se tosiasia, että Draco inhoaa sinua, eikä halua sinua lähelleenkään, toisin kuin minut."

Hermione hymyilee Pansylle suloisen myrkyllisesti ja kietoo sitten kätensä kaulaani, mikä saa sydämeni hakkaamaan nopeammin.

Tämä on ilmeisesti liikaa Pansylle, joka kirkaisee: "Näpit irti minun Dracostani, kuraverinen!!" ja syöksyy raivoissaan meitä kohti. En tiedä, mitä hän aikoo tehdä, erottaa meidät toisistamme tai kenties yrittää jälleen suudella minua. Hän kuitenkin tekee kohtalokkaan virheen unohtaessaan, että Hermionella on edelleen sauva kädessään.

Ennen kuin Pansy ehtii hipaistakaan meitä, eteemme kohoaa tukeva, läpinäkyvä muuri, jonka läpi hän ei pääse, vaikka miten yrittää.

Hermione kietoo uudelleen kätensä kaulaani ja hymyilee jälleen Pansylle sitä ihanan myrkyllistä, vaarallista hymyään. 

Kiedon käteni hänen vyötärölleen ja vedän hänet vasten itseäni, ihan vain Pansyn kiusaksi.

"Ei, Parkinson", Hermione toteaa. "Näpit irti minun Dracostani." Ja sitten hän suutelee minua.

Aivotoimintani tuntuu lakanneen täysin. Ainoa ajatus, joka mahtuu päähäni, on se että Hermione Granger suutelee minua. Hän ihan oikeasti suutelee minua.

Sitten muistan Pansyn ja tajuan, mitä Hermione yrittää tehdä. Tämä on varmasti paras tapa saada Pansy uskomaan, etten todellakaan halua häntä lähelleni.

Vastaan suudelmaan. Hermionen huulet ovat ihanan pehmeät ja hellät, ehkä jopa hieman nälkäiset. Hänen sormensa uppoavat hiuksiini ja sivelevät niskaani.

Minä nautin tästä aivan liikaa.

Tämä on vain näyttelemistä, muistutan itseäni. Hermione on loistava näyttelijä.

Nostan hänet helposti syliini ja hän kietoo jalkansa vyötärölleni. Kannan häntä muutaman askeleen verran ja painan hänet hellästi, mutta lujasti kiviseinää vasten.

Kuulen, kuinka Hermione henkäisee. Hänen huulensa irtautuvat omiltani sekunnin murto-osaksi, mutta sitten hän ottaa kasvoni käsiinsä ja suutelee minua jälleen.

Painan hänet hiukan lujemmin seinää vasten ja sivelen hänen reisiään käsilläni.

Suudelmamme muuttuvat halukkaammiksi, vaativammiksi.

Sitten Hermione sipaisee huulteni välistä rakoa kielellään, pyytäen minulta sisäänpääsyä. Avaan suuni hänelle empimättä.

Kun hänen kielensä koskettaa omaani ensi kertaa, aivoni tuntuvat sulavan.

Samassa kuulen kuinka Pansy purskahtaa itkuun ja poistuu juosten paikalta.

Astun kauemmas seinästä ja lasken Hermionen alas sylistäni. Seisomme siinä hyvän aikaa haukkomassa henkeämme.

Sitten katsomme lopulta toisiamme silmiin. Olen punastunut korviani myöten ja niin on Hermionekin.

Jotenkin onnistun virnistämään. "Sinä et ole ihan huono suutelemaan."

Hermione purskahtaa nauruun. "Samat sanat", hän vastaa. Sitten hän vilkaisee käytävään, jonne Pansy on hetki sitten kadonnut. "Eiköhän tuo pidä Parkinsonin loitolla jonkin aikaa."

"Toivotaan niin", vastaan.

Sitten Hermione tarttuu käteeni, pujottaa sormensa omieni lomaan ja me suuntaamme loitsuluokkaan, kuin mitään ei olisi tapahtunut.

|637 words|

Kiitos kun luit!!!

Älä unoha painaa votea, jos tykkäsit!

Seuraava luku tulee huomenna tai sunnuntaina, todennäkösemmin sunnuntaina

Toivottavasti tykkäsit! Jos siltä tuntuu, niin kommentoi! Palaute on tervetullutta!