Bellatrixin tytär

3. Luku

Nerezza Lestrange

Yllätyksekseni Weasleyksi kutsuttu poika ei väitä vastaan, kun hänet käsketään minun parikseni. Ehkä hän ei uskalla. Se on hyvin todennäköistä. Professori Kalkaros ei vaikuta kovin mukavalta. Minusta tuntuu oudosti siltä, kuin olisin nähnyt hänet ennenkin.

Kun kaikki alkavat hääräämään luokassa, etsimään kirjoistaan oikeaa sivua ja hakemaan varastokaapista tarvittavia aineksia, poika, joka on istahtanut hetki sitten viereeni, katsoo minua arasti, ja kysyy: "Sinähän olet Nerezza, eikö niin?"

  Yritän olla näyttämättä liian hämmästyneeltä ja ilahtuneelta, kun poika on puhunut minulle vapaaehtoisesti, ja nyökkään. "Joo, olen minä."

"Minä olen Ron Weasley", poika esittäytyy. En onnistu enää peittämään yllätystäni, kun hän on esitellyt itsensä minulle vapaaehtoisesti. Eikö hän pelkää niin kuin kaikki muut, että hiippailen jonain yönä hänen kotiinsa, ja murhaan hänen perheensä?

Ron Weasley katsoo minua kysyvästi. Hänen olemuksensa on jännittynyt ja varautunut, mutta hän ei silti vaikuta yhtä torjuvalta kuin kaikki muut Tylypahkan oppilaat.

"Sori", sanon. "Minä vain yllätyin, koska sinä olet ensimmäinen oppilas koko koulussa, joka on puhunut minulle vapaaehtoisesti."

"Ai", Ron Weasley näyttää melkein siltä, kuin olisi pahoillaan minun puolestani.

"Weasley ja Lestrange!" Professori Kalkaroksen ääni on vaarallisen hiljainen. "Miksi te ette ole vielä aloittaneet? Kymmenen pistettä pois Luihuiselta ja Rohkelikolta ja kummallekin kaksi päivää jälki-istuntoa siitä hyvästä, että ette noudattaneet ohjeitani."

"Mitä? Ei!", Ron Weasley parahtaa. Minä en väitä vastaan, koska olen aika varma, että siitä on pelkkää haittaa.

Avaan taikajuomakirjani sivulta kymmenen, ja sanon Ron Weasleylle, ennen kuin hän ehtii hankkia itselleen jälki-istuntoa koko viikoksi: "Tule, mennään hakemaan ainekset tähän juomaan."

Etsimme yhdessä varastokaapista kaikki tarvittavat ainekset elävien kuolleiden juomaan. Niitä on niin paljon, että saamme ne vain juuri ja juuri tuotua yhdellä kertaa.

En ole ennen valmistanut elävien kuolleiden juomaa, ja se vaikuttaa melko mutkikkaalta. Olen kuitenkin aina ollut taitava valmistamaan erilaisia taikajuomia ja -liemiä. Kuolonsyöjä, jonka luona asuin, kun äiti oli Azkabanissa, Valden McNair, oli erittäin taitava keittämään kaikenlaisia taikajuomia, joten hän pakotti minutkin opettelemaan.

Ron Weasley näyttää aika toivottomalta silmäillessään elävien kuolleiden juomaan ohjetta. "Tajuatko sinä tästä yhtään mitään?", hän kysyy.

Itse hän ei selvästi tajua siitä yhtään mitään, joten päätän ottaa komennon juoman valmistamisessa. "Tajuan sen ainakin melkein kokonaan", ilmoitan Ron Weasleylle, joka näyttää helpottuneelta.

Annan hänelle ohjeita ja yritän selittää juoman ohjeen mahdollisimman yksinkertaisesti. Yllätyn kun hän kuuntelee ohjeitani tarkasti, ja noudattaa niitä.

Tuntuu oudolta, mutta ihanan vapauttavalta kun hän katsoo minua melkein niin kuin ketä tahansa luokkatoveriaan. Jo se, että hän uskaltaa katsoa minua silmiin tuntuu ihmeeltä. Hän vaikuttaa toki edelleen varautuneelta ja jännittyneeltä, mutta en näe hänen kasvoillaan inhoa.

Koko tunti kuluu samalla tavalla. Ron Weasley kysyy vähän väliä minulta neuvoa, ja minä neuvon häntä niin hyvin kuin vain ikinä osaan. Tunnin lopulla olemme onnistuneet valmistamaan elävien kuolleiden juomaa melko onnistuneesti. Olen aika varma, ettei Ron Weasley olisi onnistunut valmistamaan yksinään edes siedettävää elävien kuolleiden juomaa, mutta toisaalta minäkin yritin kovemmin, kun minun täytyi samalla neuvoa häntä.

Sitten kello soi, ja olen jo lähdössä tyrmästä, kun professori Kalkaroksen kylmä ääni sanoo: "Weasley, Lestrange!"

Käännyn ympäri. "Jälki-istuntonne pidetään tänään ja huomenna kello kuusi. Menette tänään vahtimestari Voron kanssa palkintohuoneeseen kiillottamaan kaikki pokaalit ja palkinnot ilman taikoja." Ron Weasley voihkaisee takanani äänekkäästi. Tämä on ilmeisesti kamala rangaistus. "Saatte tietää huomenna, mitä teette huomisen jäki-istunnossa", professori Kalkaros jatkaa. "Voitte mennä."

Ron Weasley kävelee odottavien ystäviensä luokse. Harry Potter ja se ruskeatukkainen tyttö, jonka näin eilen Suuressa Salissa, näyttävät huolestuneita, ärtyneiltä ja hämmentyneiltä. Punatukkainen poika näyttää epäröivän hetken ajan, mutta kääntyy sitten huikkaamaan minulle olkansa yli: "Heippa!"

Hätkähdän yllättyneenä, mutta onnistun vastaamaan: "Hei hei!" Minulla on edelleen vaikeuksia ymmärtää, että joku suostuu puhumaan minulle vapaaehtoisesti.

Kävelen ulos tyrmistä, kohti Suurta Salia. Ron Weasley ystävineen kävelee kymmenisen metriä edelläni. Punatukkainen poika yrittää selittää jotain ystävilleen, jotka eivät näytä kovin tyytyväisiltä. Luultavasti on kyse minusta. 

Toivon tosissani, ettei hänelle tule hankaluuksia ystäviensä kanssa. Minun ja Ron Weasleyn pöytä oli tyrmän perimmäisessä nurkassa, tosi kaukana Harry Potterin ja sen ruskeatukkaisen tytön pöydästä, joten hänen ystävänsä eivät luultavasti huomanneet, että hän kohteli minua ystävällisesti koko oppitunnin ajan, mutta he kuulivat varmasti, kun hän huikkasi minulle äsken "heippa", ja jo pelkästään se voi olla heidän mielestään katalaa petturuutta tai uskomatonta typeryyttä.

Olen sen verran kaukana heistä, etten saa aluksi selvää Ron Weasleyn sanoista, mutta sitten yksi lause kantautuu korviini, ja minun on tehtävä kaikkeni, jotten alkaisi itkemään ilosta ja kiitollisuudesta.

"Ei kukaan voi valita vanhempiaan."

Kiitos kun luit!! Muista painaa votea, jos tykkäsit! Julkasen seuraavan luvun niin nopeasti ku pystyn