One Of Us (Olli x Aleksi)

11. Ei mitään

Aleksi

Herään, kun joku tulee huoneeseen sisälle. Raotan silmiäni, ja näen valkotakkisen lääkärin kävelevän Ollin sängyn luokse. Koko loppu bändi kävelee hänen takanaan. "Arvattiin et jäit tänne yöks", Joonas sanoo minulle ja istuu viereeni. "Haluttiin tulla tänne kans heti ku herättiin", Joel jatkaa.

"Ollia aletaan nyt herättelemään", lääkäri kertoo meille hetken päästä. Vihdoinkin. Onnen kyyneleet alkavat vieriä poskiani pitkin. "Kauanko siinä kestää?" kysyn lääkäriltä. "Heräämisessä voi kestää muutamasta minuutista muutamaan tuntiin", hän vastaa. Pieni pelko hiipii sisääni. Mitä jos Olli ei heräisikään?

On mennyt puoli tuntia siitä, kun Ollia alettiin herättelemään, mutta mitään ei ole vielä tapahtunut. Alan olla hieman huolissani, ja kyyneleet alkavat vasten tahtoani vieriä hitaasti poskiani pitkin, taas. Viimeisimmät päivät ovat olleet yhtä itkua.

Niko tulee halaamaan minua: "On menny vast puol tuntii, tää ei viel tarkota mitään. Se lääkärihän sano et voi mennä monta tuntia." Tiedän Nikon olevan oikeassa, mutta en silti pysty lopettamaan itkuani.

Odotamme toisen puolituntisen. Ei mitään. Lääkäri käy välillä tarkistamassa tilanteen.

Seuraavat puoli tuntia. Ei vieläkään mitään. Alan hätääntyä, ja sydämeni hakkaa kovempaa kuin koskaan. En ole koskaan ollut näin peloissani.

Lääkäri tulee taas käymään, kun on kulunut 2,5 tuntia. Hän alkaa jo näyttää itsekin huolestuneelta.

En enää kestä. Purskahdan hillittömään itkuun, ja tärisen hysteerisesti. Joku nappaa minut halaukseensa. En tiedä kuka. Kaikki huoneessa vain tuijottavat hiljaa eteensä. Tunnelma on kammottava, jopa aavemainen.

Kolmen tunnin kohdalla lääkäri tulee sisään ja tarkistaa tilanteen. Hän kääntyy pian meihin päin ja näyttää vakavalta. "Jos Olli ei kohta herää, voi jotain olla pahasti vialla. Olen pahoillani", lääkäri sanoo meille.

Tuntuu kuin maailmani romahtaisi. Eieieieiei. Ei näin voi tapahtua. Nousen ylös tuoliltani ja valun lattialle istumaan seinään nojaten. Kyyneleet virtaavat silmistäni, kun tuijotan Ollin komeita kasvoja.

Yhtäkkiä Ollin silmäluomen alla liikahtaa jokin. Pomppaan seisomaan, ja kiirehdin Ollin luokse. "Näittekö ton?" kysyn. "Puhu hänelle jotain", lääkäri sanoo minulle toiveikkaan kuuloisena. Toimin niin kuin lääkäri kehottaa. "Olli", sanon hiljaa," Aleksi tässä. Oo kiltti ja herää. En pystyis elää itteni kanssa jos sä kuolet. Tää kaikki oli kuitenkin mun syytä."

Taas. Ollin silmäluomi liikahtaa. Ei aikaakaan, kun hän raottaa silmiään. Sydämeni hyppää kurkkuuni. Alan taas itkeä, tällä kertaa onnesta. Olli avaa hitaasti silmänsä kokonaan, ja katsoo hämmentyneenä ympärilleen. Kun hän näkee minut, hymy nousee hänen kasvoilleen. "Aleksi", hän hengähtää iloisesti.