One Of Us (Olli x Aleksi)

25. Ahdistus

Aleksi

Keikasta on jo kulunut muutama päivä. Niin myös siitä, että sain tietää tulevani isäksi. Olemme olleet Ollin kanssa kahdestaan kotona, koska päätimme, että pidämme muutaman vapaapäivän.

"Mitä jos mä en pystykkään huolehtimaan siitä? Mitä jos oon tosi huono isä?" kysyn Ollilta sohvalla makoillessamme. Pidän Ollin toisesta kädestä kiinni samalla, kun hän pyöritteleen toisella kädellään hiuksiani. "Sä tuut varmasti olemaan hyvä isä. Ja mä autan sua aina", Olli vastaa minulle. Tuo rohkaisee minua hieman, mutta en silti saa päästäni ajatusta, että minulla olisi kohta pieni elävä olento vastuullani. Olen kuitenkin vasta 23-vuotias. Hyvä jos saan huolehdittua itsestäni.

Olli selvästi huomaa huoleni, koska hän ottaa kiinni poskistani ja suutelee minua hellästi. "Kaikki menee varmasti hyvin", hän sanoo minua silmiin katsoen. "Mua pelottaa et jään paitsi tosi monesta bändin jutusta", sanon alakuloisesti. Olen aina tiennyt haluavani lapsen, mutta en juuri nyt. Bändillä on juuri alkanut sujua hyvin, ja hommaa riittää keikoilla, kiertueilla ja studiolla uutta musaa tehdessä. Miten saisin lapsiarjen mahdutettua sekaan? Miksi juuri nyt?

Havahdun ajatuksistani, kun Olli alkaa puhumaan. "Pyyskö se Vilma sut mukaan ekaan ultraan?" hän kysyy. "Joo", vastaan. Lapsen äiti Vilma oli laittanut eilen viestin, että ensimmäinen ultraäänitutkimus olisi jo huomenna, ja olisin tervetullut mukaan.

"Mut mä vastasin etten pääse", jatkan. "Mitä? Miks sä niin vastasit?" Olli huudahtaa. "Tottakai sä meet mukaan!" hän jatkaa. "Enhän mä tunne sitä yhtään. Se ois vaan tosi kiusallista", vastaan. "Aleksi. Se on sun tulevan lapsen äiti. Pakko sun on siihen jossain vaiheessa tutustua", Olli sanoo minulle vakavasti. Olen hetken hiljaa, kunnes vastaan hiljaa: "Tiiän."

Tottakai minä tiedän, että minun pitäisi tutustua Vilmaan. Totuus vain on, että lapsen tulo pelottaa ja ahdistaa minua todella paljon, ja tutkimukseen mukaan meneminen tekisi siitä konkreettista ja todellista.

"Mä meen nukkumaan", sanon Ollille, ja kävelen makuuhuoneeseen. Olli kävelee perässäni. "Se on Aleksi sun lapsi. Sä oot sen isä. Mieti kuinka läheinen oot sun oman isän kanssa. Kai haluut antaa sun omalle lapselle saman?" hän yrittää muuttaa mieltäni turhautuneena.

En vastaa mitään. Käperryn vain peiton alle ja käännän selkäni Ollille. Mietin hänen sanojaan. Tottakai haluaisin antaa lapselle yhtä hyvän lapsuuden, mitä minulla oli. Tilanne on kuitenkin täysin eri kuin mitä minun vanhemmillani oli. Tämä lapsi sai alkunsa yhden yön jutusta, eli hänen vanhempansa eivät edes tunne toisiaan. Omat vanhempani myös olivat halunneet lapsen, ja olivat valmistautuneita siihen. Minä vietän yöt ja päivät studiolla töitä tehden, ja kierrän koko kesän keikoilla. Millainen isä-lapsi suhde voi edes muodostua, jos isä on koko ajan poissa kotoa?