One Of Us (Olli x Aleksi)

13. Vanhemmat

Aleksi

Olin Ollin luona sairaalassa yön yli. Lääkäri kielsi minua nukkumasta Ollin kanssa tämän sängyssä, joten nukuin epämukavalla tuolilla hänen sänkynsä vieressä.

"Aleksi. Aleksi!", kuulen jonkun sanovan. Avaan hitaasti silmäni ja hetken valoon totuttelun jälkeen näen Ollin katsovan minua hymyillen. Hän tekee tilaa viereensä ja taputtaa kädellään vapaata kohtaa sängyllä. Hymyilen ja kapuan sänkyyn hänen viereensä.

Makoilemme ja juttelemme siinä monta tuntia. Yhtäkkiä kuulen ovenkahvan kääntyvän ja oven aukeavan. En ehdi reagoida mitenkään ennen kuin näen Ollin vanhemmat astuvan sisään huoneeseen.

Siinä me makaamme. Minä Ollin vieressä pää hänen olkapäällään ja hänen käsi minun ympärilläni. Meidät nähdessämme Ollin vanhemmat pysähtyvät paikoilleen erittäin hämmentyneen näköisenä. Tuijotamme hetken toisiamme hiljaa. Näen, kun pieni hämmentynyt hymy nousee hänen äitinsä kasvoille.

Nostan katseeni Olliin. Hän näyttää samaan aikaa hätääntyneeltä ja hämmentyneeltä. Katson Ollia, ja Olli katsoo minua. Molempia alkaa jostain syystä naurattaa. Onhan tilanne aika koominen, jos totta puhutaan.

"Meiän pitää varmaan kertoo", kuiskaan hiljaa Ollille. "Kai se on pakko", Olli vastaa minulle naurahtaen. Nousen istumaan ja suoristan paitaani. "Äiti ja iskä, muistatte varmaan Aleksin meiän bändistä", Olli aloittaa:"noh, me... me seurustellaan nykyään."

Hänen vanhempansa näyttävät pöllämystyneiltä. Sitten hänen äitinsä kasvoille nousee hymy, ja hän näyttää siltä kuin voisi purskahtaa itkuun hetkenä minä hyvänsä. "Voi kuinka ihanaa!" hän huudahtaa, ja syöksyy halaamaan ensin minua. Yllätyn hieman, mutta halaan takaisin. Onhan se mukava tulla hyväksytyksi perheeseen!

Ollin äiti siirtyy halaamaan Ollia samalla, kun hänen isänsä tulee kättelemään minua. "Hieno homma!" hän sanoo meille. Juttelemme yhdessä monta tuntia, kaikesta maan ja taivaan välillä. Onneksi hänen vanhempansa hyväksyivät minut. Vielä pitäisi kertoa omille vanhemmilleni...

Olli

On kulunut viikko siitä, kun heräsin. Olen päässyt jo ylös sängystä, ja käymään ulkonakin. Lääkäri on selittänyt kaiken, mitä minulle kävi. En kylläkään ymmärtänyt kaikkea. Hän selitti jotain verenvuodoista, ja miten ne oli paikattu, sekä pienistä elinten vaurioista. Pääasia kuitenkin on, että olen kunnossa. Hengitän ja liikun normaalisti. Pitäisi vain ottaa rauhallisemmin muutama viikko.

Parasta on, että pääsen huomenna kotiin. Tai no en kotiin. Muutan hetkeksi Aleksin luokse, jotta voin kuntoutua kunnolla. En haluaisi aiheuttaa hänelle vaivaa itsestäni, mutta hän vaatimalla vaati tätä, ja lopulta myönnyin.

Kello on 23.30 yöllä. Olemme koko päivän valmistautuneet kotiin lähtöön, joten olemme molemmat todella väsyneitä. Aleksi nukahti jo, ja tuhisee vierelläni suloisesti. Miten voinkin rakastaa tuota mustahiuksista pörröpäätä niin paljon?