One Of Us (Olli x Aleksi)

5. Juna

Olli

"En tiiä miks en uskaltanu kertoo mun vanhemmille. Tiiän et ne hyväksyis meiät", Aleksi sanoo alakuloisena maatessaan sylissäni minun sohvallani. Kierittelen Aleksin hiuksia sormissani. "Tää on vielä niin alussa. Ei meiän tarvi vielä kertoo" vastaan lohduttavasti ja kumarrun alas suutelemaan Aleksia.

"Mentäiskö nukkumaan?" kysyn Aleksilta hetken päästä. "Ei", hän vastaa viekkaasti hymyille ja vetää minut kiihkeään suudelmaan. Irtaudun hetkeksi, kun siirryn Aleksin päälle hajareisin. Jatkamme suutelua, ja liutan käteni Aleksin hiuksiin samalla, kun Aleksin liuttaa omat kätensä selkääni pitkin paidan alle.

Sohva on sen verran ahdas, että kierähdämme siitä vahingossa lattialle. Nauramme hetken siinä, mutta jatkamme sitten. Kumpikaan ei jaksa siirtyä lattialta mihinkään.

Vedän Aleksin paidan pois samalla, kun hän alkaa avaamaan farkkujeni vyötä. Otan hänen käsistään kiinni ja painan ne kiinni lattiaan, kun suutelen kiihkeästi hänen kaulaansa ja rintaansa. Aleksin suusta kuuluu nautinnon huokauksia, kun jatkan matkaani alaspäin.

Aleksi

Makaamme Ollin kanssa yhä lattialla, toisiimme kietoutuneina. "Vittu että mulla tulee sua ikävä ku lähet kattomaan sun porukoita", sanon Ollille, joka on aiemmin kertonut lähtevänsä huomenna Ouluun katsomaan perhettään.

"Mullakin tulee sua kamala ikävä", Olli vastaa katsoen minuun surullisesti hymyillen. Miten yhdestä ihmisestä onkin voinut tulla näin tärkeä niin lyhyessä ajassa?

——————————————————————

Helsingin rautatieasemalla suutelen ja halaan Ollia vielä kerran ennen kuin hän nousee junaan. Seison laiturilla kunnes juna lähtee liikkeelle. Tunnen kyyneleen vierähtävän poskelleni katsellessani junan katoamista mutkan taakse, ja lähden laahustamaan takaisin autolle päin.

Kotona makaan sohvalla katsomassa sarjaa. Tunnen oloni todella yksinäiseksi ilman Ollia. Olemme seurustelleet vasta hädin tuskin viikon, enkä enää osaa olla ilman häntä. Oloni muuttuu hyvin nopeasti vain huonommaksi ja huonommaksi.

Hetken päästä päätän ryhdistäytyä. "En voi jäädä tänne rypemään itsesäälissä", sanon ääneen itselleni. Päätän lähteä yökävelylle, koska en kuitenkaan saisi unta. Nappaan lompakon mukaani, heitän nahkatakin päälle ja suuntaan ulos.

Samalla hetkellä, kun suljen oven, tajuan että kotiavaimeni jäivät sisälle. "VOI VITTU!" huudan ääneen. Muutama ohikulkija katsoo minua kummasti ja kävelee ripeästi minun ohi. Tämä tästä jo valmiiksi paskasta illasta vielä puuttuikin.

Kävelen pitkään turhautuneena ilman määränpäätä. Kukaan bändin jätkistä ei vastaa soittoihin tai viesteihin. He ovat varmaankin jo nukkumassa. Voi helvetin helvetti.

En edes enää tiedä missä olen. Olen kävellyt jo ainakin tunnin putkeen ilman ajatusta tai määränpäätä. Näen tien toisella puolella baarin, ja kävelen ensin suoraan sen ohi. Hetken päästä paha olo kuitenkin valtaa mieleni, ja päätän kääntyä takaisin, joten muutaman minuutin kuluttua astun sisään lähes täyteen baariin.