One Of Us (Olli x Aleksi)

30. Älä sano noin

Aleksi

"Otatsä teetä?" kuulen Nikon kysyvän surumielisellä äänellä. Pudistan päätäni. "Entä sä Olli?" hän jatkaa. Hänkin pudistaa pienesti päätään.

Niko oli tullut hakemaan meidät sairaalalta, eikä hän ollut halunnut päästää meitä kahdestaan kotiin. Istun siis Olliin nojaten Nikon sohvalla hänen yrittäessä piristää meitä kaikin keinoin.

Yhtäkkiä jokin naksahtaa sisälläni, ja nousen istumaan. "Tiiättekö, ehkä tää on parempi näin", sanon, ja hieman yllätyn itsekin. "Aleksi, mitä...?" Olli puuskahtaa ja katsoo minuun hämmentyneellä, hieman järkyttyneellä ilmeellä. "Bändillä menee hyvin, ja se vauva ois vaan ollu tiellä studiolla ja keikoilla ja kiertueilla...", yritän vakuutella itseäni.

"Älä Ale. Älä sano noin. Älä enää koskaan sano noin", Olli sanoo minulle itku kurkussa. "Tiiäthän sä itekkin että se on totta", sanon Ollille häntä suoraan silmiin katsoen. Hän katsoo takaisin järkyttyneellä, itkuisella katseella.

Tunnen, kuinka Niko ottaa hartioistani kiinni ja kääntää minut häneen päin. "Aleksi. Sä tiiät itsekkin, että toi mitä sanoit ei oo totta. Sun ei tarvii piilotella sun tunteita. Anna niiden vaan virrata ulos", hän sanoo minua suoraan silmiin katsoen.

"En mä... en mä piilottele", sanon Nikolle yrittäen kuulostaa vakuuttavalta. En tiedä yritänkö vakuutella sitä enemmän itselleni vai Nikolle.

Niko katsoo minuun merkitsevällä katseella. Sairaalasta asti olen yrittänyt pitää itseni kasassa, pysyä vahvana. En enää kuitenkaan pysty siihen. Purskahdan itkuun, ja annan kaikkien tunteideni virrata kyyneleinä kerralla ulos. Kaivaudun Ollin kainaloon, joka rutistaa ja silittää minua. Tunnen, kun päälleni tipahtaa Ollin kyynel.

—————

Kirjotan nää luvut aina melkeen poikkeuksetta yöllä just ennen nukkumaanmenoa, joten oon pahoillani jos se näkyy tekstin laadussa tai lukujen lyhyytenä :D

Kiitos silti lukemisesta <3