Lila/ tässä olisi nyt uusi novelli, joka on myös hieman uudempaa tuotantoa kuten edellinenkin :) Novelli on aika lyhyt, mutta toivottavasti nautitte silti lukemisesta!
Lisäys: wattpad tökkii tän luvun asettelun kanssa joten jos menee jotenkin kummallisesti niin johtuu siitä
♦️♦️♦️
"Kai sä tiiät, ettei meillä voi olla mitään onnellista loppua?" Mä sanoin ja katsoin sitä silmiin.
"Tiedän."
"Eikä se haittaa sua?"
"Pitäiskö?" Niin, pitäiskö. Ehkä onnellinen loppu oli ihan yliarvostettu juttu. Ehkä ei haitannut, että tällä hetkellä mä en jaksanut välittää huomisesta.
Paskat huomisesta, paskat onnellisista lopuista. Paskat koko maailmasta kunhan tää hetki oli nyt, ikuisuudesta ei väliä. Mä en muutenkaan ollut mikään ikuisen rauhan ja onnellisuuden nimeen vannoja, koskaan ollut.
Niinpä me taas suudeltiin ja unohdettiin yhdessä kaikki muu. Jos se hetki olisi mun ikuisuus niin mä saattaisin alkaa uskoa siihen.
"Paskat onnellisista lopuista," mä sanoin vasten sen suuta. Se oli jotakin paljon parempaa kuin onnellinen loppu. En tykännyt lopuista, oli ne sitten kuinka onnellisia tahansa.
Nyt ainakaan mikään ei ollut loppu, me oltiin täysillä elossa eikä uskottu loppuihin. Ei ainakaan onnellisiin.
Ehkä vaaran vuoksi kannatti elää. Ehkä tämä hetki oli kaiken sen kivun arvoinen, arvokkaampi kuin pehmeä ja onnellinen loppu.
Ja mä tiesin sen, mä tiesin että huomenna mä katuisin.
Mutta just nyt se ei jaksanut kiinnostaa mua paskan vertaa, ja mä tiesin että vielä vähemmän sitä.
Kun me joskus kuoltaisiin ja kaikki olisi loppu, niin ainakin me tiedettäisiin että oltiin eletty edes pienen hetken verran.
♦️♦️♦️
YOU ARE READING
Palaneen kirjan sirpaleet
Short StoryTarinoita hiljaisista, vaiennetuista, liian äänekkäistä, epätodellisista ja harhoista. Kirja on juuri sitä mitä nimi kertookin; kirjan sirpaleita, tarinoita ja tekstinpätkiä sieltä täältä. Pätkiä keskeltä kirjoja joita ei koskaan tule olemaan, sirpa...
