Palaneen kirjan sirpaleet

SIEMEN

Lila//Löysin vanhan aarteen docsin kätköistä, joten saatte nyt nauttia siitä :D

♦️♦️♦️

"Glups", kuului työpaikan taukohuoneesta. Hetken hiljaisuus. Järkyttynyt henkäisy. Sitten: "Voi ei! Minä nielaisin vahingossa omenan siemenen!" Anne-Maarian ääni.

Se sai muut taukojaan kahviensa ja sanomalehtien ääressä viettävistä työntekijöistä nostamaan katseensa. "Mitä sitten?" kysyi Rosalinda. "Ethän sinä siihen kuole." Muut nyökkäilivät Rosalindan sanoille.

Kukaan ei ymmärtänyt Anne-Maarian kasvoilta kuvastavaa järkytystä. "Sinä et ymmärrä! Siemen alkaa kasvaa sisälläni, ja pian suustani alkaa kasvaa omenoita. Viinirypäleet olisin ehkä kestänyt, mutta entä omenat! Ne ovat niin isoja, entä jos tukehdun kun ne kasvavat kurkustani?"

Laura naurahti. "Saisitpahan ainakin omavaraisesti ravintoa, eikö se olisi kätevää?" Hän ei ottanut asiaa siihen kuuluvalla vakavuudella.

"Se on totta", sanoi yhtäkkiä nurkasta hiljainen ja hiirulaismainen Lisanna, jonka kukaan oli tuskin koskaan kuullut puhuvan. "Serkulleni kävi niin. Hän nielaisi vahingossa päärynän siemenen, se tarttui hänen ruokatorveensa ja alkoi kasvaa hyödyntäen hänen syömäänsä ravintoa kasvun lähteenä."

Kukaan ei ollut koskaan kuullut Lisannan puhuvan niin pitkään, joten kaikki kuuntelivat tarkkaan. Laurakaan ei enää naureskellut, niin vakavalta Lisanna kuulosti.

"Pian serkultani alkoi kasvaa päärynänversoja suusta ja sieraimista, peräpäästä ja jopa korvista. Ne olivat kuulemma todella kipeitä, ja muutenkin häiritseviä. Lopulta…" Lisanna piti dramaattisen tauon,

"serkkuni kuoli."

Kaikki henkäisivät järkyttyneinä. Anne-Maarian silmiin kihosi kyyneleitä, ja hän tunnusteli kurkkuaan, aivan kuin olisi jo tuntenut siellä kasvavan omenapuun alun.

"Hei, ei se voi olla niin vakavaa", Tarja lohdutti Anne-Maariaa, ja mulkaisi Lisannaa tämän pahennettua Anne-Maarian oloa. "Menet vain näyttämään sitä lääkärillä, ne voivat aivan varmasti poistaa siemenen sinusta."

"Pöh", sanoi Rosalinda. "Minä olen varmasti joskus syönyt omenan siemeniä, ja muidenkin hedelmien, eikä minusta ole koskaan kasvanut mitään."

"Totta se on!" Lisanna puolusti itseään loukkaantuneena.

"Niin on", myönteli Anne-Maaria. "Kyllä minä tiedän tästä, en keksi omiani!" Hän oli loukkaantunut, kun Rosalinda ei vieläkään ottanut häntä vakavasti.

Samassa Anne-Maaria purskahti itkuun. Hänen silmälasinsa kastuivat niihin pisaroivista kyynelistä. Kaikki muut säntäsivät lohduttamaan häntä ja kertomaan kotikonsteja kuinka hän pääsisi eroon omenan siemenestä, paitsi arka Lisanna-parka ja päätään pudisteleva Rosalinda. Anne-Maaria ei paljoa saanut lohtua ohjeista ja neuvoista, sillä muutamaa minuuttia sitten samat ihmiset eivät olleen edes tienneet, että siemenen oli mahdollista alkaa kasvaa ihmisen sisällä.

"Ehkä jos suihkutat suuhusi jotain rikkaruohomyrkkyä, eikö se tappaisi omenapuun", ehdotti Ville-Jukka.

"Ei todellakaan!" Henkäisi Laura siihen järkyttyneenä. "Rikkaruohomyrkky tappaisi samalla Anne-Maariankin!"

"Totta, saatat olla oikeassa", Ville-Jukka myöntyi.

"Mene kertomaan lääkärille", Tarja silitti itkusta vavahtelevan Anne-Maarian selkää. "Kyllä he auttavat."

"Eivät he usko minua", Anne-Maaria itki. "Kunnes on liian myöhäistä."

Lisanna nyökkäili. "Niin se oli serkkunikin kohdalla." Hän ei näyttänyt ymmärtävän miten hänen sanansa pahensivat Anne-Maarian oloa.

"Hei, ole onnellinen ettet ole sentään omenalle allerginen. Silloin tilanteesi olisi vielä pahempi", sanoi Rosalinda. Vastentahtoisesti hänkin joutui myöntämään, että Lisanna tuskin valehteli, joka tarkoitti että ongelma oli todellinen.

"Sinun on vain leikattava omenapuuta niin usein, ettei se ehdi kasvaa liian isoksi. Silloin ei pitäisi olla ongelmaa." neuvoi Laura.

"Entä sitten omenapuun juuret?" murahti Wilhelmiina synkästi. "Ne kasvavat hänen sisällään, ja tekevät siellä tuhojaan."

Tarja mulkaisi Wilhelmiinaa pahasti.

"Ei ei ei ei, älä!" Anne-Maaria oli hysteerinen. "Minä en halua kuolla!" Anne-Maarian itku kaikui taukohuoneessa.

Samassa kahvitauko loppui, ja työntekijät joutuivat hyvin vastentahtoisesti jatkamaan työtehtäviään, ja jättämään hysteerisen Anne-Maarian oman onnensa nojaan.

Voi Anne-Maaria parkaa, jonka sisällä omenansiemen aloitti reippaan kasvunsa.

♦️♦️♦️