Palaneen kirjan sirpaleet

PRINSESSA RUUSUNEN

Lila/ tässä ois mun oma nykyaikaan sijoittuva versio prinsessa ruususen tarinasta, ja samalla vähän kuin korjattu versio siitä lastenkirjan tarinasta. Alkuperäiseen prisessa ruususen tarinaan tää mun versio ei oikeastaan edes liity millään tavoin. Hyviä lukuhetkiä!

♦️

Mua vituttaa sellanen juttu, että kaikki muut kertoo mun tarinaa, ja vielä ihan päin mäntyä. Joten mä päätin nyt kertoa oman tarinani, ettei kenellekään jää mitään väärinkäsityksiä.

***

Oli mun rippijuhlat. Kaikki sukulaiset oli kutsuttu meille, jopa mun kamala ompeluhullu täti.

Ja muuten, meidän koti ei ole mikään linna. Iso ja hieno kyllä, mutta linna on jo liioittelua. Eikä mulla ole omaa tornihuonetta (olispa) vaan ullakkokamari.

Äiti ja iskä oli tosi innoissaan niistä juhlista, ihan kun se olis joku isokin juttu. Mua itteäni ei taas kovin kiinnostanut, univaje painoi päälle ja sänky kutsui. Onneksi juhlissa oli pari hyvääkin juttua, nimittäin sain ihan mahtavia lahjoja kummitädeiltäni. Ompeluhullulta tädiltä taas sain ompelusetin, sillä tädin mukaan mun piti ryhtyä nyt naiseksi ja oppia tekemään kunnon pitsiesiliinoja. Siis haloo, palaisit nykyaikaan!

Aikuiset jutteli jotain tylsiä, ja täti käski mun mennä ylös omaan huoneeseeni opettelemaan ompelelemista -sen antamalla ompelusetillä, tottakai. Jostain kumman syystä mä tottelin, ehkä siks ettei aikuisten jutut veronkorotuksesta kiinnostanut mua pätkääkään.

Mutta c'moon, pystyykö kukaan muka ikinä ompelemaan ilman että pistää itseään neulalla sormeen. No ei! Niinpä siinä sitten mullekin kävi, koska tosiaan minäkään en ole täydellinen. Kirosin ja paiskasin ompelusetin nurkkaan. Sormenpäähäni ilmestyi veritippa neulanpistoksesta.

Nyt seuraa tarinan häpeällinen osuus. Nimittäin, nähtyäni veritipan mun sormenpäässä, mua alkoi heikottamaan. En myönnä sitä millään ylpeydellä (se on mun suurin häpeänaihe), mutta niin käy aina kun nään verta.

Hoipuin sänkyni luo ja pyörtyä pökerryin sitten siihen. Onneks sentään sängylle, tän tarinan loppu ois ollu traagisempi jos oisin kalauttanut pääni lattiaan ja kuolla kupsahtanut.

Nukahdin sitten samalla semmoseks sadaks vuodeks, koska, no -tiiättehän te teinit ja niiden jäätävät univelat.

Okei, sata vuotta saattaa olla hieman liioittelua. Mutta pitkän ajan mä jokatapauksessa koisasin, eikä äiti ja iskä saanut millään mua hereille (tiiätte kyllä, teinejä on mahdotonta herättää). Kaikkensa ne yritti mutta mua ei olisi sikeistä unistani herättäny edes pommi.

Sitten yks muhun toivottomasti ihastunut limanen jätkä meiän koulusta päätti tulla käymään meillä kylässä. Mitälie hurmaamaan mua, tosin sillä ei olisi ollut mitään toivoa onnistumisesta. No, huomattuaan mun nukkuvan tää jätkä päätti hyödyntää tilannetta ja suudella mua, sillä se tiesi ettei koskaan olisi päässyt tekemään niin mun hereillä ollessani. 

Tää jätkä nous mun päälle ja kurotti huulillaan kohti mua. Silloin mä heräsin sen mädän raadon hajuiseen hengitykseen, koska kuka muka pystyisi jatkamaan suloisia uniaan sen hajun haistaessaan. Avasin silmäni ja näin parin sentin päässä kasvoistani sen ankkamaisesti töröllä olevat huulet. Lisäks se puristi toisella kädellään mun tissiä ja toinen käsi oli mun lantiolla.

Ja tätä te kutsutte romanttiseksi pelastukseksi. Mä kutsun sitä raiskauksen yritykseksi tai ainakin seksuaaliseksi häirinnäksi. Siis ihan tosi, äijä yrittää suudella taju kankaalla olevaa tyttöä, jolla ei oo mitään mahdollisuutta vaikuttaa asiaan. Mä olisin mieluusti nukkunut vielä parisataa vuotta, mutta ei, jätkä päättää ahdistella hirsiä vetävää tyttöä ja kutsuu sitä sitten vielä tosi sankarilliseks. Maailmassa on jotain pahasti vialla kun nukkuvan tytön kähmiminen on muka romanttista.

Ette uskokaan kuinka järkyttävää on herätä niin pahanhajuiseen hengitykseen ja siihen, että joku istuu sun päällä tekemässä -no, mitä helvettiä se sitten luulikaan tekevänsä. Mä hyppäsin ylös kiljuen niin että koko talo heräsi (tässä kohtaa alkaa muka se onnellinen loppu, mutta ei kyllä ala, ainakaan tän äijän osalta). Potkaisin jätkää kunnon kungfupotkulla haaraväliin, ihan vaan varmistaakseni ettei tollainen limakasa koskaan voi lisääntyä.

Voitte uskoa kuinka jätkä lähti meiltä vähän äkkiä mun raivostuneen huudon saattelemana.

Ja kuulkaa, tarina ei loppunut tähän, ei ainakaan mun osalta. Mun elämä jatkui, en enää ikinä ommellut mitään ja ryhdyin vihaiseksi feministiksi.

Tästä tarina vasta alkoi.

♦️