Palaneen kirjan sirpaleet

SIDE CHARACTER SYNDROME

Rakas päiväkirja

Olen ehkä sekoamassa: eihän ole normaalia kuulla ääniä omassa päässä
~ei sen puoleen muidenkaan, se ei taida olla yhtään normaalimpaa

Koska en ymmärrä
mikä mua ahdistaa
Sekö etten osaa stand-up komiikkaa
Etten elä pinterest tauluihini tallennettua
unelmaelämää

Olen sivuhahmo omassa tarinassani
Se joka luulee rakkaustarinan olevan omansa mutta onkin
pelkkä vastoinkäyminen toisten tarinassa jolla on onnellinen loppu
Toisin kuin sivuhahmolla
Joka unohtuu ja katoaa jossain siinä
"ja he elivät onnellisina elämänsä loppuun" ajan välissä

(Olen sivuhahmo) niin paljon ja pahasti että
Sitä voisi jo kutsua
Syndroomaksi

(side character syndrome - siinä vasta hauska nimi jolla omaa ongelmaa kutsua
Jos olisin kuuluisa kirjoittaisin varmaan
sydäntäsärkevän kirjan aiheesta)

Mahassa aina se kylmä Möykky
Takaraivossa kolkuttaa ajatus:
Et ole tarpeeksi
Katson elämää ulkopuolelta
Elokuvaa jonka lopputekstit pyörivät jo ruudulla
En tiedä onko se ohi
Vai voiko pääosan näyttelijä ~ minä ~ palata vielä ruudulle ja huutaa "plot twist" mä olenkin aktiivinen tekijä omassa tarinassani tekemässä aina vääriä tekoja huonoja valintoja

Rakas päiväkirja
Poltan sinut, kuulut tuhkakuppiin - tuhkien on lennettävä avaruuteen sillä käsikirjoitusta ei kuulunut kirjoittaa näin se meni väärin jo alussa
(kukaan ei tiedä mikä meni pieleen
näyttelijät ovat hyviä
ja jopa rahoitus on kunnossa
mutta ohjaajalla ei vain pysy
kaikki nauhat kasassa)
valitettavasti ajassa ei voi taaksepäin palata
~
Agatha nostaa kynän paperista ja huokaisee syvään. Tätä tekstiä hän ei kyllä tule antamaan äidinkielen opettajalleen seuraavana päivänä kun tunnekuvailun tekstin on oltava valmis.

Kello on lähes kaksitoista yöllä, ja teknisesti pian on se päivä jona tunnekuvailun on oltava valmis.

Agathan kirjoittamasta tekstistä ei saa edes selkeää kuvaa tunteesta jota hän yritti kuvailla - se on vaikeaa, kun ei itsekään tiedä mikä tunne on nimeltään. Teksti korkeintaan saa sen kirjoittajan vaikuttamaan hullulta.

Ja, teknisesti, Agatha onkin. Hän katsoo komeron vieressä lattialla makaavaa jo kylmennyttä ruumista, jonka veri lainehtii hyytyneenä lattialla. Ruumiin eloton tuijotus häiritsee Agathan luovaa työtä - mutta vain hieman. Se ei estä häntä vuotamasta ylitunteellisia vuodatuksia paperille, jonka hän nyt rypistää ja heittää päin ruumista.

Paperitollo leijailee ilmassa päättämättömänä, liian kevyenä päästäkseen ruumiille asti, ja tippuu maahan matkalla. Agatha ärähtää turhautuneena, mutta myöntää olevansa hieman ylidramaattinen.

Toisaalta, kyseessä on jo kolmas paperitollo. Yksikään ei ole päässyt ruumiin luokse asti.

Agatha ottaa uuden paperin, mutta ei saa vuodatettua sille muita sanoja, kuin "vittu". Ehkä se kelpaa tunnekuvauksena. Lyhyt, ja ytimekäs.

Vittu kuvaa hyvin Agathan tämänhetkistä tilannetta. On vittumaista tappaa vahingossa poika, jonka kanssa aikoi harrastaa seksiä.

Agatha ei muista tapahtumia tarkasti, ja hän pelkää vakavissaan että teki teon jotenkin alitajuisesti tarkoituksella. Ainakin pieni osa hänestä saa tyydytystä siitä, että teko rikkoi hänen "side character syndrome:aan". Ei kukaan murhaaja koskaan ole sivuhahmo. Murhaajat ovat tarinan pahiksia.

Mutta Agatha ei ole murhaaja. Eihän? Hän ei vielä tiedä mitä tekisi ruumiille, joten on päättänyt suhtautua siihen mahdollisimman kaverillisesti siihen mennessä, että onnistuu hankkiutumaan siitä eroon. Hänellä on aamuun asti aikaa, ennen kuin hänen äitinsä tulee herättämään hänet, koulua varten.

Agatha ei muista pojan nimeä, joten hän on päättänyt kutsua tätä Bumbaksi. Ihan vain siksi, että Bumba kuulostaa sympaattisen ja viattoman lastenohjelman hahmon nimeltä. Ei päähahmon, vaan jonkun sivuhahamoista. Agatha ei halua ajatella pojan olleen päähahmo; se tarkoittaisi että hän on omilla - joskin tarkoituksettomilla teoillaan lopettanut elokuvan kesken. Se on paha teko. Se on murhaajan teko.

Jos poika taas on pelkkä sivuhahmo, kuten Agatha itsekin, teko on helpompi hyväksyä. Yksi kuollut sivuhahmo ei keskeytä koko elokuvaa. Se saattaa saada muutaman katsojan itkemään, mutta tuo elokuvaan juuri sopivasti traagisuutta.

"Ei liikaa", Agatha vakuutta Bumballe. "Sun kuolemasi ei ole liian paha. Kyllä ne selviää tästä."

Ihan kuin Bumba pyöräyttäisi hänelle silmiään. Ensin Agatha pelästyy, että poikaparka onkin yhä elossa, mutta... tämä näyttää aivan liian kuolleelta ollakseen elossa. Elävät hengittävät.

Kuolleet nousevat pystyyn verilammikosta ja irrottavat silmät niiltä onnettomilta sivuhahmoilta, jotka menivät tappamaan ne. Ei koskaan pidä erehtyä sekoittamaan vihollista ja sivuhahmoa keskenään.

Lila// kokeilin tällä kertaa tällaista vähän erilaista tyyliä, ja yllätin jopa itseni sillä mihin tää viattomasta päiväkirjatekstistä alkanut tarina lopulta eteni... Toivottavasti kuitenkin tykkäsitte!