Elokuu 2023
Benjaminin metsänvihreät silmät kiiltelivät kyynelistä, joita se kovasti yritti pidellä sisällään. Vasta tuntia aiemmin sen pisamaiset posket olivat olleet kyynelten raidoittamat, eikä se kai halunnut enää itkeä.
Mä en ollut osannut sanoa mitään. Mä en ollut osannut asettua sen asemaan, yrittää kuvitella miltä siitä juuri nyt tuntui.
Mä en osannut kuin seisoa sen vieressä, kun se tärisevin sormin napitti valkeaa kauluspaitaansa.
Sen lapsuudenkodin eteisen lamput olivat pehmeän sävyiset ja ne saivat Benjaminin hiukset näyttämään kultaisilta. Se oli antanut niiden jälleen kasvaa liian pitkiksi, niin pitkiksi, että välillä se ei nähnyt niiden takaa mitään.
Se oli äärettömän kaunis, vaikka sen silmät punersi ja nenänpää oli niistämisestä karhea.
Se oli kaunis, vaikka sen tunteet olivat tunti sitten ryöpynneet yli ja se oli hakannut nyrkkiään vasten mun rintaa. Vaikka se oli tärissyt mun käsieni välissä ja haukkonut henkeään niin, että mun oli pitänyt laskea sen kanssa kymmeneen, opettaa sitä taas vetämään henkeä niin, että keuhkot oikeasti täyttyivät.
Se kääntyi mua kohti, kun oli saanut paidan napitettua ylintä nappia lukuunottamatta. Mä tartuin sitä käsistä.
"Pärjäätkö sä, Benji?" kysyin. Lempinimi sai hymyn Benjaminin huulille, se veti vähän vavahtaen henkeä ennen kuin nyökkäsi.
"Pärjään", se kuiskasi. "Mun on pakko."
YOU ARE READING
Taivaanrannan kyyneleet
Teen FictionPuoli vuotta räjähdyksestä. Puoli vuotta räjähdysherkkää suhdetta. Benjaminilla ja Luukaksella on viimein aikaa parisuhteelleen. On välivuosi, töitä, tulevaisuudensuunnitelmia. Kun paikallisen jääkiekkojoukkueen valmentaja katoaa mystisesti, täyty...
