Istuin keskellä olohuoneen lattiaa, oikeassa kädessäni punainen tussi ja vasemmassa kahvipannu. Tuijotin ajatuskartan keskikohtaa, jossa luki haparoivin kirjaimin koutsi.
Ajatuskartat olivat mun henkireikäni siinä, missä piirtäminenkin. Mä olin tehnyt niitä pienestä pitäen, halunnut selvittää kaikki mahdolliset skenaariot oli kyseessä sitten ykkösluokalla tapahtunut typerä riita tai tulevaisuuteni korkeakouluvaihtoehdot.
Nyt mun ajatuskartassani oli vain yksi viiva, jonka päässä oli pyöreäreunainen kirjain. B.
Mä olin juuri kaatamassa viimeisiä, pannun pohjalle paksuuntuneita kahveja mukiini, kun avain rapisi lukossa. Jähmetyin paikoilleni, tuijotin eteiseen ja odotin näkeväni metsänvihreät silmät.
Olohuoneeseen astui kuitenkin nainen piikkikoroissa ja beigessä, polvipituisessa kesämekossa. Roosa Tammilehto.
Sen katse kulki kasvoiltani lattialla oleviin papereihin, kahvimukiin ja koristetyynyyn, jota puristin sylissäni. Se laski kalliin näköisen merkkilaukkunsa maahan ja huokaisi.
"Mä en tiennyt, että sulla on avain", sopersin ja aloin kasata papereita yhteen nippuun. Jossain oli klemmareita, ainakin olin nähnyt ne muutamaa tuntia aiemmin.
"Totta kai minulla on avain", Roosa sanahti. "Tämä on Benjaminin asunto."
"Niin on", vastasin ärsyyntyneenä. "Mullakin on tänne avain."
Roosa ei vastannut, vaan käveli papereiden läpi sohvalle. Se veti vaaleanpunaisen pannan pois hiuksistaan ja antoi pörröisten hiusten laskeutua kasvoilleen.
Mä en ollut missään vaiheessa mun ja Benjaminin suhdetta saanut selville, pitikö Roosa musta vai ei. Se oli jokaiselle ihmiselle samanlainen, sanavalmis ja tiukka, ja lempeää sisintään se raotti ainoastaan pojalleen.
"Benjamin sanoi, että olet fiksu", se sanoi samalla, kun selasi puhelintaan. Mä yritin vieläkin siivota sitä sotkua ympäriltäni, mutta Roosan lauseen kuullessani pysähdyin. "Oletko?"
Olinko mä fiksu?
"No joo, kai mä olen", vastasin ja häpesin itseäni. Olin viettänyt aikani neljän seinän sisällä siitä asti, kun Benjamin oli pidätetty, tuijottaen papereita edessäni. Jos olin pystynyt selvittämään viime vuonna tapahtuneen tehdasonnettomuuden aiheuttajan, pystyisin selvittämään tämänkin.
"Hyvä", Roosa sanoi. "Sittenhän sä varmaan tiedät, miten hakkeroitua poliisilaitoksen valvontakameroihin."
Pahanmakuinen kahvi kulkeutui henkitorveeni ja meinasin tukehtua kuullessani Roosan sanat.
"Mitä?" inahdin. "Miksi?"
Nainen raaputti sohvan pintaa rakennekynnellään ja huokaisi. Sen olemus vaikutti siltä, että se joutui keräämään itseään saadakseen sanansa mahdollisimman hyvin perille. Mä en uskaltanut liikkua, joten mä vain odotin.
"Benjaminin auto ei näy niissä kojelautakameroissa", se aloitti. Tunsin sydämeni muljahtavan pois paikoiltaan. Puristin käteni nyrkkiin ja painoin sormenkynnet pehmeään ihoon.
Luulin löytäneeni eräänlaisen porsaanreiän, helpon keinon saada Benjamin ulos syyttömänä. Mutta tietenkin tämä oli vaikeampaa. Tietenkin.
"Tiedätkö kuinka vaikeaa minun oli saada lupa tarkastella videomateriaalia", Roosa puuskahti. "Lupasin lähteä sen komisarion kanssa kaljalle, jos se vilauttaa minulle nauhaa oikeasta kohdasta."
Purin poskeni sisäpintaa ollakseni nauramatta.
"No?" kysyin ja aloin etsiä paperikasasta aiemmin tekemääni ajatuskarttaa.
CITEȘTI
Taivaanrannan kyyneleet
Ficțiune adolescențiPuoli vuotta räjähdyksestä. Puoli vuotta räjähdysherkkää suhdetta. Benjaminilla ja Luukaksella on viimein aikaa parisuhteelleen. On välivuosi, töitä, tulevaisuudensuunnitelmia. Kun paikallisen jääkiekkojoukkueen valmentaja katoaa mystisesti, täyty...
