Taivaanrannan kyyneleet

11. Benjamin

Äitin käsitys matalasta profiilista oli laittaa kaupungin paikallislehteen ilmoitus mun ylioppilasjuhlista. Se lävähti mun kasvoille aamupalapöydässä kolme päivää vapautumiseni jälkeen, kiemuraisine kirjaimineen ja päivämäärineen, joka oli aivan liian lähellä.

"Hei äiti ihan oikeasti", marisin ääneen ja sain äidin katseen itseeni. Se nojasi tiskipöytään termosmuki käsissään ja näytti kiireiseltä. En tiedä minne sillä oli kiire, kun sillä oli kesäloma.

"Mitä?" se kysyi ja tuli luokseni. Osoitin ilmoitusta lehden alareunassa ja sain Luukaksen heräämään koomastaan. Se oli tuijottanut ulos aurinkoiseen aamuun sanomatta mulle edes huomenta.

Se oli saanut Eetiltä pakit, enkä mä sitä yhtään ihmetellyt. Äijä vihasi mua enemmän kuin varmaan ketään ja jos olisin ollut se, olisin tehnyt ihan samoin. Olin kohdellut sitä paskasti aina yläkoulusta lukioon, eikä se ollut edes ainoa.

Mä en ollut varma oliko Luukas edes tietoinen siitä kaikesta paskasta, mitä olin aiheuttanut ympärilläni oleville ihmisille vain siksi, että olin rikkaasta perheestä tuleva lätkänpelaaja, joka sai kaiken mitä halusi.

Totuus oli kuitenkin aivan toinen. Olin silti Eetille salaa vähän kiitollinen, ettei se ollut paljastanut kaikkia salaisuuksiani. Olin muuttunut paljon sen jälkeen, kun Luukas oli muuttanut kaupunkiin.

"Miks sä laitoit lehteen ilmotuksen?" sanahdin. "En mä halunnut juhlia ja vielä vähemmän mä haluan, että sinne tulee kaikki kaupunkilaiset."

Luukas käänsi lehden niin, että näki mitä ilmoituksessa luki. Se irvisti ja katsoi mua myötätuntoisen näköisenä. Me oltiin oltu äidin luona siitä asti, kun olin päässyt vapaaksi. Jotenkin lapsuudenkodin tuttu ympäristö toi mulle turvaa kaiken sen epätietoisuuden keskellä.

"Mä tein kaupunkilaisille selväksi, että sä olet syytön ja että me jatketaan elämää", äiti sanoi ja pörrötti hiuksiani. "Saavat tulla katsomaan miten Tammilehdot juhlivat."

Luukas naurahti vähän väsyneen kuuloisena. "Ihan ku ne ei tietäis sitä jo."

"Totta", äiti sanoi ja suukotti päälakeani. Sitten se lähti korot parkettilattiaa vasten kopisten ja pamautti oven perässään kiinni. Keittiöön laskeutui hiljaisuus ja Luukas valui tuolissaan rennompaan asentoon.

Sen sinisissä silmissä oli väsymyksen tuomaa raskautta. Eetin käytös sitä kohtaan oli ottanut koville, ehkä enemmän kuin se oli ajatellut. Se oli kai ajatellut että se, mitä Main kanssa tapahtui olisi yhdistänyt niitä jotenkin, mutta se oli enemmän väärässä kuin koskaan.

Eeti syytti Luukasta siitä, että Mai oli joutunut luopumaan kaikesta.

Silti Luukaksesta tuntui varmasti pahimmalta se, ettei se saanut apua selvittämään sitä, kuka videonauhaa oli leikellyt. Se halusi olla aina askeleen edellä kaikkea, tässä tapauksessa kaupungin poliiseja, eikä se ollut onnistunut.

En tiennyt mitä sen pienessä päässä tällä hetkellä liikkui, koska se oli myös ottanut tavoitteekseen olla rasittamatta mua liikaa. Olin kuulemma kokenut kovia, tullut nöyryytetyksi, ja että mun täytyisi ottaa rauhassa.

Mutta vittu, mä halusin vain tietää kuka mut oli halunnut lavastaa, jotta voisin katkaista sen paskiaisen niskat. Ja kuka muukaan olisi parempi selvittämään sitä kuin mun Luukakseni?

x

"Onko sulla suunnitelmia?" kysyin sitten, kun me seisottiin lähikaupan pakastealtailla. Luukaksen lempi jäätelö oli loppu ja se tutki tuuttien pakkausselosteita huultaan purren.

"Minkä suhteen?" se kysyi, eikä luonut muhun katsettakaan. Pyörittelin kotiavaimia etusormeni ympärillä ja huokaisin.

"Tämän", heiluttelin käsiäni kehoni ympärillä, "mun kiinniottamiseen liittyvän asian suhteen."

Luukas läväytti pakastealtaan kannen kiinni ja nojautui sitä vasten. Sen mustat hiukset olivat kasvaneet niin pitkiksi, että se sai ne vedettyä ponnarille. Tyyli on aika suloinen.

"En mä tiiä kuka muu mua voisi auttaa", se sanoi. "En mä edes tiedä miten siitä videosta pystyisi millään saamaan sellaista, että siitä näkisi kuka sen teki."

Lähdimme kassalle ja Luukaksen piipatessa ostoksiamme pikakassalla käännyin sitä kohti. "Mitä jos mä menisin puhumaan Eetille?"

Luukas purskahti nauruun. "Et todellakaan mene."

Se työnsi jäätelön käteeni ja lähdimme ulos. Kaupan viileyden jälkeen kesäkuinen lämpö tuntui imevän meidät sisäänsä. Jäätelöpaperi hikoili sormieni alla ja aurinko kuumotti niskaa.

"Me voitais puhua asiat halki", sanahdin. "Se vihaa mua ihan syystä. Voisin pyytää siltä anteeksi."

Luukas tuijotti mua hetken sanomatta sanaakaan, kunnes sitten kohautti olkiaan. Sen katse kävi torin toisella puolella kohoavassa kahvilassa. "Voithan sä yrittää. Mä en silti usko, että se leppyy niin paljon, että suostuis auttamaan."

"Mä yritän, okei?" sanoin yrittäen kuulostaa itsevarmalta ja astuin lähemmäs Luukasta. Se hymyili mulle ja painoi suukon suupieleeni.

"Okei", se huokaisi. "Älkää tappako toisianne. Mä meen sillä aikaa Alecin seuraksi."

Tuijotin Luukaksen loittonevaa selkää, kun se lähti kohti kahvilaa. Kuka helvetin Alec?

x

Kun seisoin Eetin oven takana, tulin ajatelleeksi sitä, kuinka helvetin huono idea tämä oli ollut. Ovessa ei ollut ovisilmää, joten Eeti ei ainakaan voisi olla avaamatta. Se voisi kuitenkin lyödä sen kiinni mun nenäni edestä ja sitten—

"Mitä vittua, Tammilehto?" ääni kuului selkäni takaa. Käännähdin ympäri ja kohtasin Eetin väsyneen, hieman hermostuneen katseen.

"Mä haluan—"

"Ei", Eeti sanoi ja nosti kätensä ylös kuin tehostaakseen sitä, että torjuisi sen, mitä ikinä sanoisinkaan. "Sä et halua yhtään mitään. Mä haluan, että sä lähdet helvettiin mun ovelta."

"Ihan oikeasti, Eeti", sanahdin vastaan. "Mä tulin pyytämään sulta anteeksi."

Eeti laski kauppakassit käsistään rappukäytävän lattialle ja nojautui huokaisten kaiteeseen. Sillä oli päällään paita, jossa oli Marvel-logo ja uimahousuilta näyttävät shortsit.

"Pyydä sitten", se sanoi ja kallisti päätään vähän sivulle. Musta tuntui, että eteeni kiikutettiin suurempi nöyryytys, mitä tutkintavankeus oli koskaan ollut. Eeti näytti nauttivan siitä, että sai mut vaihtelemaan hermostuneena painoa jalalta toiselle.

Sana oli kielenkärjelläni, painavana ja tuskaisena. Eetin kasvoille nousi virne, kun sain lopulta ulos vain raskaan huokauksen.

"Et pistä mua tekemään sitä", murahdin ja vedin käteni puuskaan.

"Sä nöyryytit mua koko yläasteen", Eeti sanahti. "Se on vähintä mitä sä voit tehdä. Enkä mä silloinkaan lupaa auttaa teitä."

"Ootko sä koskaan miettiny miksi mä nöyryytin sua?" ärähdin, ennen kuin ehdin ajatella sanojani sen enempää. Eeti katsoi mua kuin olisin tyhmä, ja sellaiseksi tunsin itseni.

"Sä siis vieläkin ajattelet, että oli ihan oikein ottaa koko joukkueen voimin silmätikuks yks poika, joka oli vähän erilainen kuin muut?" se sanoi epäuskoisen kuuloisena. "Vittu sä olet mulkuin tyyppi kenet mä oon koskaan tavannut."

"En mä sanonut niin", kiirehdin sanomaan. "Anteeksi, Eeti. Oikeasti."

Eeti katsoi mua hetken hiljaa, kunnes se päästi sisältään raskaan huoahduksen. Se kiristeli leukaperiään ja näytti ihan helvetin hermostuneelta.

"Mä autan sua yhdellä ehdolla", se totesi sitten. "Sä kerrot Luukakselle kaiken sun menneisyydestä."

x

Benjin salattu menneisyys alkaa paljastumaan ;)