Taivaanrannan kyyneleet

22. Luukas

Benjamin laittoi mulle viestin riidan jälkeisenä iltana, missä se kertoi muistaneensa, että oli käyttänyt autoaan pesulassa ennen ylioppilasjuhlia. Tiskillä oli kuulemma ollut virkaintoinen kuusitoistavuotias kesätyöntekijä, jolle Benjamin oli jättänyt autonsa avaimet. Poika oli laittanut avaimet takahuoneen seinällä olevaan naulakkoon ja jättänyt lasioven raolleen.

Se kertoi myös, että se olisi suurin epäilty, ellei pian alkaisi tapahtua.

Riita kalvoi mun mieltäni ja teki ajattelemisesta hankalaa, mutta samalla tiesin, että mun olisi pakko saada jostakin kaivettua konkreettisia todisteita lavastamisesta, ennen kuin Benjaminia oikeasti syytettäisiin asiasta, jota se ei ollut tehnyt. Mun oli pakko osata siirtää ajatukset riidasta, koulupaikasta ja tulevaisuudesta syrjään, sillä mikään ei ollut tärkeämpää kuin Benjaminin maineen puhdistaminen.

Jos mä todella olin lähdössä syksyllä melkein viidensadan kilometrin päähän täältä, mä en halunnut lähteä tietäen, että Benjaminin elämä oli riistetty sen käsistä juuri, kun se oli saanut syyn katsoa syksyä pidemmälle.

Mä istuin huoneessani äidin virkkaamaan vilttiin kääriytyneenä ja kirjoitin lisää sähköposteja kultasepänliikkeisiin. Käytin samaa tarinaa varastetusta kellosta, Japanilaisista lohikäärmeistä ja äidin kuolemasta kuin Alec oli käyttänyt, ja kuittasin viestit pojan nimellä. Mä en tiennyt miten tarkkoja kyseiset firmat olivat asiakkaidensa tietosuojasta, mutta kaikkea kannatti yrittää.

Myös autopesula pyöri mun mielessäni. Katselin satelliittikuvaa sen ympäristöstä ja yritin suurentaa kuvaa nähdäkseni, oliko rakennuksen nurkilla valvontakameroita. Kaikki tuntui junnaavan paikoillaan, eivätkä ajatukseni jättäneet mua rauhaan.

Äiti oli melkein haljennut riemusta, kun mä olin kertonut ottaneeni koulupaikan vastaan. Se oli halannut mua niin, että käsivarsiin sattui vieläkin. Isä oli alkanut samantien katsoa Oulun vuokrakotien tarjontaa ja kommentoinut suuria hintaeroja kaupunginosien välillä. Mä olin sanonut, että se saisi hommata mulle asunnon.

Mä olin uppoutunut tarkastelemaan autopesulan työntekijöiden yhteystietoja, kun Lili tuli sisään koputtamatta. Sillä oli päällään epäilyttävästi mun vaatekaapista varastetulta näyttävä raitapaita ja lököttävät koripalloshortsit. Se rojahti viereeni raskaasti huokaisten.

"Mitä se veli täällä hommailee?" se sanahti ja teki itsensä mukavaksi mun vieressä. Se sujautti varpaansa mun viltin alle ja käänsi tietokonetta niin, että näki ruudulle.

"Laitoin sähköposteja siitä kellosta", sanahdin ja näytin Lilille yhtä. "Toivottavasti ne uskoo ton tarinan."

Lili nauroi lukiessaan tekstin. "Toi on kyl aika uskomaton. Mut arvostan yrittämistä."

Löin läppärin kannen kiinni ja huokaisin taas. Lili tuoksui vahvasti hajuvedeltä, jonka se oli ostanut viime kesänä laivalta. Se oli miesten tuoksu, mutta yllättävän raikas. Vittuun sukupuolijaottelu, se oli sanonut ja iskenyt pankkikorttinsa maksupäätteeseen.

"Me riideltiin", lipsautin ja revin viltin suuria silmukoita. "Mä sanoin sille tosi pahasti."

Lili nousi parempaan asentoon sängyllä ja katsoi mua suurilla silmillään. Sillä ei ollut meikkiä, enkä ollut pitkään aikaan nähnyt sitä niin. "Ai sä ja Benz?"

"Niin", mutisin. "Mä en tiedä miksi mä sanoin sille niin. Se näytti ihan löydyltä koiranpennulta, mut se vaan jotenkin lipsahti."

Lili rummutti sormiaan vasten mun käsivartta ja mua meinasi alkaa itkettää. Mä en varmaan koskaan unohtaisi Benjaminin ilmettä, kun mä olin maininnut sen menneisyydestä. Se oli ihan vitun alhaisesti tehty.

"Teillä on vaikeeta nyt", Lili sanoi sitten. "Kyllä kaikki järjestyy, kunhan vaan juttelette."

"Sä et olis tota mieltä, jos tietäisit mitä mä sanoin sille."

"Hei", Lili sanahti ja iski mua käsivarteen. "Sä oot mun veli. Vaikka mä tykkäänkin Benzistä vähän enemmän ku susta, niin mä oon silti aina sun puolella."

Mä löin sitä takaisin ja sain Lilin nauramaan. "Et sä voi sanoa, että sä tykkäät siitä enemmän ku musta."

Lili nousi istumaan ja näytti mulle kieltä. Sen kielikoru oli tällä kertaa neonpinkki. "Voinpas. Sillä on hieno auto ja se on komea. Siinä on jo tarpeeks syitä, miksi mä tykkään siitä enemmän."

"Sä oot kauhea", marisin. "Mulla on hankalaa ja sä vaan ajattelet, että mun poikaystävä on hyvännäköinen."

Lili nauroi niin, että korvissa soi. Se oli aina nauranut lujaa ja korkealta, ja isä oli pienenä nimittänyt sitä palosireeniksi.

"Niin", se hengähti. "Mä vähän ihmettelen miten sä oot ees saanut noin hyvännäköisen poikaystävän."

x

Vaikka olin varma, että Lili oli tullut mun huoneeseeni tarkoituksenaan saada mun mieleni paremmaksi, oli sillä ollut taskussaan myös suunnitelma. Se oli kuulostanut mun korviin vähän turhankin kunnianhimoiselta, mutta tyttö oli selittänyt sen auki niin yksityiskohtaisesti, että olin alkanut uskoa siihen.

Yhdestä asiasta mä en kuitenkaan ollut Lilin kanssa samaa mieltä.

"Mä en todellakaan aio kannustaa sua mihinkään rikolliseen", sanahdin. "Sä oot kuusitoista."

"Te murtauduitte viime syksynä sinne Benzin kaverin kotiin", Lili sanahti ja risti kätensä rinnalleen. Jotenkin mulle tuli tunne, ettei suunnitelmaa lähdettäisi muuttamaan. Lili oli päätöksensä tehnyt.

"Se on täysin eri asia!" puuskahdin. "Kristian kertoi Benjaminille sen ovikoodin. Sitä ei voi edes kutsua murroksi."

Se, mitä Kristianin talossa oli tapahtunut, oli ollut kaikkea muuta kuin murto. Me olimme hyväksikäyttäneet Kristianin alentunutta todellisuudentajua ja iskeneet silloin, kun uhri oli heikoimmillaan. Ei kai siinä ollut mitään väärää? Tapaus oli murto vain poliisin asiakirjoissa.

"Mä tunnen yhden, joka on ihan hirvittävän kätevä käsistään", Lili sanoi ja yskähti. "Kaikin puolin."

Suustani pääsi kauhistunut henkäys ja Lili heitti mua tyynyllä.

"Vittu, Luukas, ei", se parahti. "Tarkotin, että se osaa tiirikoida. Se oli lapsena jossain taikatemppukerhossa tai jotain. Mieti nyt, mikä mahdollisuus!"

Mä en ehtinyt vastata hermostuneelle siskolleni mitään, kun mun puhelin soi. Näytöllä oli vain rivi käärmehymiöitä, joilla olin hätäpäissäni tallentanut Alecin numeron.

"Tilannepäivitys", se sanoi heti, kun vastasin. "Ekasta kultasepänliikkeestä tuli osuma."

Lili viittoi mua laittamaan kaiuttimelle ja laskin puhelimen syliini. Jostain syystä mua jännitti.

"Kerro", sanahdin lyhyesti ja revin kynsinauhojani. Yhtä repäistyäni pinnalle tulvahti tuoretta verta ja työnsin sormen suuhuni. Yritin keskittyä raudan makuun ja Alecin karheaan ääneen.

"Pekka Nieminen vastaa sähköpostiin, saanen siteerata: emme valitettavasti voi antaa tietoja kellon ostajasta, myyntipäivästä tai huolloista, sillä nimikirjaimenne eivät vastaa kellon rannenauhaan kirjailtuja nimikirjaimia", Alec sanoi. "Meinasin laittaa takaisin, että mitkähän nimikirjaimet sinne mahtaa olla kirjailtu, mutta äijä on pistänyt estolistoille."

"Mähän sanoin, että toi on vähän uskomaton tarina, mutta hyvä yritys", Lili sanahti ja kohautti olkiaan. "Niin ja moi, Alec."

"Moi, outo naisääni", Alec vastasi ja huokaisi niin, että puhelimen kaiutin särisi. "Mitäs nyt tehdään?"

Lili naurahti melkein voitonriemuisena. Sen silmiin syttyi niin voimakas taistelutahto, että mun teki mieli haudata pää hiekkaan ja olla katsomatta, mitä tuhoa tyttö saisi aikaan.

"Ei huolta", Lili julisti. "Mulla on suunnitelma."

x

i love lili <3