Saint or Sinner//BC ONESHOTS

AleksixJoel=Reidet

*ALEKSI*

Treenikselle lähteminen oli osoittautunut virheeksi. Niko oli juonut red bullia aivan liikaa huonosti nukutun yön jälkeen ja oli enemmän kuin ylivirittyneessä tilassa. Joel oli jossakin aivan omissa maailmoissaan ja tuijotteli mua koomaava ilme kasvoillaan. Se ei ollut mulle mikään uusi asia enkä mä kokenut sitä mitenkään häiritsevänä. Olihan tuo ollut mun kihlattuni jo useamman kuukauden ajan.

Olli, Joonas ja Tommi taisivat olla ainoat jotka edes yrittivät keskittyä. Hyvä että edes joku. Vaikka eipä niiden varaan uutta biisiäkään oikein voinut laskea. Niko kun oli tunnetusti meidän lyriikkanero. Nyt sillä ei ollut tietoakaan lyriikoista eikä neroudesta... me taidettiin kaikki olla siinä pisteessä ettei vaihtoehtoja ollut enää muita kuin kotiinlähtö.

"Mennäänkö sit koomaaja?" kysyin vilkaisten Joeliin.

Se vain tuijotti mun lävitseni ihan kuin ei olisi kuullutkaan mun esittämää kysymystä. Mikä sitä nyt taas mahtoi vaivata? Ei tuo sinänsä mitään uutta ollut. Aina se oli enemmän tai vähemmän omissa maailmoissaan.

"Kaupassakin pitää käydä" huomautin.

Vihdoin se alkoi osoittaa elonmerkkejä ja nosti pikkuhiljaa katseensa muhun. Jo oli aikakin... sen silmät näytti väsymyksestä tyhjiltä vaikka jokin kiinnostuksesta kielivä pilkahdus sieltä vaikutti esiin myös kuoriutuvan.

"Kotiin" se sanoi vaativasti ja nousi yhtäkkiä seisomaan.

Mä katsoin sitä hämilläni mutten jaksanut välittää asiasta sen enempää. Osasi se joskus nopeakin olla. Toisinaan vähän liiankin.. riippui toki aiheesta. Joskus sitten taas niin kiduttavan hidas että meinasi järki lähteä. Vaikea varmaan arvata mistä mä mahdoin puhua...

"No sille tuli kiire" Joonas tokaisi virnistäen.

Joel ei näyttänyt välittävän sen kommentista vaan painui toisaalle etsimään kenkiään. Mä sen sijaan vilkaisin Joonakseen lievästi turhautuneena mutta hymyilin kuitenkin. Se sitten jaksoi aina heitellä milloin mistäkin. Erityisesti kun kyse oli Joelista.

"Tule jo!" kuului käsky eteisen suunnalta.

Eihän tuota voinut ottaa kuin tosissaan. Joelia kun oli syytä totella jos halusi pysyä yhtenä kappaleena. Enhän mä nyt halunnut että tässä huonosti kävisi. En tietenkään...

Suuntasin vihellysten saattelemana Joelin luo ja aloin vetää kenkiä jalkaani. En mä edes yrittänyt uskotella itselleni että tässä oltais menossa viettämään mitään rauhallista koti-iltaa. Kuulostiko sellaiset muka muutenkaan siltä mitä meiltä kahdelta olis voinut odottaa?

"Huomiseen!" huusin painuessani Joelin perässä ulos ovesta.

Jospa torstai olisi jo toivoa täynnä. Niin mulle joskus oli uskoteltu. Se oli sitten asia erikseen tulisiko se pitämään paikkaansa. Sen vain seuraava päivä meille näytti.

"Mihin koomaan sä yhtäkkiä vajosit?" kysyin huvittuneena availlessani auton ovea.

Joel istahti pelkääjän paikalle ja vetäisi vauhdilla turvavyön kiinni. Mä katsoin huvittuneena sen nopeaa toimintaa, itse vasta istahtaessani penkille. Olisikohan nyt ollut minun paikkani lähteä kiusaamaan Joelia..? Yleensä se tahtoi mennä aina toisinpäin. Kumma kyllä, tuolla miehellä oli aivan liikaa valtaa muhun...

"Mitäs pidät tuollasia shortseja jalassas" se tuhahti.

Siitäkö tässä olikin kyse? En mä edes tajunnut sen voivan kostautua tällä tavoin. Toisaalta.. täällä oli kuuma kuin helvetissä joten mitä muutakaan se olisi kuvitellut mun pistävän päälleni. Pilkkihaalaritko? Käytähän aivojasi kullannuppu...