Saint or Sinner//BC ONESHOTS

OllixJoel=Exiä, seksiä ja terapiaa 1/2

*OLLI*

Vasta kymmenes kerta tällä viikolla kun joku oli taas ilmaissut huolensa mua kohtaan. Vasta... ja nyt oli sentään jo maanantai. Joonas oli soittanut jo kahdesti ja heittänyt muutaman viestin perään. Niko ja Tommi kummatkin olivat soittaneet kertaalleen ja Aleksikin kahdesti. Ei näissä vielä mitään mutta niin myös mun terapeuttini oli todennut olevansa huolissaan musta. En kai mä muuten siellä ravaisi jos mulla olisi asiat hyvin?! Ihan kun mulla ei olisi parempaakin tekemistä. 

Kiroilin itsekseni potkiessani lunta pois tieltäni. Mun vitutustasoni huusi tällä hetkellä jo niin lujaa punaisella et jos mä himaan asti pääsisin ilman että pää räjähti, mä sain olla jo ylpeä itsestäni. Harvassa ne ylpeyden aiheet muutenkin olivat...

Mä olin käynyt matkalla apteekissa hakemassa rauhoittavia ja jotain extra vahvoja unilääkkeitä. Mä en ollut nukkunut kunnolla viimeiseen kahteen viikkoon... ja siitä sai syyttää vain ja ainoastaan yhtä ihmistä. Juuri sitä kenestä mä en osannut lukuisista varoitteluista huolimatta pitää sormiani erossa. Kai mun itseänikin olis aiheellista syyttää... mitäs olin niin typerä ja hyväuskoinen.

Me oltiin Joelin kanssa seurusteltu puolisen vuotta ja oltiin ehditty roudaamaan tavaramme jo saman katon alle. Tai siis se oli raahannut omaisuutensa minun kattoni alle. Kaiken piti olla hyvin. Painosanalla piti. Mulle ei missään kohtaa selvinnyt miksi se oli mulle näin tehnyt enkä mä suuremmin selittelyjä kaivannutkaan. Tehty mikä tehty. Ei selittelyt tai anteeksipyynnöt sitä enää tekemättömäksi saaneet. Se oli pettänyt mua exänsä kanssa.

Se oli luvannut hakea tavaransa sillä välin kun mä olin poissa sillä mä en todellakaan halunnut nähdä sen petturi kasvoja. Niin kauniita ja niin helvetin petollisia. Miten mä saatoinkaan luottaa siihen?! Toisaalta olipa se luvannut myös rakastaa mua joten en mä sinänsä yllättyisi jos sen tavarat edelleen lojuisivat mun kämpässäni. Mikäli se ei saanut niitä pihalle sieltä viikonlopun aikana, mä heittäisin ne parvekkeelta alas yksi kerrallaan.

Vedin avaimet toppatakkini taskusta ja lähdin nousemaan portaita ylös kohti kolmatta kerrosta. Mä olin aivan liian sporttinen käyttääkseni hissiä. Oikeasti mä purin liikkumalla vain ylimääräistä aggressiota. Ja sitä kyllä riitti enemmän kuin uskalsitte kuvitellakaan. Jos Joel olisi ollut lähettyvillä niin mä olisin käyttänyt sitä nyrkkeilysäkkinä. 

Loppupeleissä mä en ollut edes täysin varma olinko mä enemmän vihainen itselleni vaiko Joelille. Mä olisin voinut repiä siltä pään irti. Enkä mä edes vitsaillut. Mä en vain voinut käsittää kuinka se saattoi tehdä mulle niin. Mitä niin pahaa mä olin tehnyt että se halusi tietoisesti loukata niin vitun julmalla tavalla. Vaikka mä olin aina pitänyt sitä pohjimmiltaan kilttinä ja hyväsydämisenä ihmisenä. Siitä se näytti olevan kaukana...

Päästyäni portaat ylös, mä räpelsin oven auki ja pujahdin sisään. Ovi mun perässä kolahti kiinni sellaisella voimalla että koko rappukäytävä kaikui. Avain sai luvan mennä takaisin taskuun ja takki naulaan. Kengät jääkööt niille sijoilleen. Kyllä mä ne siitä joskus hoitaisin. Mä olin näköjään jättänyt toisetkin kengät niin että niihin olisi voinut kompastua. Hetkinen...

Laskin apteekista saamani pussin eteisen sivupöydälle ja vilkaisin epäilevästi olohuoneen suuntaan. Kappas vain...

"Mitä helvettiä sä täällä vielä teet?" kysyin turhautuneena nähdessäni tuon tutun hahmon seisovan olohuoneessa. Sen piti olla poissa jo siihen mennessä kun mä palasin. Mä olin mielestäni tehnyt hyvin selväksi etten halunnut nähdä tuota silmissäni enää.

"Mä haluun vaan jutella sun kanssa" se sanoi.

Aina sitä kaikenlaista sai haluta. Niin mäkin olisin halunnut saada tästä kunnollisen parisuhteen mutta enpä vain saanut. Joel-raukka kun ei ollut tottunut siihen ettei aina voinut saada haluamaansa. Sori vain mutta mulla ei ollut vähäisintäkään mielenkiintoa puhua sun kanssa yhtään mistään.

"Mulla ei oo enää mitään asiaa sulle. Oon sanottavani sanonut" huomautin marssiessani sen ohi kohti makuuhuonetta. Mä en selvästikään ollut tarpeeksi joten turhaan sellaista enää selitellä. Ei mua kiinnostanut. Ehkä mä olin sitten kylmä ihminen mutta musta se oli täysin oikeutettua siihen nähden mitä Joel oli mennyt tekemään.

"Mutta mulla on sulle" sen lähestyvä ääni ilmoitti.

Sillä ei ollut mitään oikeutta vaatia mua kuuntelemaan. Mä olin kuullut ja nähnyt jo ihan tarpeeksi. Nopealla vilkaisulla katsottuna se oli saanut jo pakattua tavaransa joten ottaisi vain ne mukaansa ja painuisi helvettiin mun elämästäni. Et sä siitä ainakaan yhtään helpompaa tehnyt.

"Mä en halua kuulla" sanoin kylmästi ja vedin makuuhuoneen oven kiinni perässäni.

Jos sillä oli järkeä päässään jäljellä vähääkään, se jättäisi mut rauhaan ja lähtisi. Muussa tapauksessa mä en vastaisi seurauksista. Naurakaa pois vain. Mä olin ehkä pieni mutta sitäkin pippurisempi. Joel jos joku sen tiesi. Ei mustakaan enkeliä saanut taiottua mutta en mä sentään pettäjä ollut.

"Olli, kuuntele nyt!" tuo sanoi ja riuhtaisi makuuhuoneen oven auki.

Käännyin katsomaan sitä silmät vihasta leiskuen. Mä en todellakaan olisi jaksanut tällaista nyt. Jos kerran vanha suola janotti niin paljon niin sopihan sen luo aina palata. Vaikka tuskin sekään Joelia enää takaisin huoli kun sai kuulla ettei tuo ollutkaan enää sinkku.

"Onko vika kuulossa vai ymmärryksessä? Mä sanoin jo etten halua kuulla susta enää mitään" sanoin jämäkästi. Ehkä joskus aikojen päästä kun pöly oli laskeutunut edes hiukan. Jos mä sitten olin valmis repimään haavat auki ja kuuntelemaan mitä sillä oli sanottavaa. Mutta juuri nyt mua ei olisi enää vähempää voinut kiinnostaa. 

Se astui mua lähemmäs ja tarttui mua käsistä työntäen mut seinää vasten. Sydän alkoi hakata itseään rinnasta ulos enkä mä ollut varma enää oliko syy lähempänä ahdistusta vai elämää suurempaa vitutusta.  Millä oikeudella sä kuvittelit voivasi tehdä noin?!

"Lopeta toi lapsellinen kiukuttelu ja kuuntele nyt" se ärähti ja katsoi mua silmät jäisinä. 

Mä olin aina vihannut kun se heittäytyi tuollaiseksi. Ja varsinkin nyt. Mikä se oikein kuvitteli olevansa?! Minunhan se tässä olisi pitänyt olla se joka saneli ehdot. Mä en ollut tehnyt mitään väärää ja mulla oli täysi oikeus olla sille vihainen. 

"Sä uskot ihan totta enemmän sanoihin kuin muhun?" se sanoi kysyvästi. 

Sanoihin? Sillä ei tainnut olla muistikuvia siitä et mä myös näin ne tuossa olohuoneen sohvalla. Sen minäkin olisin tahtonut unohtaa. Mutta ainakin mä sain sanoa että eipä tuo paljoa arvailuille varaa jättänyt. Turha siis yrittää. 

"Unohdit sä jo että mä näin kyllä kaiken tarvittavan?" esitin vastakysymykseni. 

Yritin riuhtoa itseäni irti sen otteesta sillä ainoa asia mitä mä tällä hetkellä tunsin, oli suunnaton ällötys. Mä en pystynyt katsomaan edes sitä päin. 

"Kun se ei mennyt ihan niin mitä sä kuvittelet" se sanoi turhautuneena. 

Kliseisiä selityksiä vain. Mä en suostunut tuhlaamaan aikaani sellaisiin. Sä olit satuttanut mua jo pahimmalla mahdollisella tavalla... pitikö vielä tehdä musta tarkoituksella tyhmempi kuin mä todellisuudessa olin? 

***

S:1020

Tämmöstä vitutuksen purkua tähän shottiin :)