Saint or Sinner//BC ONESHOTS

OllixJoel=Frendien kesken 2.0

Joel oli vakuuttanut mut melko hyvin siitä tosiasiasta et sohvalla pystyi kuin pystyikin tekemään vaikka mitä temppuja. Eikä loppuviimeksi sekään haitannut asiaa yhtään et kyseessä oli näinkin kapea sohva kuin mulla oli. Hyvin tämä näinkin kävi.. sopu sijaa antaa, eikö niin sanottu?

Sen mä tiesin sanomattakin että tämän jälkeen mun jalat tulisi huutamaan Hoosiannaa. Vielä koko huominen päivä pitäisi jaksaa kävellä edestakaisin kun mä olin aamuvuorossa.. ei näillä jaloilla.. hyvä jos mä pääsin raahautumaan tästä edes sänkyyn omin avuin. Tai sitten Joel saisi kantaa mut... yöksi se oli kuitenkin jäämässä. Joten väliäkö sillä, suunta oli kuitenkin sama.

Kiedoin käsiäni tiukemmin Joelin niskaan ja inisin epätoivoisena sen käsittelyssä. Tuon huokaukset saivat mun koko kehoni resonoimaan enkä mä tiennyt enää edes kuinka olla. Mä aloin muutenkin olla jo niin herkillä et se miltei sattui mutta toistaiseksi nautinto vei vielä voiton. Mä en tajua kuinka se aina onnistuikin tuossa! Ehkä mä olin sitten vain liian heikko sen kosketukselle. Vaikka tässä ajassa olis kuvitellut jo tottuvan...

Joelin toinen käsi vaelteli mun reidellä ja puristeli vähästä väliä eri kohdasta. Sen kosketus tuntui taivaalliselta... mun aivotoiminta oli tyssännyt kuin seinään eikä ajatus kulkenut enää vähääkään. Ainut liikkuva asia mun päässä taisi olla silmät... ja nekin juuri sen verran että sanoa sai. En mä silti olis lähtenyt tilannetta kovin hohdokkaaksi kutsumaan. En ainakaan omalta osaltani.

"Pure mua" Joel murisi mun korvaan.

Se rakasti kovia otteita. Hampaita iholla ja käsiä kaulalla. Kaikkea mistä mä olin sen kanssa oppinut pitämään. Kuulosti tavallaan aika jännältä vai mitä? Pieni jännitysmomentti aina päällä et pysyikö tajuissaan loppuun saakka vai ei...

Vedin sitä paremmin itseäni vasten ja iskin purukalustoni sen kaulaan. Se sai tuon värähtämään ja henkäisemään lievästi yllättyneenä. Osasin minkäkin.

Vaikka helposti olis voinut kuvitella ettei tällaisessa suhteessa haluttu jättää toiseen mitään näkyviä merkkejä, oltiin me poikkeus siinäkin mielessä. Jostain syystä siitä oli muodostunut aina tapa että sitten kun hommat oli hoidettu, Joel merkkasi mut. Ikäänkuin sinetiksi. Ehkä se halusi viestiä sillä et meidän oli vielä jatkettava tätä juttua. Ei meistä kumpikaan ollut valmis päästämään siitä irti. Ja miksi olisikaan kun se kerran sopi meille näin hyvin!

"Mee polvilles" se komensi yhtäkkiä.

Mulla kesti hetken rekisteröidä sen käsky ennen kun mä vasta kykenin toimimaan sen mukaan. Joelin siirtyessä musta kauemmas, nappasin sohvan selkänojasta tukea, nousin polvilleni ja työnsin lantiotani taaemmas.

Joel haki itselleen paremman asennon ja tarttui mua lantiolta sellaisella voimalla että hyvä jos luut ei murtuneet. Puristin sohvatyynyä hionneissa käsissäni kun en kunnollista otetta muualtakaan saanut. Tämän oli kelvattava.

Mä en voinut kuin nauttia sen määrätietoisesta käsittelystä. Muuhun mä en pystynyt. Se tiesi täsmälleen millä liikkeillä sai mut sekoamaan lopullisesti. Kuinka kirjaimellisesti panna multa järjen päästä. Sen takia me varmasti tähän koukussa oltiinkin kun toisen mieltymykset tiesi niin hyvin. Eikä niitä epäröity käyttää hyväksi tiukan tilanteen tullen.

Mä saatoin vain toivoa että kaiken tämän jälkeen olisin aamulla siinä kunnossa et töihin lähtö oli ylipäätään mahdollista. Enhän mä sinne voinut mennä jos näytin lähinnä katujyrän alle jääneeltä. Ja Joelin kanssa se oli täysin mahdollista. Jos se kovasti innostui, ei tämä vielä tähän päättynyt. Tämä olisi vasta alkua. 

Se oli sanomattakin selvää että mä olin aivan naurettavan helppo sen käsissä. Se tiesi täsmälleen mitkä liikkeet synkassa kosketukseen saivat mut sen kuuluisan reunan yli.

Eikä Joel epäröinyt käyttää niitä keinoja hyväkseen, saadessaan mut vinkumaan nautinnosta niin että kyyneleet valui. Mä olin ehkä hieman yliherkkä mutta minkä mä sille voin että toinen vaan osasi vedellä oikeista naruista.

Mä en ymmärtänyt edes ajatella sitä faktaa että joutuisin siivoamaan sohvalle levinneet sotkuni. Ehkä sitten myöhemmin.. ensin oli Joelin vuoro päästä maaliin. Eikä sekään kovin kaukana vaikuttanut olevan. Ei ainakaan siitä päätellen kuinka luja sen ote mun lantiosta oli. Kai siinä jotain feminiinisen puoleensavetävää oli kun ainakin Joelin omaan nähden mä omistin melko leveän lantion. Mieltymyksensä kullakin...

Tyytyväisestä murahduksesta ja pikkuhiljaa hellittävästä otteesta päätellen me oltiin tasoissa. Harvinaisempaa tämä näin päin oli että mä olin maalissa ennen Joelia. Hyvää vaihtelua. Sitä paitsi viime kerrasta oli hetki aikaa joten ei kai ihmekään että mä olin kaivannut sen kosketusta.

"No? Kaduttaako ettet mennykään nukkumaan?" tuo kysyi hengästyneenä.

Mä tuhahdin huvittuneena ja kiepsautin itseni selinmakuulle sohvalle. Joel rojahti mun päälle hengitys pilviä hipoen. Mä tiesin sanomattakin että mun oli poltettava tämä sohva. En mä voinut kutsua ketään enää vierailulle ilman että mietin sitä kuinka Joel oli vienyt mut tässä taivaisiin. Puhumattakaan tähän jämähtäneistä sotkuista.

"Huomenaamulla varmaan kaduttaa" tokaisin naurahtaen ja ryhdyin silittelemään Joelin takkukasaksi muodostuneita hiuksia. Eipä ihmekään, olin mä sen verran taas kiintymystäni niihin osoittanut. Itseään sai syyttää kun oli niin taitava... ja mä sain syyttää itseäni siitä et pääsin tuskin edes liikkeelle huomenna. Tämä oli sen arvoista, kunhan ei tavaksi tulisi ainakaan aamuvuoroja ajatellen...

***

Sanoja 759

Täst tämmöne tosi fresh ja nätti shotti pitkäst aikaa (: