Saint or Sinner//BC ONESHOTS

JoonasxJoel=Kotibileet

*JOEL*

Perjantai-ilta pienessä nousuhumalassa ei ollut mulle mikään uusi asia. Mutta se miten paljon mä siitä tällä kertaa nautin, oli jo lähes pelottavaa.

Mä en erityisemmin ollut koskaan nauttinut kotibileistä mutta tällä kertaa ne oli osoittautuneet enemmän kuin hyväksi valinnaksi. Kannatti siis joskus mennäkin eikä olla aina vain epäluuloinen...

Syksyn aikana mä olin tutustunut Joonakseen jonka mä olin aiemmin tiennyt vain nimeltä. Mulle se oli aina ollut yksi muiden joukossa. Ja niin varmasti minäkin sille. Yläasteella me oltiin oltu rinnakkaisilla luokilla mutta lukion alettua kaikki luokat oli yhdistetty. Jostain syystä mä olin saanut siitä hiukan pinnallisen kuvan mutta se kuvitelma oli osoittautunut todella vääräksi. Samaa mä silti uskoin sen ajattelevan minusta. Ainakin ennen tätä...

Ilta oli kulunut sen kanssa sohvalla istuessa ja tuon huonoille vitseille nauraessa. Musta sen nauru oli hieman huvittava ja sen mielestä taas oli söpöä kuinka mä nauroin sen jutuille. Alkoholi se vain oli mikä teki kaikesta hauskempaa...

"Tuu, mennään pois täältä" kuului sanat mun viereltä.

Hento kosketus mun käsivarteen vasta havahdutti mut takaisin tähän hetkeen. Joonaksen siniset silmät tuijotti mua kiinnostuneina ja odotti kai mieleistään vastausta. Niin minne?

"Mennään vaan" vastasin lievästi hämmentyneenä.

Joonas nousi seisomaan ja ojensi kättään mua kohti. Hetken epäröityäni mä tartuin siihen ja lähdin seuraamaan tuota blondia. Mulla ei ollut hajuakaan minne se oli mua viemässä mutta mieluusti mä siitä selvää otin. Hetki hetkeltä Joonas alkoi kiinnostaa mua vain enemmän. Se oli mystinen.. mikä oli minun mielestäni aika seksikästä.

"Mä en jaksa enää muita ihmisiä" se sanoi vetäessään mut ihmismassan lävitse kohti portaikkoa.

Oliko tuo nyt olevinaan hienostunut vihje? Kohti eteistä, ulkovaatteet päälle ja helvettiin täältä? Ehkä se halusikin musta eroon ensimmäisenä. Ihmekös tuo...

"Mennään ylös" se jatkoi kuljettaessaan mua perässään.

Ei sen olisi enää tarvinnut mua kädestä pitää. Kyllä mä varmaan portaista jo itsekin selviydyin. Mutta mä en sanonut mitään sillä en tahtonut valittaa asiasta. Se tuntui kieltämättä ihan mukavalta.

Seurasin kiltisti edellä menevää Joonasta ja vilkaisin vaivihkaa tuon vaatetuksen tarjoilemaa näkymää. Sillä oli mustat pillifarkut jalassa jotka korosti kivasti sen persettä. Näytti hyvältä!

Yläosana sillä oli valkoinen t-paita jonka päälle se oli vetänyt kyynärpäistä kuluneen farkkutakin. Sillä oli mun silmiin hyvä tyylitaju. Koulussakin sen asut vaikutti jotenkin todella valmiiksi suunnitelluilta ja siltä et niihin oli oikeasti panostettu. Mä taas vedin päälleni ne mitä ensimmäisenä kaapista vastaan tuli.

Joonas veti mut perässään huoneeseensa ja lukitsi oven. Mulla ei tainnut olla pakoreittiä, eihän? Mitä ikinäkään se suunnitteli, mä olin täysin sen armoilla.

"Kiva että tulit sit kuitenkin" se sanoi hymyillen.

Toden totta mä olin hetken verran miettinyt jaksaisinko lähteä moisiin kissanristiäisiin ollenkaan mutta lopulta tullut siihen tulokseen että ei mulla parempaakaan tekemistä ollut. Sitä paitsi Joonaksen seura kiehtoi aina. Siitä oli viime viikkojen aikana tullut jotenkin kovin kiinnostava...

"Joo, onneks" vastasin nyökkäillen.

Olisin mä varmasti sitä myöhemmin katunut mikäli mä tämän olisin välistä jättänyt. Alkoholin avustuksella oli helpompi mennä toista lähelle ja myöhemmin ongelmien ilmetessä taas pistää typerät teot sen syyksi. Helppoa vai mitä?