Saint or Sinner//BC ONESHOTS

AleksixJoel=Tapaturma

*ALEKSI*

Kurkistin vielä varmuuden vuoksi käytävällä olevasta peilistä että ulkonäköni oli varmasti kohdillaan. En mä usko Joelin siitä juuri välittävän mutta mä halusin itse olla asiasta varma. Se olisi varmasti vain tyytyväinen siihen että mä menin paikalle. Kuinka mä olisin voinut edes harkita jotain muuta vaihtoehtoa?

Mulle oli aamupäivällä soitettu sairaalasta että Joel oli herännyt ja hyvissä voimissa. Totta kai mä olin lähtenyt siitä paikasta ajamaan jotta pääsisin mahdollisimman nopeasti sen luo. Vaikka mä halusinkin kuulla mitä sille oli oikein käynyt, vielä enemmän mä halusin vain nähdä sen.

Mä tiesin et se oli onnistunut lumilautaillessaan kaatumaan melko pahasti ja sitä oli seurannut aivotärähdys. Kaikesta muusta mä sitten olinkin aikalailla ulkona. Ehkä mä kuulisin sen vihdoin tällä reissulla mitä ihan oikeasti oli tapahtunut. Tuskin se pelkän aivotärähdyksen takia olisi viettänyt yötään nukutettuna...

Avasin sen huoneen oven ja vilkaisin sisään. Joel istui sängyllään kasvot ruhjeilla ja toinen silmä turvonneena. Se yritti hymyillä mut nähdessään mutta enemmän se irvistykseen taittui. Yksi ja sama kun mä vain tiesin et sillä oli asiat kunnossa.

"Miten sä jaksat?" kysyin huolehtien.

Mulla ei ollut aikaa tuoda sille mitään kun olin niin kiireellä lähtenyt tänne ajamaan. Luojan kiitos mä olin sentään jo eilen ajanut sen perässä Ouluun ettei mun tarvinnut painella menemään tähän hätään sievää 600 kilometriä. Meidän oli tänään määrä mennä porukalla katsomaan leffaa ja illemmalla meillä oli varattuna tatuointiajat. Se kaikki oli nyt peruutettu mutta pääasia oli että Joel oli kunnossa.

"Päätä särkee vähän enkä mä oikein tahdo muistaa paljoakaan" tuo tokaisi.

Mä kumarruin halaamaan sitä varovasti etten vain satuttaisi sitä enää enempää. Se painoi otsansa mun kaulan sivulle ja painoi muutaman hellän suukon siihen. Yleensä tämä sama kaava toistui silloinkin kun toivuttiin darrasta... silloin vain ei näytetty ihan samalta kuin nyt eikä luojan kiitos tarvinnut herätä sairaalasta.

"Anteeks että mä pilasin kaikki suunnitelmat" se sanoi hiljaa.

Paskat mä mistään suunnitelmista välitin. Pääasia oli että Joel oli kunnossa. Kaiken tuon muun ehtisi sitten varmasti jossain toisessa vaiheessa. Ei se ollut välttämättä olennaista nyt. Olennaista oli se et Joel sai toipua onnettomuudestaan rauhassa eikä kiirehtisi yhtään. Kyllä mä sen vierellä olin niin kauan kuin tarve vaati.

"Älä viitsi olla typerä. Ei vahingoille mitään mahda" vastasin lempeästi ja silitin toisen takkuista tukkaa.

Se pitäisi harjata ensitilassa. Onneksi mulla ei ollut mikään kiire täältä pois joten mulla oli hyvin aikaa siistiä sen leijonanharja. Ihan kuin olisi omassakaan paljoa kehumista...

Siirryin Joelista hieman kauemmas ja laskin hellästi peukaloni sen alahuulelle. Se oli lievästi turvonnut. Onneksi vain niin sillä mä pelkäsin Joonaksen puhelun perusteella jotain paljon pahempaa. Tuohon kauhukaksikkoon ei olisi koskaan pitänyt luottaa... aina kävi jotain kun ne löivät viisaat päänsä yhteen. Joskus jopa kirjaimellisesti...

"Mutta nyt me ei voida tehdä mitään mitä alunperin oli määrä" tuo huokaisi pettyneenä.

Koska muka viimeksi meidän suunnitelmat olisi oikeasti mennyt niin kuin alkuperäinen suunnitelma sanoi? Aina matkaan tuli jotain muuttujia ja se nyt oli täysin normaalia. Vahingoista puhumattakaan. Silloin mentiin turvallisuus edellä. Sitä paitsi voisivathan muut halutessaan mennä ilman meitäkin. Mä vaan en suostunut poistumaan Joelin viereltä mihinkään.