Saint or Sinner//BC ONESHOTS

NikoxOlli=Kerran neljässä vuodessa

*NIKO*

Vihreä nurmikenttä, punavalkoiset vs sinivalkopunaiset, päätä huumaavasti joka tilanteeseen reagoiva selostaja ja tajuton buuaus katsomosta. Kaikki tämä vain yhden pienen pyöreän pallon tähden... puuttuiko mun aivoista joku pala kun mä en tajunnut tämän ihmeellisyyttä?

Mä istuin kädet polvieni ympäri kiedottuna, Ollin pehmeällä sohvalla. Se nojasi kyynärpäänsä polviin ja tuijotti televisioruutua herkeämättä. Miten helvetissä sillä riitti kiinnostus seurata tällaista?!

Nämä juoksi 90 minuuttia pallon perässä päästä päähän kenttää, joka oli pidempi kuin nälkävuosi. Välillä joku vihelsi pilliin ja siitä huolimatta peli vain jatkui. Aika kellossa ei pysähtynyt hetkeksikään ja silti tämä peli vain jatkui ja jatkui...

Käänsin katseeni Olliin joka näytti kiinnostuneemmalta tästä kuin mä olin koskaan nähnyt sen olevan mistään muusta. Ja se nyt innostui vähän kaikenlaisesta. Ei se ollut koskaan katsonut edes mua tuolla ilmeellä... pitikö mun tosiaan lähteä vertailemaan nyt jalkapalloa ja itseäni suhteessa Olli Matelaan..?

Se katsoi muhun nopeasti hymyillen ja kiinnitti äkkiä huomionsa takaisin peliin. Mä puolestani olin vakaasti sitä mieltä että sen huomio oli täysin väärässä paikassa. Minä nimittäin kaipasin sitä huomiota paljon enemmän kuin tuo peli. Sitä varmasti seurasi jostain selittämättömästä syystä muutama miljoona silmäpari jo ihan täällä Suomessakin, koko maailmasta puhumattakaan. Eiköhän se sillä huomiolla pärjännyt oikein hyvin... mulla oli vain Olli.

Mies nojautui kiinni selkänojaan ja nosti kätensä siihen. Tuo näytti niin pirun seksikkäältä tuollaisena.. olisinkohan mä saanut sen sillä konstilla huomioimaan myös mut.. en mä Ouluun asti jalkapallon takia tullut. Olihan tässä jo muiden pelien parissa tullut oltua lähes koko päivä.

Mä käännyin kohti poikaystävääni ja kietouduin kiinni sen kylkeen. Lämmin käsi painautui mun ympärille ja silitti hellästi paidan peittämää ihoa.

Käänsin pääni tuon kaulaa vasten ja hengitin vain sen jumalallista tuoksua keuhkoni täyteen. Mä en osannut tehdä muutakaan. Sitä paitsi se tuntui niin mukavalta et ei siitä tehnyt mieli lähteä milloinkaan. Sen kanssa mun oli hyvä olla. Sen kanssa mun kuuluikin olla. Kaikista vastoinkäymisistä huolimatta.

"Rakas..." kuiskasin hiljaa sen ihoa vasten.

Tuo nojasi päätään mun omaa vasten ja mumisi vain omiaan kuin ilmaistakseen että oli kuulolla. Olisi silti voinut edes vastata... kaiketi tuo typerä pallopeli merkitsi sille tässä hetkessä enemmän kuin minä.

"Eikö me voitais keksiä jotain muuta?" kysyin varovasti.

Eihän tässä ollut mennytkään vasta kuin koko päivä. Ja huomenna mä joutuisin taas lähtemään takaisin Stadiin päin. Ja vain luoja tiesi koska me taas tultais Ollin kanssa näkemään... ei ainakaan ennen kuin nämä typerät kisat olisivat ohi.

"Muru, tää yksi peli vielä. Tänään ei tuu enää muita" se sanoi ja pörrötti mun hiuksia.

Siitä puheenollen meidän oli määrä mennä saunaankin tänään. Tehdä ruokaa ja nauttia toistemme seurasta. Tässä sohvalla jalkapalloa katsoessa se nyt oli mennyt koko päivä. Valehtelematta, me ei oltu tehty mitään muuta.

En mä halunnut olla sellainen kumppani joka kielsi toista tekemästä asioita mistä piti mutta enkö mä ollut tässä päivässä jo ihan tarpeeksi antanut siimaa? Mä tiesin sen pitävän urheilusta oikeastaan joka muodossa ja siksi olin suostunutkin sen kanssa peliä katsomaan. Mä vaan en tiennyt että siinä oli tarkoitus tuhlata koko päivä...

"Me ollaan katsottu nyt varmaan neljä eri peliä.. mä lähden kotiin huomenna eikä me olla tehty mitään mitä suunniteltiin" sanoin harmistuneena. Nämä oli näitä etäsuhteen haittapuolia. Toista näki vain harvoin kun välissä oli kevyet 600 kilometriä. Meidän tapauksessa se ei ollut ihan jokapäiväistä herkkua. Nytkään mä en tiennyt milloin me taas seuraavan kerran nähtäis. Mulla oli koko ensi viikko töitä ja viikonlopun vanhemmat oli suunnitelleet mun puolesta.

"Mutta eihän sun tarvii heti aamusta lähteä. Ehditään vielä hyvin" se vastasi.

Mä huokaisin pettyneenä sen vastaukseen. Ja mä kun kuvittelin sen oikeasti ymmärtävän. Kaikkea sitä...

"Niin kai... mua väsyttää sen verran että meen jo sänkyyn" sanoin sille.

Irtauduin sen kyljestä ja nousin seisomaan. Tuo vilkaisi muhun hymyillen ja siirsi sitten taas katseensa ruudulla pyörivään peliin. Siihen tärkeimpään...

"Hyvää yötä sitten" sanoin hiljaa kääntyessäni kohti makuuhuoneen suuntaa.

Sanokaa mun sanoneen... mä en edes yllättyisi jos aamulla herättyäni mä löytäisin Ollin nukahtaneena tuohon sohvalle. Yksikin yö sen viereen nukahtaneena näytti olevan liikaa pyydetty.

"Niko" se sanoi.

Eikä edes vastausta... kai mun oli aika ruveta miettimään elämänvalintojani uusiksi. Ei tästä tuntunut tulevan enää yhtään mitään. Mä ymmärsin että nuo kisat olivat vain kerran neljässä vuodessa mutta ei tässä pelkästään siitä ollut enää kyse. Tällaista se oli ollut jo pidemmän aikaa... kai se vain oli se välimatka. Ehkä se oli liian suuri meille.

"Mä rakastan sua" sen sanat sai sydämen iskemään muutaman ylilyönnin.

Se ei ollut koskaan sanonut sitä ääneen. Mutta se kuulosti ihanalta. Liian hyvältä ollakseen totta. Olisitko sä voinut sitten myös käyttäytyä sanojesi mukaisesti?

Käännyin katsomaan sohvalta sinisine silmineen mua tuijottavaa Ollia. Sen huulia koristi lempeä hymy. Hämärässä valaistuksessa se näytti aivan laittoman hyvältä. Eihän sille voinut olla vihainen. Ei vain voinut.

"Niin mäkin sua" vastasin.

Se ojensi kättään mua kohti ja hetken pohdinnan jälkeen mä tartuin siihen. Huomasin löytäväni itseni Ollin lämpimästä sylistä sen kädet kietoutuneina turvallisesti mun ympärille.

"Haetaanko sulle tyyny ja peitto siihen? Mä voin laittaa tämän kyllä mutelle ettei se häiritse" tuo mumisi mun hiuksiin. Enhän mä liikaa voinut pyytää. Tuo kuulosti Ollin kohdalla jo suurelta askeleelta. Tehdään sitten niin. Ainakin mä saisin olla sen lähellä. Ja toistaiseksi vain sillä oli merkitystä.

"Mä haen" vastasin irtautuen sen otteesta.

Mä en kuitenkaan päässyt menemään. Tuo vaativa katse halusi selvästi jotain enemmän. Oliko se sittenkin tajunnut että tämä alkoi mennä mulla tunteisiin... en mä halunnut kuulostaa siltä kuin Olli olis ollut tunteeton mutta välillä vain tietyistä asioista oli ihan tervettä muistuttaa. Laittaa tärkeysjärjestykseen. Tiedättehän?

Se painoi huulensa vasten mun omia ja sai jo pelkästään tuolla kylmät väreet juoksemaan läpi kehon. Se oli samaan aikaan niin lämmin ja hellä mutta silti niin määrätietoinen ja intohimoinen. Juuri sellainen kuin Olli oli itsekin. 

***

Sanoja 916

Update: minä olen hengissä :)