Saint or Sinner//BC ONESHOTS

NikoxJoonas=Sielunhoitoa 2

Havahduin outoon tunteeseen jossa kuulin uneni lävitse jonkun toistelevan nimeäni. Tai sitten se oli vain toiveunta... hetkinen?

Siristelin silmiäni auki vain huomatakseni hämmentyneen näköisen Joonaksen seisovan sänkyni vieressä. Anna mulle edes hetki aikaa saada kiinni missä taas mentiin... yö ei ollut ainakaan minun aivotoiminnalleni sitä kaikista otollisinta aikaa. Ei silloin kun oli tullut valvottua mutta ei totta vie silloinkaan kun sut herätettiin vuosisadan syvimmästä unesta. 

"Niko?" tuo sanoi kysyvästi.

Mä aloin olla jo siinä pisteessä että tunnistin oman nimeni. Siitä oli hyvä lähteä liikkeelle. Seuraavaksi pitäisikin kai sitten tajuta että mistä tässä oli oikein kyse. Se taisi ollakin jo hieman haastavampi tehtävä...

"Joonas? Mikä hätänä?" kysyin silmiäni hieroen ja kampesin itseni puoliväkisin istumaan. 

Mä muistin että se oli tullut mun luo kertomaan kipeästä erotilanteestaan ja mä olin tarjonnut yösijaa olohuoneen sohvalta. Nyt se seisoi mun sänkyni vieressä kuin aaveen nähnyt. Siitä oli vielä pitkä matka ymmärrykseen... 

"Saanko mä tulla sun viereen?" se kysyi.

Tuohon sen olisi pitänyt tietää vastaus kysymättäkin. Ei sen mua tuon takia olisi tarvinnut herättää. Joonaksella oli aina paikka mun vieressä. Oli siinä sitten kuka tahansa, mä potkisin sen pois ja ottaisin Joonaksen tilalle jos se vaan niin halusi. Mä rakastin sitä miestä ja olin valmis vaikka kuolemaan sen puolesta. Kyllä se tiesi sen varsin hyvin itsekin.

"Sulla on aina paikka mun vieressä, sä tiedät sen" huomautin tehden Joonakselle tilaa.

Se könysi itsensä mun viereen ja änkesi peiton alle. Sen keho tuntui viileältä mun paljasta yläkroppaani vasten. Eikö se ollut muka huomannut mun sille jättämääni peittoa? Välillä se osasi olla todella hajamielinen. 

Mä vetäydyin takaisin makuulle ja annoin Joonaksen etsiä rauhassa oma paikkansa. Se jäi nojaamaan sängynpäätyyn ja katsoi muhun mietteliään näköisenä. Ei siitä miehestä tiennyt koskaan mitä se suunnitteli. Aina kannatti varautua pahimpaan..

"Voidaanko me jutella taas koko yö? Niin kun silloin ekana yönä" tuo sanoi hennosti hymyillen. 

Se oli ikimuistoinen yö... sanomisillaan se sai myös minun huuleni kaartumaan hymyyn. Se tarkoitti meidän ensimmäistä yhteistä yötä. Mä en ollut tainnut muistaa mainita missään kohtaa että joskus meidän ystävyyden alkutaipaleella me.. me seurusteltiin hetken aikaa..

Se oli ollut rakkautta ensisilmäyksellä. Mä muistan edelleenkin kuinka Joel esitteli mut Joonakselle. Pelkästään sen näkeminen sai tuhannet ja taas tuhannet perhoset kokoontumaan yhdeksi mun vatsassa. Mä en ollut saanut sanaa suustani sen nähdessäni. Joonas oli upea.

"Se oli ihana yö" sanoin hymyillen.

Joonas naurahti päätään nyökytellen. Tuosta me varmasti voitiin olla molemmat yhtä mieltä. Ei pelkästään sen takia että tuona yönä me molemmat saatiin ensisuudelmamme. Vaikea arvata mihin se johti... mutta sinä yönä meidän välillä tapahtui jotain vielä merkityksellisempää. Sellaista ei voinut fyysisellä tasolla saavuttaa. Jokin henkisen puolen yhteys meidän välille syntyi ja siitä asti se on kestänyt. Voimistunut vain vuosi vuodelta. 

"Niin oli" Joonas komppasi.

Me oltiin silloin oltu tyhmiä keskenkasvuisia kakaroita. Vasta lukion aloittaneita. Tai minä olin. Joonas oli lukion toisella, Joel taas kolmannella. Ei me silloin tuollaisesta mitään tajuttu. Vasta jälkeenpäin sen ymmärsi mistä oikeasti olikaan ollut kyse. 

"Mä oon ikuisesti kiitollinen Joelille että se esitteli meidät" sanoin samalla noustessani istumaan. Monta mun elämäni kohokohtaa olisi jäänyt tapahtumatta jos mä en olisi koskaan tavannut Joonas Porkoa. 

"Sä menit ihan lukkoon kun mä tulin paikalle" Joonas sanoi virnistäen.

Mä olisin tässä kohtaa voinut alkaa väittää vastaan ja vedota antisosiaaliseen elämäntyyliini. Tai paniikkiin uusien ihmisten seurassa. Se oli kuitenkin yksi ja sama mitä mä sanoisin. Joonas tiesi olevansa upea. Ja kaiken lisäksi mä olin kertonut sille syyn jäätymiselleni. Se itse. 

"Ja sä puhuit kuin Runeberg" tokaisin.

Enkä mä totta vie edes valehdellut. Joonas oli puhua pälpättänyt taukoamatta lähes tunnin. Musta se oli lähinnä suloista. Se kertoi siitä miten se luotti silloinkin ihmisiin heti ensinäkemällä. Mun jälkeen sen luottamus onkin petetty joka kerralla...

"Pakkohan mun oli kun sä et saanu sanaa suustasi!" tuo naurahti.

Ehkä mä olisin saanut jos tuo blondi olisi malttanut olla edes puoli minuuttia hiljaa. Minkäs teet...

"Pääasia et me saatiin olla yhdessä edes hetki" huomautin.

Se oli ollut mulle tärkeää ja niin mä tiesin sen olleen sitä myös Joonakselle. Vaikka meidän suhteesta ei puuttunut rakkautta tai intohimoa, oli meidän silti pistettävä sille stoppi. Ja se me tehtiin hyvässä yhteisymmärryksessä. Me oltiin niin paljon enemmän ystävinä kuin mitä me koskaan oltais voitu olla pariskuntana.

"Kai sä tiedät että mä rakastan sua?" Joonaksen ilme vakavoitui.

Totta kai mä sen tiesin. Juuri tämän takia meidät oli luotu parhaiksi ystäviksi. Sitä mä en suostuisi ikipäivänä vaihtamaan pois. En pilaamaan parisuhteella tai millään yhden yön jutulla. En vaikka mikä olisi. Joonas tulisi aina olemaan mulle paljon enemmän. 

"Tiedän. Niin mäkin rakastan sua" vastasin hymyillen ja siirsin Joonaksen karanneita hiuskiehkuroita sivummalle sen korvalta. Kuinka mä olisin voinut olla tietämättä. Juuri tämä oli sitä mitä mä kaipasinkin. En parisuhdetta vaan juuri täydellisen ystävyyssuhteen. Se minulla ja Joonaksella oli.

Ja mikä parasta, mä tiesin myös sen kaipaavan tätä. Syvällä sisimmässään se oli varmasti ikävöinyt tätä meidän yhteistä aikaa, jonka sen turhaksi toteama parisuhde oli meiltä vienyt. Nyt mä uskalsin luottaa siihen että ihan lähiaikoina ei samanlaista pelkoa olisi. Joonas oli saanut ainakin hetkellisesti tarpeekseen parisuhteista. Ja juuri silloin oli mun aika astua mukaan kuvioihin. 

***

Sanoja 814

Kovasti pyytelitte tähän toista osaa ja sellasen nyt sitten saitte :)