Niin hiton onnelliset veljekset

Ilo - Sinä olet poika

Luvun päähenkilöt:
Onni Heikkilä (10v), Riemu Heikkilä (7v), Ilo Heikkilä (6v)

"Sinä olet poika. Ei poika voi olla prinsessa", Onni tuhahti mulle pukiessaan ylleen muovista ritarinhaarniskaa, kuten teki Riemukin, joka vilkaisi ensin isoveljeämme ja sitten mua äidiltä perityillä lämpimän ruskeilla silmillään. Mä mutristin huuliani ja poljin jalkaani, katsoen veljiäni tuimana sinivihreillä silmilläni.

"Mutta kun mä haluan!" mä nurisin uhmakkaasti.

"Ei käy. Sä oot poika, sä et voi käyttää prinsessamekkoa. Ei meillä ees oo semmosta sulle. Eikä kruunuakaan", Onni lähes murahti, kohottaen omien niin isän kaltaisten sinivihreiden silmiensä tiukan katseen muhun.

"Anna nyt Ilon olla mitä haluaa. Kysytään äidiltä, olisko sillä jotain hametta lainaan, jonka vois kietoa mekoksi Ilolle. Kruunu me voidaan tehdä vaikka keltaisesta kartongista", Riemu kommentoi saatuaan oman asunsa päälleen, kulkien sitten mun ohi upeassa ritarinasussaan. Se pörrötti matkallaan mun tummanruskeaa tukkaa ja hymyili mulle lempeästi, ennen kuin ohitti minut marssiessaan olohuoneeseen, jossa äiti ja isä olivat. "Äiti, olisko sulla lainata Ilolle jotain hametta, josta me voitais tehdä sille mekko, kun se haluais olla prinsessa meidän leikissä?"

"Kyllä minulta -"

"Et varmasti lainaa mitään hamettas Ilolle", isä kuitenkin sähähti äidille, äidin sulkiessa suunsa ja keskittäessä ruskeat silmänsä siihen samaan aikaan, kun isä kääntyi katsomaan mua vihaisesti omilla sinivihreillään, jotka sekä minä että Onni olimme perineet. "Sinä olet poika, et sinä voi olla prinsessa."

"Mutta kun mä haluaisin leikkiä prinsessaa", mä kähähdin, kyynelten alkaessa kirvellä silmissäni. Pian eka jo karkasi poskelleni, isän tuhahtaessa halveksuvasti.

"Äläkä ala heti pillittää. Ei pojat pillitä tuolla tavalla", isä murisi mulle ja käänsi äkäisen katseensa poispäin minusta kuin merkkinä siitä, että tää asia oli loppuunkäsitelty. Mä katsoin hetken isää alahuuli väpättäen, nyyhkäisin sitten ääneen ja käännyin kannoillani, paeten takaisin huoneeseemme. Huoneessamme ryömin sänkyni alle itkemään, napaten siellä piilossa olevan barbini käteeni sitä rutistaen. Näin molempien isoveljieni jalat sieltä sänkyni alta käsin, kun Riemukin palasi huoneeseemme perässäni.

"No? Leikitäänkö me nyt niitä ritareita vai ei?" Onni tivasi Riemulta äkeällä äänellä, selvästi ärsyyntyneenä kaikesta.

"Ei Iloa voi jättää yksin ja se ei halua olla ritari.." Riemu mumisi isoveljellemme ja liikahti sänkyäni kohti. Pian sen naama ilmestyi näkökenttääni, kun se asettui nelinkontin lattialle jutellakseen mun kanssa samassa tasossa. "Mitä sä suostuisit leikkii?"

"No.. no.. voinko mä olla edes vaikka teidän äiti, jos en voi olla prinsessa.." mä heitin hiljaisen ehdotuksen, Onnin tuhahtaessa jälleen sen kuullessaan.

"Ei poika voi olla äiti", Onni töksäytti jurosti, jatkaen vielä perään tylyllä äänensävyllä, joka sai sen kuulostamaan isältä: "Etkä sä kyllä voi olla isäkään, kun oot.. tommonen."

"No en mä kyllä haluaisikaan olla isä.." mä kähisin itkusta paksulla äänelläni niin, ettei Onni kuullut sitä, ja keskitin sen jälkeen katseeni takas Riemuun. "Entä jos mä oon vain joku jättiläinen, joka pitää tätä barbia vankinaan ja leikkii tällä? Tai jos tää barbi on se prinsessa ja mä oonkin vaikka sen lohikäärme?"

"Ilo, sä oot poika, et sä voi leikkiä barbeilla", Onni puuskahti heti kyllästyneen oloisena.

"Mutta kun mä haluun!" mä kiljaisin ääni särähtäen ja aloin taas nyyhkyttää. Riemu vilkaisi Onnia ja kääntyi sitten katsomaan mua huolehtivainen kurttu otsallaan. "Mitä väliä, oonko mä poika vai tyttö, tää barbi on nätti ja mä haluaisin leikkiä sillä.."

"Hei, kunnon ritarileikki tarvii prinsessan, ja lohikäärmeenkin! Ilon barbi voi olla tän leikin prinsessa ja Ilo lohikäärme! Se voi laittaa päälleen vaikka sen lohikäärme-jumpparinsa niin meillä on täydellinen lohikäärme!" Riemu hihkaisi Onnille yrittäen selvästikin saada sitä innostumaan ideastamme, nostaen samalla tuikkivan katseensa ylös isoveljeemme, josta näin edelleen vain jalat.

"Hmph. Ihan sama, niin kai sitten", Onni tuhahti pahantuulisesti, Riemun suodessa sille kiitollisen hymyn ja kääntyessä sitten takaisin mun puoleen.

"Tulehan lohnari, pistetään sulle se sun suomuinen sotisopas päälle, niin pääset vangitsemaan sen prinsessas torniisi, josta me tullaan sitä pelastaa", Riemu tokaisi ja tarjosi mulle kätensä, mun pyyhkiessä silmäni kuiviksi, niiskaistessa hiljaa ja tarttuessa sitten vuotta vanhemman isoveljeni käteen pienesti hymyillen. Onneks Riemu oli aina mun puolella..