Niin hiton onnelliset veljekset

Ilo - Veljeni, oi veljeni

Luvun päähenkilöt:
Ilo Kangas (14v), Riemu Heikkilä (15v), Moona Hartikainen (äiti)

Ovikello soi yllättäen, saaden minut havahtumaan hereille kuumeisesta horkastani. Olin napannut koulusta - joka oli kunnon tautilinko - pöpön ja ollut jo kolme päivää kotona sen takia. Nyt kuumeeni oli onneksi laskenut jo 37 asteeseen, joka ei kai käytännössä ollut enää edes kuumetta, vaan lämpöä. Oloni oli silti kuin jyrän alle jääneellä.. No, sitä tää korona teetti, joka mullakin nyt oli sitten jo toista kertaa.

Ovikello soi uudestaan, saaden minut puuskahtamaan ja vilkaisemaan kelloa unisilla silmilläni. Se oli noin 12.00. Kuka helvetti tuli tähän aikaan pimputtelemaan meidän ovikelloa keskellä viikkoa???

"Ilo! Jaksaisitko sä mennä avaa oven? Mulla on palaveri kesken!" äiti huuteli mulle sen ja Toivon makkarista, jossa sen työpöytä oli. Äiti oli tänään viettämässä etäpäivää, kun oli itsekin vähän nuhainen eikä kehdannut mennä tartuttamaan asiakkaitaan, jos sekin oli napannut tän mun taudin. Äiti toimi yksilövalmentajana kuntouttavassa työtoiminnassa, jossa oli riskiryhmäläisiäkin asiakkaina.

"Joo!" mä vastasin äidille, koska olinhan mä kuitenkin jo tän taudin paremmalla puolella ja ihan ok. Nousin ylös sängystä ja värähdin kylmästä, lähtien sitten laahustamaan kohti huoneeni ovea ja siitä suoraan eteiseen ja ulko-ovelle. Harmi kun meillä ei ollut ovessa ikkunaa tai edes ovisilmää, että olisin nähnyt, kuka ovella oli..

Avasin oven tulijalle hyyyyyyyvin varovasti, aikeinani kertoa heti ensikättelyssä, että sairastin koronaa, mutta kun näin kuka oven toisella puolella oli, lennätinkin oven auki niin lujaa, että ovistopperimme sanoi riksräkspoks, ja jäin tuijottamaan kahta jätkää, jotka edessäni seisoivat. Toista niistä mä en tuntenut. Mutta toinen oli Riemu. Riemu, jota se mulle tuntematon, punaruskeatukkainen ja vihreäsilmäinen jätkä kannatteli. Riemu, joka oli ihan yltympäriinsä ruhjeilla ja mustelmilla, sen toisen silmän ollessa melkein muurautunutkin umpeen sitä ympäröivän mustelman takia. Riemu näytti ihan HAKATULTA. Kuka sen oli hakannut????

"Mitä on tapahtunut???!" mä hengähdin järkyttyneenä ensin veljelleni ja käänsin seuraavaksi katseeni siihen tuntemattomaan jätkään. "Ja kuka sinä olet???"

"Mä kerron tarkemmin kun pääsen sisälle, jooko", Riemu kähisi mulle, vilkaisten sitten ruskeilla silmillään sitä vieressään seisovaa tuntematonta jätkää. Joka oli Riemun seuraavista sanoista päätellen tuntematon sille itselleenkin. "Hän on Elias. Enkeli, joka lennähti auttamaan mua, vaikkei me ees tunneta. Mä törmäsin Eliakseen rautatieasemalla, ja Elias auttoi minut ystävällisesti tänne.."

"A-autoit tuikituntemattoman asemalta tänne asti?" mä hämmästelin ihmeissäni. Wau. Ihmiskunnalla oli vielä toivoa, ja oli olemassa vielä hyviäkin ihmisiä..

"No mä asun itsekin täällä Hervannassa, niin sama mun oli. Enkä mä nyt ketään jättäis muutenkaan tässä kunnossa oman onnensa nojaan.." se Elias tokaisi mulle, kohdistaen sen jälkeen huolehtivan katseensa Riemuun samaan aikaan, kun laski selässään kantamansa ison rinkan ja toisella olallaan olleen putkikassin alas. Ne oli varmaan Riemun eikä sen itsensä, jos se aikoi jättää ne tänne? "Sä pärjäät tästä? Mun on varmaan paras lähtee, niin saatte jutella asiat selviksi rauhassa perheen kesk-"

"Riemu?" äidin kummastunut ääni kysyi samassa takaani Eliaksen keskeyttäen, mun kääntyessä katsomaan sitä ja väistäessä samalla Riemun edestä, jolloin äiti näki sen. Ja järkyttyi selvästi sydänjuuriaan myöten. "Mitä on tapahtunut???!" äiti henkäisi ihan samalla tavalla kuin minä ja riensi pikaisin askelin meidän luo, kiinnittäen luonamme katseensa Eliakseen. "Ja kukas sinä-"

"Täysin merkityksetön henkilö, joka lähtee nyt, niin saatte puhua rauhassa perheen kesken", Elias keskeytti vuorostaan äidin ja irrottautui samantien veljestäni, joka kääntyi katsomaan sitä samalla, kun mä nappasin sen itselleni kannateltavaksi omasta taudistani huolimatta. En edes muistanut koko koronaani sillä hetkellä tai tuntenut sen aiheuttamaa väsymystä, kun kaikki huomioni oli kiinnittyneenä Riemuun.