Niin hiton onnelliset veljekset

Ilo - Poikien väliset läheisyydenosoitukset

Luvun päähenkilöt:
Ilo Kangas (17v), Jami Vänninen (17v)

"Normalize boys touching each other without it being sexual. Normalize boys hugging. Normalize boys being affectionate. Normalize boys needing each other. Normalize strong friendships between boys."

Katselin sängylläni pötkötellen vastapäisellä seinällä olevaa tekstiä, jonka alla oli kuvia minusta ja Jamista. 

Me oltiin aina oltu ystäviä. Me oltiin molemmat panseksuaaleja, mutta oltiin silti oltu aina vain ystäviä  eikä oltu KOSKAAN tunnettu toisiamme kohtaan mitään sellaista. Romanttista tai seksuaalista. Vain ja ainoastaan ystävyyttä.

Me oltiin aina koskettu toisiamme ilman, että siinä oli mitään romanttista tai seksuaalista. Oltiin halailtu, osoitettu toisillemme hellyyttä, oltu lähekkäin ja tarvittu toisiamme, ihan vain ystävinä. Ja meitä ärsytti, IHAN SUUNNATTOMASTI, että meitä oli kaiken tuon takia luultu pariksi ja haukuttu homoiksi.

Me ei oltu pari eikä me oltu homoja. Me oltiin vain parhaat ystävät, joiden välillä oli luja side. Joiden ystävyys oli vahvaa. Ja siihen kuului myös läheisyydenosoitukset. Julkisetkin sellaiset. Miksi se oli tytöille sallittua mutta pojille ei? Joskaan mä en ollut poika, mutta anyway.. miksi mä ja Jami ei saatu rauhassa halia, olla lähekkäin, osoittaa hellyyttä ja läheisyyttä ja koskettaa toisiamme? Miksi heitterit haukkui meitä silloin heti homoiksi ja shipperit yritti parittaa meitä?

Me oltiin parhaat ystävät. VAIN parhaat ystävät. Ja sellaisina me pysyttäisiin. Normalisoitaisiinko poikien väliset läheisyydenosoitukset, kiitos? Tiesin, että muutkin toivoivat sitä, mm. vuotta vanhempi ystäväni Leo, joka kärsi samasta ongelmasta oman parhaan ystävänsä Eliaksen kanssa. Nekin olivat hyvin, HYVIN läheisiä, mutta vain ja ainoastaan parhaat ystävät, eivät pari, mutta sellaiseksi niitä välillä luultiin niiden läheisten välien takia, ja yritettiin joko parittaa niitä yhteen tai haukuttiin homoiksi.

Joskaan niitä kukaan ei uskaltanut haukkua homoiksi muutoin kuin selän takana, toisin kuin mua ja Jamia haukuttiin. Mutta mä ja Jami oltiinkin pieniä ja siroja, ja Leo ja Elias puolestaan fysiikaltaan samanlaisia kuin molemmat isoveljeni. Rotevia alfauroksia. Mutta ne ei onneksi olleet lainkaan toksisia sellaisia, vaan ennemminkin juuri päinvastoin. Tosi hyväksyviä ja suvaitsevaisia. Ajattelivat, että erilaisuus ja monimuotoisuus on rikkaus, ei rikos. Voi kunpa kaikki olis sellaisia kuin Leo ja Elias, varsinkin kaikki alfaurokset, joita muut ihailivat ja seurasivat..

"PÖÖÖÖÖ!" kajahti yhtäkkiä ihan hiton kova huuto, jota säikähdin niin että pomppasin ilmaan sängylläni ja hyvä etten kussut housuuni. Raju säikähdykseni puolestaan sai huudon päästäneen ja huoneeni ovelle ilmestyneen Jamin nauramaan mielipuolisesti, ennen kuin se jo sulki oven ja loikkasi viereeni sinne sängylleni yhä nauraen, tällä kertaa silleen aidosti eikä kuin hullu tiedemies. "Hihihihihiiii, yllätinpäs sinut! Mitäs sä täällä jäädit, kun et kuullut kun mä tulin? Isoveljes joutui päästää minut sisälle!"

"Sori, olin ajatuksissani.." mä hymähdin parhaalle ystävälleni samaan aikaan, kun se kaivautui kainalooni, jääden tapittamaan mua kysyvästi sammaleenvihreillä silmillään siinä kainalossani maatessaan. Jami halus varmaan tietää, että mitä mä olin pohdiskellut niin, että olin ollut ihan muissa maailmoissa enkä ollut kuullut sen tuloa ajatusteni surinalta. "Pohdiskelin meitä, ja poikien välisiä läheisyydenosoituksia. Sitä, miten mä toivoisin, että poikien väliset läheisyydenosoitukset normalisoitaisiin. Että mekin saatais olla rauhassa lähekkäin muuallakin kuin suljettujen seinien sisällä.."

"Se olis kyllä hiton hienoo. Että me saatais olla näin kaikkialla ilman, että meitä joko paritetaan yhteen tai haukutaan homoiksi", Jami kommentoi, ja jatkoi sitten lämpimästi hymyillen ja pieni pilke silmäkulmassaan: "Mutta onneks meidän ei tarvii välittää muista. Vitut niistä. Mehän ollaan lähekkäin missä vain, milloin vain, jos tuntuu siltä. Ja me itse tiedetään, mitä me ollaan, vitut muiden harhaluuloista ja kuvitelmista. Me ollaan parhaat ystävät. Aina ja ikuisesti."

"Aina ja ikuisesti", mä hymisin ja hymyilin Jamille sydämellisesti takaisin, tarjoten sille sitten pikkurillini samalla, kun lausuin vakaalla äänellä: "Aina kavereita."

"Aina kavereita", Jami vastasi yhtä vakaasti ja tarttui pikkusormellaan omaani, vannoen jälleen kerran pikkurillivalan kanssani. Sen jälkeen se vetäisi sormensa irti omastani ja kietoi koko kätensä vuorostaan yläkroppani ympärille, painautuen ihan lähelleni kyljellään maaten. Mä puolestani kiedoin oman käteni sen harteille siinä selälläni pötkötellessäni. "Mmm, tässä on hyvä ja lämmin olla.. Mä kuule veikkaan, että kaikki ystävykset tahtois olla oikeesti näin, siis kaikki pojatkin, mutta ne ei vain uskalla, koska se olis 'liian homoa'. Pyhpahpöh, eivät tiedä mitä menettävät pelätessään semmosta.. Mutta kuules, otetaanko torkut, ennen kuin tehdään ne läksyt, joita mä tulin tänne tekee yhdessä sun kaa? Mä oon ihan sikaväsy."

"Otetaan vaan, torkut vois tehdä kyllä terää itsellenikin", mä virkoin ja haukottelin heti sanojeni perään, koska olin oikeesti itsekin ihan sairaan väsynyt. Lukiossa oli rankkaa. "Jos vedettäis vaikka semmoset vartin tehotirsat.."

"Kuulostaa hyvältä.." Jami mumisi hieman epäselvästi kainalossani, jonka jälkeen me molemmat vaiettiin ja nukahdettiin nopsaan siinä toistemme lämmössä ja turvassa, unohtaen kokonaan laittaa herätystäkään soimaan. Oh well, ihan sama. Meillä oli hyvä tässä näin, toistemme lähellä. Ihan vain ystävinä.

Ja mä todellakin toivoin, että poikien väliset läheisyydenosoitukset normalisoitaisiin, jotta muutkin pääsis nauttimaan tästä ilman, että joutuisivat pelkäämään tulevansa leimatuiksi joksikin, mitä eivät olleet. Hitto vie, ystävien väliset läheisyydenosoitukset kuuluivat KAIKILLE, myös pojille!