Niin hiton onnelliset veljekset

Riemu - Kunnon poika

Luvun päähenkilöt:
Riemu Heikkilä (15v)

Isottelua, tappeluita, machoilua. Lihastreeniä, jalkapalloa, nyrkkeilyä. Tyttöjä, tupakkaa, alkoholia.

Isottelua, tappeluita, machoilua. Lihastreeniä, jalkapalloa, nyrkkeilyä. Tyttöjä, tupakkaa, alkoholia.

Isottelua, tappeluita, machoilua. Lihastreeniä, jalkapalloa, nyrkkeilyä. Tyttöjä, tupakkaa, alkoholia. 

Noita mun elämä piti sisällään. Vapaassa järjestyksessä. Nuo asiat tekivät minusta kunnon pojan. Miehisen miehen. Tosimiehen jo 15-vuotiaana.

Kunnon poika oli aggressiivinen kukko tunkiolla, joka ei antanut kenenkään hyppiä nenälleen, vaan aloitti tappelun kaikkien isottelevien ja päätään aukovien kanssa. HAKKASI kaikki isottelevat ja päätään aukovat urpot, sekä tietty kaikki kuvottavat homot, transut ja muutkin sellaiset luonnonoikut. Kunnon poika vihasi edellämainittuja. Kunnon poika myös machoili ja isotteli itse kaikille sen minkä ehti, osoittaen sillä voimaansa ja ylivaltaansa. Koska heikko ei saanut olla, vaan voimansa piti näyttää. Ja todistaa tarvittaessa. Kunnon poika ei myöskään saanut kaivata läheisyyttä, lohdutusta tai halauksia, vaan kunnon poika oli macho jätkä, joka pärjäsi omillaan ja ennemmin löi kuin halasi ketään. Kunnon poika oli kova kuin kivi eikä näyttänyt mitään, varsinkaan tunteitaan tai heikkouksiaan, ulospäin. Sen sijaan kunnon poika kovisteli niitä, jotka erehtyivät niin tekemään.

Kunnon poika myös harrasti vain poikien lajeja, kuten jääkiekkoa, jalkapalloa tai nyrkkeilyä. Mä harrastin kahta jälkimmäistä, opetellen tappelemaan ja kovistelemaan muita koko ajan paremmin sekä todistaen paremmuuteni, ylivaltani ja voimani treeneissäkin. Ja salilla, koska tosimies käy salilla ja kasvattaa koko ajan lihaksiaan, ihan jo teinistä lähtien, jotta voi painaa kenttään kaikki ne, jotka eivät menneet kunnon pojan muottiin. Jotta voi hallita heikompiaan ja päästä siksi kukoksi tunkiolle. Kunnon pojat, joista kasvoi tosimiehiä, eivät olis KOSKAAN voineet harrastaa esimerkiksi tanssia, tai tykätä jostain muusta tyttömäisestä, kuten ruuanlaitosta. Se oli naisten hommaa, koska naiset täytyi pitää nyrkin ja hellan välissä. Kunnon poika oppi jo varhain, että tyttöjä piti alistaa ja pitää ne ruodussa heille kuuluvassa roolissaan.

Tyttöjä piti myös jahdata kieli pitkällä ja vaihtaa kuin sukkia, sekä kaataa sänkyynsä mahdollisimman monta niistä, jotta olis kunnon poika. Kunnon poika ihaili miehistä viriiliyttä. Kunnon poika myös ajatteli, että tytöt oli kertakäyttötavaraa. Ne oli meitä poikia alempiarvoisia ja meidän vapaasti käytettävissä. Mä en pystynyt ajattelemaan niin, mutta kunnon poikana olin tietenkin pokannut oman osani tytöistä, imutellut niiden kaa bileissä, saanut käteenvetoja ja suikkareita sekä pannutkin muutamaa, mutta sen viehätystä mä en oikein ymmärtänyt. En tietenkään sanonut sitä kenellekään, koska kunnon poika ei puhu ajatuksistaan tai vielä vähemmän tunteistaan. Ei puhu muutenkaan. Eikä varsinkaan itke tai näytä heikkouksiaan. Ja kunnon poika nauttii tyttöjen vokottelusta ja erityisesti kaikista niistä käteenvedoista, suihinotoista ja pilluista, joita tytöiltä sai, joten ei olis tullut mieleenkään myöntää kellekään, että mä en nauttinut. Kuten en nauttinut tupakasta tai alkoholistakaan, mutta käytin niitäkin silti, kuten muutkin kunnon pojat. Rellestin muiden kanssa kuin kunnon poika kuunaan, koska vain niin syntyi tosimiehiä, jollainen minusta TÄYTYI tulla.

Vaikka olinkin alkanut epäillä, etten mä tainnut olla kunnon poika eikä minusta ehkä koskaan voisi tulla tosimiestä, koska mikään yllämainitusta ei tullut minulta luonnostaan, vaan oli mielestäni jopa vastenmielistä. Mä en ollut todellisuudessa MITÄÄN yllämainitusta.

Mä en tykännyt muille isottelusta, tappelemisesta tai machoilusta, enkä muiden kovistelusta. En tykännyt lihastreenistä tai nyrkkeilystä, tai olisin saattanut tykätä, jos ideologia niiden takana olis ollut jotain muuta kuin sitä, mitä se oli. En tykännyt, että niitä käytettiin machoilun, kovistelun ja alistamisen välineenä. Ruuanlaittamisesta mä sen sijaan tykkäsin, vaikken sitä kenellekään myöntänyt, ja oli se jalkapallokin minusta ihan jees, koska siinä mä sain olla muiden kanssa. Muidenkin, kuin sen kaveripiirin kanssa, joka puolestaan piti edellämainitusta ideologiasta lihastreenin ja nyrkkeilyn takana. Joka piti muille isottelusta, tappelemisesta, kovistelusta, alistamisesta ja machoilusta, muiden hakkaamisesta sekä muskeleidensa ja oman ylivertaisuutensa esittelystä.

Mä en tykännyt myöskään tyttöjen jatkuvasta vaihtamisesta, niiden jahtaamisesta, mistään seksuaalisesta niiden kanssa tai edes pussailusta tyttöjen kaa. Mä olisin myöskin halunnut kovasti puhua, itkeä ja saada luvan olla edes joskus heikko. Mä kaipasin joskus läheisyyttä, lohdutusta ja halauksia, en ollut kova kuin kivi enkä halunnut hakata kaikkia. En halunnut olla aggressiivinen kukko tunkiolla, en alistaa naisia enkä olis halunnut joutua pärjäämään omillani. Enkä TODELLAKAAN ennemmin lyönyt kuin halannut. Jos totta puhutaan, niin olisin nytkin kaivannut TODELLA pahasti tiukkaa halia. Olisin toivonut, että joku ystävistäni olisi huomannut pahan oloni ja vetänyt minut lujaan, turvalliseen halaukseen, ja lohduttanut mua, että kaikki tulis olee vielä paremmin. Sen sijaan mä kuitenkin tiesin, että kaverini olis kunnon poikina lyöneet mua ennemmin turpaan kuin halanneet mua, jos olisivat tienneet pahasta olostani. Typeristä ajatuksistani ja surkeista tuntemuksistani. Heikkoudestani.

Ehkä mä en tosiaan ollut kunnon poika. Ehkä mä en edes HALUNNUT olla kunnon poika Remu, vaan halusin olla oma itseni. Riemu.

Mutta.. mikä mä sitten olin, jos en kunnon poika Remu, ja miksi minusta oli tullut jotain muuta kuin sitä, vaikka ympärilläni oli pelkkiä kunnon poikia ja tosimiehiä?