Niin hiton onnelliset veljekset

Ilo - Aino, ainoa?

Luvun päähenkilöt:
Ilo Kangas (14v), Aino Hartikainen (14v)

Huoneeni ovi suorastaan lennähti yllättäen auki, saaden minut hätkähtämään siinä sängylläni, jolla olin ollut pötköttämässä ja musiikkia kuuntelemassa. Käänsin katseeni ovelle ja nappasin heti kuulokkeeni pois korvastani, kun näin ovella seisovan Ainon, joka höpötti jo jotain täyttä päätä, mutten kuullut sen puhetta aluksi musiikkini alta.

"Ai sulla oli kuulokkeet! Ja mä ehdin selittää sulle jo vaikka ja mitä, huutelin jo tuolta eteisen puolelta!" Aino nauroi heleää nauruaan, sulki oven perässään ja heitälsi sitten mustan reppunsa oman sänkynsä viereen, joka sijaitsi vastakkaisella seinällä. Ja siis; seinällä. Sillä oli sellainen seinäsänky, jonka sai taitettua muiksi ajoiksi seinää vasten ja laskettua yöksi alas, mikä oli kätevää, koska se säästi tilaa silloin, kun Aino ei ollut täällä. Aino oli siis Toivon tytär, joka oli samanikäinen kuin minä ja jakoi tän huoneen kanssani silloin, kun oli isänsä luona. Tää oli ollut itseasiassa alunperin Ainon huone, mutta kun Auvo syntyi, niin meidät laitettiin asustelemaan samaan huoneeseen, jotta Auvo sais oman huoneen.

Eikä meillä ollut koskaan ollut mitään sitä vastaan. Me oltiin nimittäin aina tultu mitä parhaimmin toimeen. Vaikka suonissamme ei virrannut tippaakaan samaa verta ja olimme vain äitini uuden liiton kautta sisarpuolia, olimme alusta alkaen kokeneet olevamme kuin oikeat sisarukset. Meille oli syntynyt heti sellainen hyvä, lämmin ja luottamuksellinen sisarussuhde, joka saattoi johtua osittain siitäkin, että olimme tosiaan samanikäisiä. Itseasiassa lähes tasan samanikäisiä, sillä meillä oli vain viikko ikäeroa. Aino vitsailikin välillä, että me oltiin melkein kaksoset. Vaikka olis kyllä varmaan aika ennenkuulumatonta, että toinen kaksosista - minä - syntyis vasta viikkoa myöhemmin!

Mutta oltiin me kyllä ainakin vähintään kuin oikeat sisarukset, ollen toistemme kanssa ihan superläheisiä. Juttelimmekin aina IHAN KAIKESTA, valvoen välillä öitäkin jutellen, heehee. Äiti tykkäs siitä ihan hirveesti, me kun ei aina osattu olla kovin hiljaa, jos vaikka nauroimme jollekin, plus Aino kiljahteli tuon tuosta aina jotain muutenkin.

"Joo sori, kuuntelin Lø Spiritin uusia biisejä. On muuten kovaa kamaa, menee koko ajan kylmikset", mä hymähdin siskopuolelleni ja nousin istuma-asentoon sängylleni, katsoen samalla lämpimästi hymyillen Ainoa sen niin isänsä kaltaisiin sinisiin silmiin. Aino näytti muutenkin tosi paljon isältään, niiden kasvojenpiirteissä oli nimittäin IHAN ÄLYTTÖMÄSTI samaa. Ainon pitkä ja keskijakauksella oleva tukkakin oli itseasiassa oikeasti samanvärinen kuin Toivolla, mutta siskopuoleni vain värjäsi sitä blondiksi. Mikä sopi sille kyllä ihan pirun hyvin, ja istui esimerkiksi sen sinisiin silmiinkin kuin nakutettu.

"Niin muuten on, mä luukutin niitä eilen koko päivän", Aino kommentoi, marssi luokseni ja halasi mua lujaa, pörröttäen sitten sinistä tukkaani. "Sulla on taas uusi kuontalo."

"Joo. Se violetti sai minut näyttää jotenkin sairaalta, niin värjäsin tällä sinisellä sen päälle", mä hymisin ja naurahdin kepeästi, kun Aino liittyi seuraani siihen mun sängylle, asettuen pitkälleen niin, että painoi päänsä mun syliin, tapittaen mua sinisillä silmillään suoraan omiin sinivihreisiini siitä sylistäni käsin.

"Hey brother, mulla olis taas tarve Ilo-terapialle. Oliskohan sulla vapaita aikoja?" Aino kysäisi minulta leikkisään sävyyn, mutta havaitsin heti, että sen äänessä oli vakava taustavire. Sillä oli siis oikeesti tarve jutella jostain. Mutta koska Aino itse oli aloittanut tän leikkisästi, niin mä leikin tottakai mukana.

"Toki, yksi vapaa aika olis juuri nyt. Otatko sen vastaan, pääsisitkö tulemaan vastaanotolleni heti?" mä vastasin Ainolle tärkeilevällä äänellä ja asettelin kuvitteellisia silmälasejani paremmin nenälleni, jolloin vuorostaan Aino naurahti kevyesti.