Niin hiton onnelliset veljekset

Riemu - Ympäri mennään, yhteen tullaan

Luvun päähenkilöt:
Riemu Kangas (18v), Oliver Koivulehto (18v), Konsta Hakkarainen (18v), Aapo Koski (18v), Rasmus (18v)

"Mä oon niiiiiiiiiiiin väsynyt.." mä hengähdin raskaasti ja kemahdin ihan reporankana takanani olevalle parisängylle niin että se rusahti pienesti. Oliver hymähti mulle ja kömpi viereeni huomattavasti mua rauhallisemmin ja varovaisemmin.

"Sitä se muutto teettää.. Mutta nyt raskain osuus on ohi. Enää pitää purkaa noi sadat muuttolaatikot", Oliver tokaisi lempeällä äänellään, asettuen pötkölleen ihan kiinni muhun ja laskien vaaleanpunaisen tukan peittämän päänsä mun rinnan päälle. Sen uusi hiusväri sopi sille ihan tajuttoman hyvin.

"Jeeeeeee", mä hihkuin sarkastisesti ja kiedoin käteni Oliverin ympärille, likistäen sen itseäni vasten. Tässä oli hyvä olla.

Olimme siis muuttaneet juuri tänään omaan yhteiseen asuntoomme Oliverin kanssa. Onneksi meillä oli ollut melkoisesti lössiä meitä auttamassa, joista viimeiset - Konsta, Toivo ja Ilo - olivat lähteneet noin 10 minuuttia sitten autettuaan ensin meitä kokoamaan joitain suurimpia huonekalujamme, kuten tän parisängyn. Konsta me oltiin saatu suurinpiirtein ajaa pois, että se oli suostunut lähtee. Sekin olis kuulemma halunnut olla vihkimässä uutta kämppäämme ja parisänkyämme käyttöön, if you know what I mean. Oh God sitä torveloa..

"Niin, ja täytyy pitää ne tuparit, joista Konsta tänään rankutti", Oliver virkkoi hieman huvittuneella soinnilla. Huvittuneella siksi, koska Konsta oli todellakin rankuttanut  niistä tupareista. Heheh, se oli kyllä ihan huippujäbä.

"No ne tuparit on sentäs ihan kiva juttu", mä kommentoin hymähtäen. "Keitäs me sinne kutsutaan? Ja voisko ne tuparit pitää kuitenkin suhteellisen maltillisina väkimäärältään? Mä vihaan kaikkia isoja bileitä. Ylipäätäänkin bileitä. Voidaanko itseasiassa syödä vain rennosti vaikka pizzaa, pelata jotain lautapelejä ja nauttia korkeintaan muutama bisse? Semmoset olis mun tyyppiset tuparit."

"Joo, voidaan. Ne tuparit saa näyttää meiltä, tää on meidän koti ja ne on meidän tuparit. En minäkään mistään isoista porukoista tai pippaloista nauti.. Ja mitä vieraisiin tulee, niin Konsta nyt ainakin kutsutaan. Ja sun pikkuveljes, Ilo siis. Auvo taitaa olla vielä liian pieni, heh.. Siskopuoles Aino voitaisiin varmaan kutsuu kans, ja se Ilon bestis Jami, niin Ilolla olis seuraa. Ja hmm.. Leo ja Elias? Nehän tuntee Ilonkin", Oliver ehdotteli joukon vieraita, mun nyökkäillessä sen ehdotuksille, jotka oli oikeastaan melkeinpä ainoat, jotka me voitaisiin kutsua. Meidän lähipiiri kun oli kovin pieni. Eikä esim. Leo ja Eliaskaan kuuluneet siihen, ne oli parempia ystäviä Ilon kuin meidän kaa, mutta kivoja jäbiä molemmat anyway, joten tottakai me kutsuttaisiin nekin. Ja ehkä me voitais kutsua niiden mukana..

"Mjoo, ainakin noi. Ja varmaan Elisa ja Ronja kans? Ne on kivoja, ja Konsta pääsis iskee Elisaa, muahahhaa", mä heitin oman ehdotuksen virnuillen, saaden Oliverin naurahtamaan kepeästi. Konsta oli EDELLEEN, näin kahden vuoden jälkeenkin, päättömän ihastunut Elisaan, eikä ollut koskaan - yllättäen - uskaltanut lähestyä sitä, vaikka ekstrovertti olikin. Jospa se siellä tupareissa uskaltais! "Voinks mä kutsua Aapon ja sen poikaystävän Rasmuksen kans?"

"Joo tottakai. Aapo on sun ystävä.." Oliver vastasi heti, mutta olin näkevinäni varjon välähtävän sen ruskeissa silmissä. Mustasukkaisuuden varjon.

"Hani, sun ei tarvii olla huolissaan Aaposta. Se on menneen talven lumia. Sä oot nyt mun bae, enkä mä vaihtais sua kehenkään", mä totesin Oliverille rakastavaan sävyyn, painaen perään suudelman sen pehmoisille huulille. Oliver oli mun unelmien mies, mä en todellakaan vaihtais sitä kehenkään. En edes Aapoon. Mun rakkaus Aapoon oli ollut teinirakkautta, mutta rakkauteni Oliveriin oli jotain niin paljon suurempaa.