Niin hiton onnelliset veljekset

Riemu - Ikuisesti ystäviä

Luvun päähenkilöt:
Riemu Kangas (16v), Aapo Koski (16v)

Oman aikani mä olin asian kanssa kamppaillut ja kipuillut, mutta lopulta otin sen puheeksi Aapon kaa. Sen, ettei meidän suhde oikein toiminut enää. Tai ettei meidän suhde ollut enää ehkä parisuhde, vaan platoninen ystävyyssuhde tän välimatkan syötyä kaiken parisuhteeseen kuuluvan läheisyyden väliltämme. Me ei oltu nähty toisiamme kasvokkain yli vuoteen eikä siis näin ollen oltu halattu, suudeltu tai oltu muutenkaan lähekkäin yli vuoteen, mikä oli kyllä ihan liian pitkä aika, varsinkin näin nuorille ihmisille ja niin tuoreelle suhteelle kuin suhteemme oli ollut joutuessamme eroon toisistamme..

Oli oikeesti vain kylmä fakta, että me asuttiin liian kaukana toisistamme ollaksemme rakastavaisia, jonka vuoksi ne kaikkein lämpimimmät tunteet toisiamme kohtaan olivat alkaneet jäähtyä. Tai ainakin mun  tunteet Aapoa kohtaan olivat tehneet niin, jonka takia Oliverkin oli tavallaan päässyt väliimme. Ihastukseni kautta siis, koska eihän Oliver ollut tullut meidän väliinväliin, mutta olin mennyt ihastumaan siihen. Mikä tuntui minusta ihan paskalta, mutta niin vain oli käynyt. KAIKKI tää tuntui minusta paskalta, mutta näin vain oli käynyt kaikista vannomistamme valoista huolimatta.

Joten olin sitten marraskuun vaihtuessa joulukuuksi soittanut lopultakin Aapolle videopuhelun puhuakseni sen kanssa asiasta. Olin tavallaan odottanut itkunsekaista, epävarmaa ja -selvää volinaa sisältävää puhelua, sellaista hirveän tunteellista eropuhelua, mutta olimmekin saaneet puhuttua asiasta ilman kyyneleen kyyneltä ja hyvin selkeäsanaisesti. Aapo nimittäin tunsi samoin kuin mä.

Eli ei tuntenut enää samoin kuin silloin alussa. Ei tuntenut sitä romanttista rakkautta ja kuumanhehkuvaa intohimoa mua kohtaan, vaan minustakin oli tullut sille enemmän ystävä kuin poikaystävä. Juurikin siitä syystä, kun me ei oltu päästy enää toistemme lähelle ja minkäänlaiseen intiimimpään yhteyteen toistemme kanssa. Välillämme ei ollut enää romanssia, oli vain ystävyyttä sen lemmenliekin hiljalleen sammuttua, kun emme olleet pystyneet puhaltamaan siihen eloa näin kaukana toisistamme. Se maailmankaikkeuden kokoinen rakkautemme oli pikkuhiljaa kuihtunut ja kuollut tän etäisyyden takia, joka välillämme oli fyysisesti. Tää välimatka oli valitettavasti tappanut rakkautemme.

Mutta onneksi ei yhteyttämme kokonaan.

"Sä olit mun ensirakkaus, mutta.. eihän tää toimi enää. Me ollaan oikeesti liian kaukana toisistamme rakastavaisiksi.." mä totesin vielä loppukaneetiksi saatuamme käytyä keskustelumme loppuun ja päätettyämme sulassa sovussa että eroaisimme, Aapon hymyillessä mulle lempeästi puhelimeni ruudun välityksellä.

"No jep.. Mutta hienostihan me jaksettiin yrittää, yli vuoden ajan. Se on aikamoinen saavutus meidän ikäisiltä", Aapo hymähti lämpimällä äänellä, sen hymyn ja lämmön tarttuessa jälleen kerran muhun, saaden minunkin suupielet kaartumaan pieneen hymyyn. Mua harmitti, ihan vietävästi, että tässä oli käynyt näin, koska Aapo oli tosi ihana, mutta.. mä toivoin, että se pysyis jatkossa sitten mun ihanana ystävänä edes. Ystävyydelle tää välimatka ei ollut niin suuri este.

"No juu, heh. Hyvä me", mä hymisin hyväntuulisesti, Aapon hymyillessä mulle jälleen kerran mitä sydämellisimmin. Joskus tuo sen lämpöinen, mulle osoitettu hymy oli saanut sydämeni heittämään volttia ja lämmön läikähtämään rinnassani ennennäkemättömällä voimalla, mutta nyt sillä ei ollut enää samanlaista vaikutusta. Kyllä se nytkin lämmitti sydäntäni, muttei saanut sitä enää roihuamaan samalla tavoin kuin aiemmin.

"Hyvä me.." Aapo toisti vikat sanani ja puki seuraavaksi sanoiksi asian, jota olin itsekin pariin otteeseen pohtinut: "Mutta me ollaan kyllä niin nuoriakin vielä, ettei meidän muutoinkaan varmaan kannata jäädä jumiin yhteen ihmiseen. Oli ehkä suuruudenhullua ajatella, että me voitais olla ikuisesti yhdessä. Herrajumala, me oltiin 15-vuotiaita, kun alettiin seurustella.. Eikä olla nytkään kuin vasta 16-vuotiaita. Ihan junnuja vielä."