Niin hiton onnelliset veljekset

Ilo - Leijonanraivolla

Luvun päähenkilöt:
Ilo Kangas (16v), Jami Vänninen (16v), Leo Kinnunen (17v), Joona Granlund (17v) 

Tiedossa oli aamun ekat - ja puuduttavat - tunnit, ja mä odottelin pahviset kahvimukit käsissäni Jamia saapuvaksi. Muut posselaiset olivat jo suunnanneet omille tunneilleen, jotka ei tällä kertaa olleet yhteiset. Onneksi meillä oli paljon sellaisiakin.

Hyräilin itsekseni aamuksi yllättävänkin hyväntuulisesti istuskellessani yksikseni aulassa, jossa olin luvannut odottaa Jamia, joka oli tänään himpun myöhässä. Minähän en silti menis tunnille ilman Jamia, vaikka myöhästyisin itsekin tunnilta. Kaveria ei hylätä. IKINÄ. Never ever. Sittenpä myöhästyisimme yhdessä.

Siihenkin nähden, että tulisin myöhästymään, mä hyräilin yllättävän hilpeästi, joskin se mun hilpeä hyräily katkesi kuin seinään kyllä välittömästi, kun Jami lopulta astui ulko-ovista sisälle aulaan, mun jäädessä tuijottamaan sitä silmät lautasina ja pudottaessa täydet kahvikuppimme lattialle silkasta järkytyksestä, jonka jälkeen mä jo loikkasin sen kahvilammikon yli ystäväni luo ja suljin sen kasvot tuhottoman huolissani ja samaan aikaan aivan kauhuissani käsieni väliin.

Jamin naama oli nimittäin ihan veressä. Veressä, joka tuli sen nenästä, jota se juuri pyyhki ihan vimmatusti hihaansa pahantuulisesti muristen. Joku oli lyönyt sitä. TAAS.

"Taasko sä oot ollut tappelussa???" mä hengähdin ihan shokissa, mutta yritin pysyä silti toimintakykyisenä, alkaen kaivella paperia taskustani, jolla Jami saisi toivottavasti nenäverenvuotonsa tyrehtymään. Tai ees rauhoittumaan, ettei sen nenä vuotais verta kuin hana ja sotkis sen naamaa ja vaatteita yhtään enempää. Nekin oli nimittäin veressä.

"Mä en vittu anna kenenkään haukkua sua silleen kuin Joona haukkui, vaan tottakai mä puolustan sua! Se jätkä kerjäs verta nenästään! Vaikka joooooo, enhän mä koskaan onnistu sitä sen nenästä kaivamaan, kun oon.. tämmönen............" Jami vastas mulle tuohtuneena, mutisten kuitenkin loput sanansa, tai oikeastaan lähes nielaisten ne. Mä henkäisin terävästi kauhusta samaan aikaan, kun tarjosin taskustani löytämäni puhtaan nenäliinan Jamille, Jamin ottaessa sen vastaan, repiessä siitä pari isoa palasta ja alkaessa pyöritellä niistä tamponeilta näyttäviä paperitolloja nenäänsä.

"Herrajumala, Joonaako sä oot taas vastustanut.. Sähän tiedät että se on tuhat kertaa sua vahvempi! Sulle voi käydä oikeesti TOSI huonosti, jos sä vastustat sitä! Etkö sä muista niitä huhuja siitä, että se oli hakannut vasta toissa viikonloppuna jonkun henkihieveriin!" mä melkein raakuin Jamille ääni ihan hiton pahasti väristen, niin peloissani olin sen puolesta. Olin peloissani, kauhuissani, ahdistuksesta suunniltani. Joona Granlundia ei TODELLAKAAN kannattanut vastustaa noin, Jamille vois oikeesti käydä ihan hiton huonosti. Enkä mä kestäis, jos sille kävis huonosti, varsinkaan MUN takia.

"Huhupuheita, ja ihan sama. Mä en anna sen haukkua sua", Jami vain totesi mulle varsin ykskantaan, hyvin tuima ja vakava ilme kasvoillaan. Vaikka olihan sitä vähän vaikee ottaa täysin vakavasti, kun ne tamponin näköiset tupot törrötti sen sieraimista. 

"Musta on tosi ihanaa kun sä puolustat mua tuollaisella leijonanraivolla, mutta ihan tosi Jami, älä auo päätäsi Joonalle vaan anna sen vain räksyttää.." mä lausahdin Jamille samaan aikaan sekä itkua että nauruntyrskähdystä pidätellen, ja aioin jatkaakin vielä, mutta minut keskeytettiin, ennen kuin ehdin hädintuskin edes avata suuni. Ja kukas muukaan minut keskeytti, kuin itse Joona fucking Granlund, mokomakin ilkiö.

"Kappas, täällähän se itse friikki piilotteleekin. Eikö sua hävetä piilotella tuollaisen kääpiöhomon taka-"

"Sanakin vielä, Granlund, niin otat ite turpaas", Joonan viiltävät sanat keskeytti puolestaan mulle jo tutuksi tullut ääni, joka huokui jälleen kerran silkkaa jäätä sen puolustaessa mua, meidän kaikkien kolmen kääntyessä katsomaan Kinnusen Leoa, joka oli iskostanut oman jäätävän kylmän ja kovan katseensa Joonaan. Leo oli Joonan - ja Riemun - ikäinen, eli mua vuotta vanhempi. Ja se oli jo useampaan otteeseen puolustanut mua ja Jamia isoveljeni tavoin. Leo puolusti ja suojeli KAIKKIA. Riemu oli joskus kertonut, että Leo oli vannonut pitävänsä koulumme koko Tampereen turvallisimpana, ja sen kylmää voimaa huokuvalla olemuksella se oli varmaan mahdollistakin. Ainakin koulumme oli HUOMATTAVASTI turvallisempi kuin se olis ollut ilman sitä. Joonakin uskalsi vain aniharvoin aukoa meille päätään tätä nykyä. Tänään se oli tehnyt sen virheen, ja tottakai Leo oli reviiriään puolustavana alfauroksena heti sen kimpussa. "Jätä Ilo ja Jami rauhaan, vitun paskiainen, ja lähe vetää, kun pääset vielä lähtemään omin jaloin. Sä tiedät, että ROK, mä ja Elias ei todellakaan suvaita tällaista."