After 2 (Larry-Stylinson) suomeksi

Luku 32:

~~

Harryn posket ovat punaiset ja hänen huulillaan on hermostunut hymy kun tuijotan häntä.

"Se on niin.. se on vaan täydellinen", nyyhkytän ja suljen välin keskellämme, käytännössä taklaten hänet sohvalla. Onneksi hän on tarpeeksi vahva estääkseen meitä putoamasta. Halaan häntä niin tiukasti kuin voin, saaden Harryn yskimään joten löysään otettani.

"Kiitos, se on uskomattoman huomaavainen lahja", kerron painaen otsamme yhteen, minun istuessani edelleen hänen sylissään.

"Ei se ole mitään.. oikeasti", Harry sanoo arkaillen ja hymyilen hänen äänensävylleen. Anne rykäisee ja nousen nopeasti pois Harryn sylistä. Unohdin hetkeksi että emme ole kahdestaan asunnossa.

"Anteeksi", sanon ja siirryn takaisin omalle paikalleni sohvalla.

"Ei sulla ole mitään anteeksipyydettävää", Anne vastaa ja hymyilee tietäväisesti. Harry pysyy hiljaa ja tiedän ettei hän suostu puhumaan antamastaan lahjasta Annen seurassa joten vaihdan puheenaihetta toistaiseksi. Hänen lahjansa oli kuitenkin niin huomaavainen. Hän ei olisi voinut valita täydellisempää lausetta mistään romaanista kaiverrettavaksi siihen koruun.

"Mistä ikinä sielumme onkaan tehty, hänen ja minun ovat samat." Se kuvaa täydellisesti tunteitani häntä kohtaan. Me olemme niin erilaisia, mutta samalla niin samanlaisia, niin kuin Catherine ja Heathcliff. Voin vain toivoa että me emme tule jakamaan samaa kohtaloa kuin he. Tykkään ajatella että jollain tapaa olemme oppineet heidän virheistään emmekä me anna sen tapahtua.

Kiinnitän korun kaulaani ja leikin sillä. En ole koskaan saanut mitään tällaista, luulin että se lukulaite olisi paras lahja jonka voin saada mutta hän onnistui ylittämään itsensä. Natalie osti minulle aina saman lahjan, miesten hajuveden ja sukkia. Jokainen vuosi. Mutta toisaalta, minäkin ostin hänelle hajuvettä ja sukkia joka vuosi. Se oli meidän juttumme, meidän tylsä, rutiinimainen juttumme.

Tuijotan kaulakorua vielä muutaman sekunnin ennen kuin tajuan että sekä Anne että Harry katsovat minua. Nousen välittömästi ylös ja alan siivota pientä sotkua joka lahjapapereista aiheutui.

"Mitä me tehdään loppupäivä?" Anne kysyy.

"Mä haluan ottaa nokoset", Harry sanoo ja Anne pyöräyttää silmiään pojalleen.

"Nokoset? Jouluna?" hän pilkkaa.

"Nyt ei ole joulu, kymmenettä kertaa", Harry sanoo ärtyneesti mutta hymyilee sitten.

"Sä olet ärsyttävä", Anne tuhahtaa ja läpsäisee Harryn kättä.

"Niin säkin."

Kerään käsiini pienen kasan rypistynyttä ja repeillyttä paperia ja työnnän sen teräksiseen roskakoriin. Nyt minusta tuntuu vielä pahemmalta kun en hankkinut Harrylle joululahjaa. Olin liian keskittynyt kaikkeen mitä meidän välillämme oli meneillään etten ehtinyt ajatella lahjoja. Olisipa ostoskeskus auki tänään niin voisin hankkia hänelle ainakin jonkun pienen viimehetken lahjan. Minulla ei ole aavistustakaan siitä mitä se olisi mutta mikä tahansa olisi parempaa kuin ei mikään. Vilkaisen taas korua ja kuljetan sormiani siihen kaiverrettujen sanojen päällä.

"Joko sä olet valmis?" Harryn ääni korvallani saa minut hypähtämään.

"Sä säikäytit mut!" sanon ja hän naurahtaa.

"Sori rakas." Tunnen hänen hymyilevän kaulaani vasten ja hän kietoo kätensä vyötärölleni. Sydämeni pompahtaa kun hän sanoo "rakas." Se on niin harvinaista häneltä.