After 2 (Larry-Stylinson) suomeksi

Luku 64:

~~

Loppupäivä kuluu nopeasti kun olen täysin etääntynyt oikeasta maailmasta ja täysin uppoutunut käsikirjoitukseen mikä loppui uskomattoman surullisesti ja jätti minut hirveän alakuloiseksi. Kyyneleitä poskillani päätän työpäiväni siihen ja suuntaan kotiin. En ole kuullut Harrysta kertaakaan sen jälkeen kun jätin hänet nukkumaan ja Trevorin sanat pyörivät mielessäni yhä uudelleen ja uudelleen. Hänen täytyi sitten ottaa puheeksi häät ja avioliitto pahimpaan mahdolliseen aikaan. Tarvitsen jotain muuta ajateltavaa kuin ahdistavat ajatukseni. Joskus toivon että voisin vain sammuttaa mieleni niin kuin muut ihmiset tuntuvat tekevän. En pidä siitä että ajattelen kaikkea aina liikaa mutta en voi sille mitään. Se on osa sitä kuka minä olen ja nyt en voi ajatella mitään muuta kuin sitä että minulla ja Harrylla ei ole tulevaisuutta.

Minun todella täytyy tehdä jotain saadakseni jotain muuta ajateltavaa kuin tämä älytön pakkomielle tähän asiaan, Harry on kuka on ja hän ei halua mennä naimisiin tai hankkia lapsia. Tämä on yksi niistä kerroista kun toivon että minulla olisi kavereita joiden kanssa voin viettää aikaa. Ehkä minä soitan Tristanille sitten kun olen käynyt ostoksilla ja pessyt pyykkiä. Harry ja Liam menevät jääkiekkopeliin tänään, toivon että se sujuu hyvin.

Kun saavun asunnolle, Harry tallustelee edestakaisin makuuhuoneessa.

"Hei", sanon astuessani huoneeseen.

"Hei. Miten sun päivä meni?" hän kysyy istuen sängyn reunalle.

"Ihan hyvin, kai."

"Mikä hätänä?" Harry kääntyy katsomaan minua.

"Yksi käsikirjoitus minkä mä luin tänään oli vain niin surullinen, ihana mutta sydäntäsärkevä", sanon ja yritän pitää tunteeni kurissa.

"Ai, sen täytyi olla tosi hyvä jos sä olet edelleen maassa sen vuoksi. Onneksi mä en ollut paikalla kun sä luit ensimmäisen kerran romaanin Jäähyväiset aseille", Harry hymyilee ja istun hänen viereensä.

"Tämä oli vielä pahempi, niin paljon pahempi", sanon ja Harry ottaa kiinni paidastani, vetäen minua lähemmäs niin että voin nojata pääni hänen olalleen.

"Mun herkkä pieni rakas", hän puhuu silittäen selkääni sormillaan. Hänen sanansa saavat jotain lepattamaan sisälläni, se että hän kutsuu minua 'hänen rakkaakseen' tekee minusta paljon onnellisemman kuin sen pitäisi.

"Menitkö sä edes kampukselle tänään?" kysyn Harryltä.

"En. Sen muksun vahtiminen uuvutti mut ihan täysin."

"Tarkoitatko että television katsominen hänen kanssaan uuvutti sut."

"Sama asia. Mä tein silti enemmän kuin sä."

"Eli tykkäätkö sä hänestä sitten?" En ole varma miksi kysyn sitä.

"En, tai no jos listataan ärsyttäviä lapsia niin ehkä hän ei ole siellä listan kärjessä mutta mä en silti olisi suunnittelemassa mitään leikkihetkiä ihan hetkeen", hän hymyilee. Pyöräytän silmiäni mutta en sano enää mitään muuta Smithistä.

"Oletko sä valmis illan peliin?" kysyn katsoen häntä.

"En, mä kerroin jo Liamille että mä en menekään", hän sanoo.

"Harry! Sun täytyy mennä!" kiljahdan.

"Mä vain kiusaan.. Hän on täällä pian. Sä jäät mulle velkaa tästä paskasta, Lou", Harry valittaa.

"Mutta sä pidät jääkiekosta, ja Liam on hyvää seuraa."

"Ei yhtä hyvää seuraa kuin sä", Harry sanoo ja painaa suukon poskelleni.