After 2 (Larry-Stylinson) suomeksi

Luku 69:

~~

Odotan kärsivällisesti kun lääkäri ja sairaanhoitaja molemmat vaativat että heidän on tutkittava tai kuvattava lähes jokainen sentti kehostani. He muistuttavat minua siitä että vauhtini oli vain vähän yli kolmekymmentä kilometriä tunnissa, joten vammani voisivat olla paljon pahempia. Kolmenkymmenen kilometrin tuntivauhti tuntuu niin hitaalta kunnes törmäät pysähtyneen auton takaosaan siinä vauhdissa.

Lähes kaksi tuntia kuluu kun he ovat vihdoin saaneet tökittyä ja kuvattua minua tarpeeksi. Ajattelen koko ajan että ehkä Harry ryntää ovesta sisään ja pakottaa minut kuuntelemaan selitystään. Hän kertoisi minulle ettei hän koskaan voisi maata sen tytön kanssa, hän rakastaa minua, ja että hän pystyy kuvittelemaan tulevaisuuden kanssani. Hän halaisi minua ja suukottaisi mustelmiani ja haavojani ja kertoisi miten pahoillaan hän on siitä että oli niin julma minua kohtaan. Kun toinen puoli tuntia kuluu, alan tajuamaan miten epätodennäköistä ja säälittävää se on.

En halunnut soittaa Liamille ja olla syy siihen miksi hänen täytyy lähteä koulusta  aikaisin mutta en todella halua olla yksin tällä hetkellä ja hän on ainoa henkilö joka olisi minun tukenani. Hän on paras kaverini.

"Mä olen niin iloinen että sä olet kunnossa! Mitä tapahtui?" Liam kysyy kävellessään pieneen sairaalahuoneeseen.

"Ei se ollut kovin vakavaa.. Mä en kai kiinnittänyt huomiota joten sitten kun edessä oleva auto pysähtyi, mä en huomannut sitä", selitän.

"Kaikki näyttää olevan kunnossa, sä tulet vain olemaan aika kolhiintunut jonkin aikaa. Sulla on lievä aivotärähdys ja paljon mustelmia. Sun täytyy ottaa tätä lääkettä säännöllisesti kipuun ja lisätä tätä voidetta silmän yläpuolella olevaan haavaan, mutta muuten sä olet vapaa lähtemään", lääkäri selostaa minulle.

Kunpa hän vain voisi antaa minulle jotain lääkettä sykkivään aukkoon rinnassani.

"Voidaanko me sitten mennä?" kysyn ja hän nyökkää.

"Soititko sä Harrylle?" Liam kysyy.

"Hän oli siellä", vastaan.

"Mitä sä tarkoitat? Autossa?"

"Ei, hän oli siellä sen jälkeen. Jonkun tytön kanssa."

"Mitä?"

"Harry nukkui hänen talossaan viime yönä, siellä hän oli." Nousen seisomaan sairaalasängyltä ja kiedon peiton ympärilleni.

"Eikä."

"Kyllä. Mä näin sen naisen ja hän kertoi mulle. Mä en tiedä miksi mä suostun kestämään tämän uudelleen ja uudelleen." Kuljetan sormiani hiusteni läpi mutta se sattuu ja suustani karkaa vinkaisu joten lopetan.

"Kaikki sattuu", valitan ja Liam yrittää hymyillä mutta epäonnistuu surkeasti. Huomaan että hän haluaa sanoa jotain muutakin Harrystä mutta ei tee niin. Sen sijaan hän auttaa minut ylös ja ojentaa minulle vaatteeni niin että voin pukeutua ja painua helvettiin täältä.

"Mä tulen pian takaisin", sanon ja menen pieneen vessaan pukeutumaan.

Kun olen saanut vaatteet päälleni, katson itseäni peilistä. En tiedä mitä ajatella juuri nyt enkä muutenkaan pysty ajattelemaan selkeästi vaikka haluaisinkin kaikkien syömieni kipulääkkeiden takia. Peilikuvani näyttää vääristyneeltä, kuhmut ja mustelmat peittävät kaulani ja kasvoni. Jälki turvavyöstä, joka minulla onneksi oli kiinni, näkyy olkapäässäni ja torun itseäni kun olin niin varomaton liikenteessä. Minun täytyy soittaa vakuutusyhtiööni huomenna ja keksiä miten saan maksettua kaiken kun onnettomuus oli minun syytäni. Minulla on tosin hyvä määrä säästettynä koska Harry tahtoo välttämättä maksaa suurimman osan laskuista. Ajatus Harrystä pettämässä minua tunkeutuu väkisin mieleeni mutta työnnän sen takaisin kaikin voimin. Olen kyllästynyt olemaan aina uhri, tai käyttäytymään kuin sellainen. Näin tapahtuu ihmisille koko ajan ja pystyin toki arvaamaan että se oli tulossa, mutta se sattuu silti. Annan aina hänelle anteeksi niin nopeasti kun hän satuttaa minua, kaikki valheet, vedonlyönnit, salaisuudet, loukkaavat kommentit, ne kaikki. Minä aina annan periksi ja hän ei koskaan.