After 2 (Larry-Stylinson) suomeksi

Luku 62:

•••  Harryn näkökulma •••

"Hänen on sitten parasta pysyä kaukana mun tavaroista", varoitan Louisia kun odotamme Kimberlyn tuovan Smithin tänne. En vieläkään ymmärrä mikseivät he vain voi ottaa häntä mukaan lääkäriin.

"Voitko sä lakata vinkumasta, sä käyttäydyt huonommin kuin Smith todennäköisesti ja hän on viisi", Louis toruu minua ja pyöräytän silmiäni.

"Mä vain sanoin että sä olet sitten vastuussa hänestä. Sä suostuit tähän joten hän on sun ongelma, ei mun", muistutan. Hän ei tietenkään kiinnitä minuun huomiota vaan kävelee keittiöön.

Ovelta kuuluu koputus joka ilmoittaa Kimberlyn saapumisesta joten istun alas sohvalle ja annan Louisin avata oven. Hän tuijottaa minua vihaisesti mutta ei anna vieraiden... hänen vieraidensa odottaa kauempaa ennen kuin hän asettaa kasvoilleen suurimman ja kirkkaimman hymynsä.

"Kiitos niin paljon! Sulla ei ole aavistustakaan miten te kaksi pelastitte mun päivän, mä en tiedä mitä mä tekisin jos te ette olisi suostuneet vahtimaan Smithiä. Christian on niin kipeä, hän oksentelee jatkuvasti ja me.." Kimberly selittää nopeaan tahtiin.

"Ei siitä ole mitään vaivaa, oikeasti", Louis keskeyttää hänet, oletan että hän ei halua kuulla kaikkia yksityiskohtia Christianin oksennustaudista.

"Okei, no hän odottaa autossa joten mun on parasta mennä. Smith on melko itsenäinen, hän pysyy lähinnä omissa oloissaan ja hän kertoo teille jos hän tarvitsee jotain." Hän siirtyy vähän vasemmalle paljastaen takaansa pienen pojan jolla on likaisenvaaleat hiukset.

"Hei Smith! Mitä kuuluu?" Louis puhuu oudolla äänellä jota en ole kuullut hänen käyttävän koskaan ennemmin. Hän todennäköisesti yrittää lässyttää kuin vauvoille vaikka tuo lapsi on viisivuotias. Vain Louis.

Poika ei sano mitään, hän vain hymyilee pienesti ja kävelee Kimberlyn ohitse olohuoneeseen.

"Hän ei puhu kovin paljon", Kimberly kertoo Louisille, mikä saa surullisen ilmeen hänen kasvoillaan pienenemään vähän.

Niin huvittavaa kuin se onkin että Smith ei vastannut Louisille niin kuin hän oletti, en halua Louisin olevan surullinen joten sen pikku paskiaisen on parempi alkaa olla mukava hänelle.

"Okei, nyt mun oikeasti täytyy lähteä", Kimberly hymyilee ja sulkee oven perässään vilkutettuaan ensin Smithille vielä kerran.

"Onko sulla nälkä?" Louis kysyy pojalta. Hän pyörittää päätään sanoakseen ei.

"Jano?"

Sama vastaus, mutta tällä kertaa Smith istuu sohvalle minua vastapäätä.

"Haluatko sä pelata jotain peliä?"

"Lou, mä luulen että hän haluaa vain istua tuossa", sanon ja katson miten Louisin posket punehtuvat.

Selaan kanavia televisiossa, etsien jotain mikä pitäisi minut kiireisenä sen aikaa kun Louisin on lapsenvahtina.

"Anteeksi Smith, mä vain haluan varmistaa että sulla on kaikki hyvin", Louis pyytää anteeksi ja Smith nyökkää. Hän näyttää hirveän paljon isältään, hänen hiuksensa ovat käytännössä saman väriset, hänen silmänsä ovat samaa sinivihreän sävyä ja oletan että jos hän hymyilisi niin hänellä olisi samat hymykuopat kuin Christianilla.

Huoneessa vallitsee kiusallinen hiljaisuus muutaman minuutin ajan minkä aikana Louis nousee ylös sohvalta ja pystyn näkemään miten hänen ajatuksensa purkautuvat. Hän oli olettanut että Smith tulisi tänne täynnä energiaa ja valmiina leikkimään hänen kanssaan. Sen sijaan hän ei ole sanonut sanaakaan eikä liikkunut paikaltaan sohvalla.