After 2 (Larry-Stylinson) suomeksi

Luku 66:

~~

"Tuo mies.. Tuolla lavalla.. on sun uskonnon professori?" Harry kysyy minulta, huolimatta siitä että Steph juuri sanoi niin.

"Joo." Juon olueni loppuun ja alan etsiä pöydältä uutta.

"Hän on bändissä? Miten vitun tylsää." Harry nojaa taaksepäin tuolillaan ja pyöräyttää silmiään, taputtaen sormiaan puista pöytää vasten.

"He ovat tosi hyviä, oikeastaan", Niall sanoo, selvästi koetellen Harryn kärsivällisyyttä.

"Miten outoa että sä tulit tänne juuri silloin kun hän soittaa täällä! Mikä sattuma", Liam sanoo.

Niinpä, sattuma.

"Hän pyysi mua tulemaan, tuomaan jotain kavereita", selitän, edelleen katsomatta Harryyn. Tämä koko asia ei oikeasti ole mikään suuri juttu mutta Harryn tuntien, hänelle se on.

"Haluaako kukaan toisen oluen?" Niall kysyy pidellen kannua kädessään.

"Ai." Liam nyrpistää nenäänsä ja tiedän tasan mitä hän ajattelee.

"Hänen ei olisi pitänyt kutsua sua tänne, hän on sun professori", Harry sanoo rypistäen otsaansa. Häntä selvästi ärsyttää että lukitsi itsensä vahingossa asunnosta ulos ja ehkä myös se että Zayn on täällä.

"Ei se ole sellaista. Hän on mukava ihminen Harry", sanon hiljaa.

"Sun mielestä kaikki ihmiset ovat mukavia Louis, sä olet naiivi."

"Hän on yliopiston professori, olisi uskomattoman epäammattimaista jos tässä olisi kyse mistään muusta. Se on vain yksi konsertti. Siinä se."

"Toki, Louis", Harry ärähtää.

"Kuitenkin.. Nautitaan nyt vain tästä musiikista", Zayn sanoo katsoen Harrya.

Lasken käteni välittömästi lepäämään Harryn reidelle, yrittäen saada osan ilmassa olevasta jännityksestä katoamaan. Juomani alkoholi saa pääni pyörryksiin. Harry tuijottaa Zaynia vihaisesti muutaman sekunnin mutta ei sano mitään.

"Me palaamme takaisin kymmenen minuutin kuluttua!" professori Soto ilmoittaa mikrofonin kautta.

"Hänen täytyy varmaan mennä harjoittelemaan miten oikeasti lauletaan", Harry hengähtää hiljaa.

"Miten se peli meni?" kysyn häneltä ja Liamilta. Sen ei täytynyt olla ihan hirveää kun Liam kerran istuu minua vastapäätä. Minusta on edelleen outoa että Liam on täällä meidän kanssamme. En tiedä miksi Harry otti hänet mukaansa mutta olen iloinen siitä. Toivon että hän olisi meidän kanssamme useammin.

"Se meni hyvin, me voitimme", Liam hehkuttaa ja yskäisee sitten.

"Mä vihaan tupakkaa", hän valittaa ja minä nyökkään.

"Mulla oli ikävä." Nojaan Harryn hartiaa vasten ja hän tuntuu rentoutuvan vähän.

"Niinkö?" hän kysyy arasti ja pieni hymy kohoaa hitaasti hänen huulilleen.

"Joo", sanon ja tunnen hänen laskevan kätensä omani päälle.

"Miten paljon sä olet juonut?" hän kysyy.

"Ei tätä taas", sanon pyöräyttäen silmiäni leikkisästi ja juon suuren kulauksen lasistani.

"Mä vain kysyin." Hänen huulensa ovat vaarallisen lähellä korvaani, tarpeeksi lähellä että se saa minut värähtämään.

"Mä en osaa sanoa millaisella tuulella sä olet", sanon niin että vain hän kuulee minut.

"En mäkään. Mua ärsyttää että sun professori kutsui sut tänne, ja mua ärsyttää että hän on täällä." Tiedän että hän puhuu Zaynistä. "Mutta mulla oli ikävä sua, ja nyt mä olen tässä."