After 2 (Larry-Stylinson) suomeksi

Luku 55:

~~

Minusta tuntuu että kuluu tunteja ennen kuin Harry vihdoin tulee takaisin kotiin. Ennen sitä olen ehtinyt käymään suihkussa, siivonnut keittiön, ja lukenut viisikymmentä sivua Moby Dickiä lukulaitteestani. Suurimman osan ajasta ajattelin kuitenkin kaikkia tapoja miten hän voisi käyttäytyä ja mitä hän tulee sanomaan. Se fakta että hän ei halunnut minun lähtevän on varmaankin hyvä merkki, vai mitä? Toivon todella niin. Koko ilta on vähän sumea minulle mutta muistan kuitenkin kaikki avaintapahtumat.

Harry oli äärettömän kännissä, vihainen ja agressiivinen. Minä aiheutin tämän itselleni olemalla vastuuton ja suutelemalla sitä tyttöä Harryn edessä mutta toivon että hän voisi olla ymmärtäväisempi siitä että olin humalassa. Mutta toisaalta, Harry ja 'ymmärtäväisyys' eivät yleensä kulje käsikädessä. Haluan vain hänen antavan minulle anteeksi, ja aion madella hänen edessään niin paljon kuin tarvitsee.

Kun kuulen oven lukon avautuvan, jähmetyn paikalleni. Kaikki mitä olen suunnitellut sanovani hänelle, katoaa mielestäni. Lasken lukulaitteeni pöydälle ja nousen istumaan sohvalle.

Kun Harry kävelee ovesta sisään, hänellä on päällään harmaa collegepaita ja hänen tavaramerkkinsä, mustat pillifarkut. Hän ei poistu talosta koskaan muissa väreissä kuin mustassa ja silloin tällöin valkoisessa, joten on outoa nähdä hänen päällään muitakin värejä mutta hänen paitansa saa hänet näyttämään jollain tavalla nuoremmalta. Hänen hiuksensa ovat sotkuiset ja ne on pyyhkäisty hänen otsalleen ja hänen silmiensä alla on tummat renkaat. Hänellä on kädessään lamppu, eri lamppu kuin se jonka hän rikkoi eilen mutta erittäin samantyylinen.

"Hei", hän sanoo ja pyyhkäisee kielellään alahuultaan ennen kuin puree huulikorunsa hampaidensa väliin.

"Hei", mumisen takaisin.

"Miten.. Miten sä nukuit?" hän kysyy. Nousen ylös sohvalta kun Harry lähtee kävelemään kohti keittiötä.

"Hyvin..." valehtelen.

"Sehän on hyvä", hän sanoo. On selvää että me molemmat olemme erittäin varovaisia puheessamme, peläten että sanomme vääriä asioita.

Harry pysähtyy keittiötason viereen ja minä pysyn lähellä jääkaappia.

"Mä uhm... Mä ostin uuden lampun", hän nyökkää kohti lamppua joka hänellä on käsissään ennen kuin laskee sen pöydälle.

"Se on kiva." Tunnen oloni hermostuneeksi, erittäin hermostuneeksi.

"Siellä ei ollut sitä mikä meillä oli mutta he..." hän aloittaa.

"Mä olen tosi pahoillani", möläytän, keskeyttäen hänet.

"Niin mäkin.. No tavallaan."

"Tavallaan?"

"Joo... Siis mä olen pahoillani siitä jostain mutta en suurimmasta osasta."

"Okei.." Haluan pyytää häntä selventämään mutta päätän sitä vastaan. "No mä olen pahoillani siitä kaikesta, mä olen niin pahoillani. Eilisen ei pitänyt mennä sillä tavalla", sanon.

"No tuo on valtava aliarviointi."

"Se oli hirveä ilta. Mun olisi pitänyt antaa sun selittää ennen kuin mä menin suutelemaan jotain toista, se oli typerää ja epäkypsää multa."

"Niin oli. Mun ei olisi edes pitänyt joutua selittämään mitään, sun olisi pitänyt luottaa muhun eikä hypätä johtopäätöksiin." Hän nojaa kyynärpäillään takanaan olevaan keittiötasoon ja minä leikin sormillani, yrittäen olla nyppimättä ihoa kynsieni ympärillä.