Kyyhkysen lento

∆ 14. osa ∆

"Auh!" mutisin kun pääni osui johonkin kovaan. Avasin silmäni ja räpyttelin niitä ihmeissäni. En ollutkaan omassa huoneessani, vaan tajusin olevani autossa.

Katselin ympärilleni ja ajattelin auton olevan enemminkin limusiini. Yritin katsoa ikkunasta, mutta ne olivat niin tummennetut etten nähnyt niistä läpi.

Minua huippasi ja päähäni särki. Auto pomppi hieman, mutta minusta tuntui kuin olisi tullut maanjäristys. Missä olen? Ja mihin minua viedään? kysymykset ponnahtivat ajatuksiini.

Hätkähdin, kun joku koputti limusiinin väliseinään auton ajajien ja matkustajien välissä. Pieni luukku avattiin ja häkellyttävän vihreä silmäpari kurkisti siitä.
"Ai, oletkin jo hereillä", tämä vihreäsilmäinen henkilö sanoi.
"Sinulla on varmaan nälkä", vieras henkilö jatkoi, "joten ota tuosta syömistä."
Vihreät silmät vinkkasivat erääseen pöytään, aivan väliseinän vieressä. Pöydällä oli lautanen, jossa oli jotakin joka muistutti kanasalaattia.

Mulkaisin henkilölle luukun takana ja istuin paikallani, vaikka mahani murina kuului varmaan kilometrin päähän.
Vihreät silmät pyörähtivät ympäri ja henkilö sanoi selvästi turhautuneena: "Itsepähän olet nälissäsi." Ja luukku pamahti kiinni.

Huokaisin ja käperryin nahkapenkille yrittäen etsiä mukavan asennon. Halasin jalkojani ja yhtäkkiä minulla oli pelokas olo. Käperryin niin pieneksi kuin vain pystyin ja taistelin kyyneleitä vastaan.
En tiennyt mihin minua vietiin, en tiennyt ketkä minut olivat kaapanneet.
En tiennyt mitä isälle tai neiti O'Brianille kävi.
Entä mitä Henry ja Scarlett tekevät, kun näkevät minun olevan kadonnut.
Viimeisin muistoni oli omasta huoneestani, neiti O'Brianin käsi otsallani.

Oikeesti pls kommentoikaa 😏 haluan palautetta. Pahoittelen näiden lyhyyttä. Igees oon kirjoittanu nyt tähän mennessä jo 54 osaa että ei siinä mitään😂😂. Mukavia lukuhetkiä!
~Rose