Kyyhkysen lento

∆ 41. Osa ∆

"Älä kutsu minua sillä nimellä!" Beau huusi takaamme niin, että säikähdin. Beau nousi seisomaan ja heristi sormeaan Maxia ja minua kohti.

"Te ette tiedä minusta mitään, joten älkää kutsuko minua sillä nimellä."

Sen sanottuaan hänen hartiansa lysähtivät ja hänen kätensä valahtivat sivulle veltoiksi. Beaun poskelle valui kyynel. Hän huokaisi raskaasti ja kyykistyi laiturille. Hän laski päänsä käsiinsä ja alkoi nyyhkyttämään.

Vilkaisimme Maxin kanssa toisiamme ja sitten erkanin hänestä. Max yritti ottaa kädestäni kiinni, mutta huitaisin hänen kätensä pois.

Astelin Beaun viereen, kyykistyin ja kiersin käteni hänen ympäri sulkien hänet halaukseen.

~Nyt sinä salaperäinen voima sisälläni, toimi!~ ajattelin itsekseni, jotta Beaun olo paranisi.

Tunsin sykähdyksen sisimmässäni ja tiesin voiman kulkevan veressäni.
Beau rentoutui ja nojasi minuun. Tunsin kuinka mielemme tekivät sovinnon.

Lopulta Beaukin halasi minua ja itki olkaani vasten.
Istuimme siinä hetken ja olimme vain hiljaa.

Kun Beau oli täysin rauhoittunut, hän kuiskasi:

"Mikä sinä oikein olet?"

Se ei ollut mitenkään ilkeä tai loukkaukseksi tarkoitettu kuiskaus, hän vain oli ihmeissään.

~En minäkään tiedä~, vastasin hänelle ajatuksissani toivoen, että hän kuulisi. Yllätyksekseni hän nyökkäsi ja katsahti minuun.

"Mielenvartija", hän vain totesi ja nyökäytin päätäni ahaa-elämyksen kokeneena.

"Anteeksi Destiny, että käyttäydyin sillä tavalla", Beau sanoi selvästi häpeissään. Hymyilin hänelle ja nousin ylös samalla vetäen hänet pystyyn.

~Beau, ole kiltti ja kutsu minua Roseksi. Vihaan nimeäni aivan yhtä paljon kuin sinäkin~, sanoin ja vastaukseksi sain naurahduksen ja ilon pilkahduksen Beaun ruskeissa silmissä.

Varoitus tulevista tapahtumista, mopo saattaa lähteä käsistä 😋

Kaikella rakkaudella,
Turuu