//Heissan! Tän luvun oikolukemisessa meni jotenkin ihan super kauan, ja pahoittelut siitä. On jotenkin vaan taas itellä ollu sellanen fiilis ettei tästä tuu mitään ja että koko homman kirjottaminen/julkaseminen on ihan turhaa, mutta kyllä tää tästä pikkuhiljaa! :)
Hyvää pääsiäistä vielä kaikille ja nauttikaa tästä lyhyestä mutta sitäkin tarpeellisemmasta lomasta, pus.
***
Matias
Musta oli tullut jotenkin ihan uskomattoman rohkee. Kun olin viikko sitten lauantaina nähnyt Jamin bileiden jälkeen yläkerrassa, mä olin unohtanut miten hengitetään, mun sydän oli hypännyt kurkkuun ja sanat kadonneet kokonaan. Siinä se oli istunu selkä seinää vasten jalat koukussa, valkoinen kauluspaita yllään ja ne silmälasit nenällään.
En mä voinut silti oikein uskoa, että olin sen illan aikana puhunut mitä sattuu. Mun oli ollut vaikea kattoa muualle kuin Jamin silmiin, eikä edes tupakanjälki seinässä saanut mun mieltä sinä iltana enää alas.
Mutsi oli toki ollut raivoissaan tuhotusta seinästä. Faija oli rauhoitellut sitä ja sanonut että siihen voisi laittaa taulun. Mutsi kuitenkin huomautti että se laski silti talon jälleenmyyntiarvoa. Se oli toki totta, ja olihan mulla hetken vähän paska fiilis.
Mutta loppujen lopuksi edes kotiaresti ei lannistunut mua, koska nyt mä olin vihdoinkin hyväksynyt sen.
Mä olin pihkassa Jamiin, ihan tosi pihkassa. Mitä enemmän mä sitä ajattelin, sitä varmemmaks mä siitä tulin ja sitä paremmalta se tuntu. Mä en edes muistanut millon olin ihastunu viimeeks, mutta ei se ollu takuulla tuntunu näin hyvältä.
Se tuntu jännälle, koska en mä ollu koskaan aiemmin ollu kiinnostunu kenestäkään pojasta. Totta kai mä olin saattanut joskus aatella, että joku jätkä oli hyvännäkönen, mutta ei siihen liittynyt mitään sen enempää.
Saatoin mä ihastumisen myöntää itelleni, mutten todellakaan kellekään muullen, en edes Jamille. Mä en yhäkään tuntenut sitä oikeestaan lainkaan, ja saatto olla, että mä olin ihastunut vaan ajatukseen siitä.
Olin mä toki nähnyt Jamia koulussa, muttei me siellä ehditty kamalasti puhua tai muuta. Mä halusin kysyä, josko se tulis joku päivä mun kaa Savisaareen, mutten tiennyt viittisinkö. Se oli lauantaina vaikuttanut olevan aika hämillään ja jopa kiusaantunu. Saatto olla, ettei sitä oikeesti edes kiinnostanut mun seura.
Markusta mä olin vältellyt minkä ehdin. Se sano mun käytöstä lapselliseks ja säälittäväks, mutta mä en kuunnellu sitä. Yleensä en jaksanu riidellä pitkään, mutta Markus oli kuluttanut mun hermoja jo ihan tarpeeks.
Perjantaina me käytiin syömässä Markuksen ja Alinan perheen kanssa. Mä hymyilin, nauroin ja vastailin kohteliaasti kysymyksiin, mutta tunsin Markuksen terävän katseen itsessäni koko ajan. Se pelkäsi että mä sanoisin jotain mun vanhemmille, ja saikin pelätä. En mä tietenkään mitään ollu kertomassa, mutta ei sen tarvinnu sitä tietää.
"Hei tää on nyt sun auto", Lucas työnsi punaisen Salama McQueenin eteeni ja mä kohotin kulmiani. Olin ollut ihan omissa ajatuksissani, ja nyt Patrickin pikkuveli Lucas Helen tuijotti mua silmälasiensa takaa vaativasti.
"Joo, se on hieno auto", nyökyttelin, tartuin metalliseen pikkuautoon ja työnsin sen matolla kohti Lucaksen kädessä olevaa vihreää traktoria. "Ajaako nää kilpaa?"
Lucas pudisteli päätään ja kurtisti kulmiaan. "Ei aja kun mun auto voittais! Nää menee syömään."
"Okei, minne?"
"Hespulkeliin", Lucas sanoi päättäväisesti ja pärisytti huuliaan singoten traktorin lattian yli huoneen toiseen päähän. Vihreä auto kaatui kyljelleen ja osui kolahtaen puiseen seinään.
YOU ARE READING
Jami
Romance"Mä kaipasin haleja, helliä ja pitkittyneitä suudelmia, sylikkäin makoilua, vierekkäin nukkumista ja ihan vain sitä että toinen oli lähellä. Mä halusin mun elämään ihmisen, jonka mä voisin tuoda kotiin häpeilemättä ja jonka kanssa mä voisin vaan mak...
