Jami

22. Niiskaus ja pari kirosanaa

Matias

Mun kravatti oli liian kireellä ja ilma sisällä oli tunkkasta. Markus seiso mun vieressä shamppanjalasi kädessään, hiukset siististi kammattuina ja kestohymy huulillaan. Se osasi tän niin paljon paremmin kuin mä. Se tervehti vieraita kohteliaasti, kävi small talkia tärkeiden tyyppien kanssa ja nauroi huonoille vitseille. Mä yritin keskittyä hymyilemiseen, mutta aina silloin tällöin Markus tönäs mua vaivihkaa ja sano että näytti siltä kuin mä olisin irvistellyt.

Markuksen isän synttärit oli käytännössä Mäntylaakson suurin juhla, ja ne pidettiin Haikaloiden kartanolla Särkijärvellä. Kartano oli yks hienoimmista paikoista jonka mä tiesin, mutta viihdyin siellä ennemmin viikonloppuisin takkatulen ääressä villasukat jalassa.

Mä yritin rentouttaa kasvoni ja näyttää luonnolliselta. Tunsin vain murto-osan vieraista, kun taas Markus vaikutti tuntevan jokaisen. Se käyttäytyi niin luonnollisesti ja oli oma karismaattinen itsensä. Välillä musta tuntui että se oli aivan liian täydellinen. Markus oli kohtelias, hyvännäköinen, fiksu, rikas, lojaali ja suhteellisen ystävällinen. Mä en halunnut olla kateellinen, mutta välillä tuntui kuin mä olisin syntynyt ihan väärään sukuun.

Moni vieras kysyi mitä sukua mä ja Markus oltiin. Markus vastasi naurahtaen että serkuksia, mutta henkisesti kuitenkin veljeksiä. Mä hymyilin mukana kun vieras naurahti, puristi Markusta olkapäästä ja kehui kuinka hyvin tämä sopisi aikanaan kulkemaan isänsä jalanjälkiä. Markus nyökytteli hymyillen ja kertoi kuinka hän ei voisi ikinä täyttää isänsä saappaita mutta tulisi aikanaan yrittämään parhaansa. Ja sitten sama toistui pian uudelleen.

Ruususet oli myös paikalla, mistä mä vähän yllätyin. Mein perheet ei olleet Ruususten kanssa missään kamalan hyvissä väleissä, mutta oli hyvä nähdä ne siellä. Mun isän ja Markuksen isän pikkusiskoa mä en ollut nähnyt vuosiin, mutta sen ex-aviomies ja lapset asuivat Mäntylaakson laitamilla. Sakari Ruusunen norkoili eteisaulan läheisyydessä punainen rusetti aavistuksen vinossa siskonsa Alvan kanssa. Alvaa mä en nähnyt melkein koskaan, mutta tiesin sen olevan koulussa Kiteellä ja käyvän laulutunneilla. Mä olisin halunnut mennä juttelemaan niiden kanssa ja vaihtamaan kuulumisia pitkästä aikaa, mutta faija oli tehnyt vähän turhankin selväksi sen, ettei mun kannattanut edes harkita liikkumista. Me oltiin Markuksen kanssa toivottamassa kaikki vieraat tervetulleiksi, ja vieraitahan riitti.

Mä vilkaisin itseäni eteisaulan suurista peileistä ja löysäsin kravattia. Jami oli solminut sen mulle aamulla vaikka mä olin uskotellut osaavani itsekin. Mä leikittelin mun päässä tilanteella, jossa mä voisin tuua Jamin mun seuralaisena kaikkiin kamaliin juhliin. Silloin se olis puskuri mun ja kaiken epämukavan sosiaalisen kanssakäymisen välillä. Ne oli vaan kaukaa haettuja ajatuksia, mutta mä pidin niistä.

"Katos katos ketkä tuli", Markus huokas ja haroi levottomana geelistä kohmeita hiuksiaan. Mä kohotin katseeni tammisille oville ja pyöräytin silmiäni. Von Drechslerit oli Mäntylaakson laitamilla asuva perhe, jonka jäsenet toi meille lähinnä ongelmia. Adam von Drechsler oli Markuksen faijan liikekumppani, jolla oli kaikkien kanssa aina nupit vastakkain. Sillä oli rahaa ja valtaa, täydellisen kusipään maine, espanjalainen vaimo ja kaksi kaunista lasta, Anne ja Kristian. Mun mielestä koko perhe oli vaan etuoikeutettu, ylimielinen ja perseestä. Vähän kuin me. 

Markuksen hymy muuttui väkinäiseksi Adamin kohottaessa leukaansa kävellessään meitä kohti. Kristian käveli isänsä perässä vaaleanruskeat pistävät silmät ympärilleen tarkkaillen. Se oli vasta 16 -vuotias, mutta osasin nähdä sen Mäntylaakson lukiossa ravintoketjun huipulla. Sillä oli jo nyt laaja ystäväpiiri, joukko ihailijoita ja perseennuolijoita. 

"Huomenta", Adam von Drechsler ojensi Markukselle kätensä. "Onko isäsi missä? Kuvittelin hänen tulevan itse vastaanottamaan vieraita."

Markuksen hymy oli hyytyä. "Isä on seurustelemassa muiden vieraiden kanssa. Hän ehtii kyllä tapaamaan kaikkia."
Adam nyrpisti nenäänsä ja laski irti Markuksen kädestä kuin se olisi käynyt viemärissä. Liituraitapukuun pukeutunut mies ei selvästikään pitänyt siitä, ettei hän ollut pääosassa. Adam siirtyi mun kohdalle ja mulkoili mua nenänvarttaan pitkin. "Säkö olet Juhanin poika?"