///
Ciao! Ihan mahtavaa päästä taas julkasemaan teille uus luku, otatte nää aina niin mielettömän hyvin vastaan etten kestä :D Kirjottaminen on viime aikoina ollu tosi vaihtelevaa, välillä tekstiä tulee ihan tajutonta tahtia ja välillä välttelen vaikeitten kohtausten kirjottamista ja pakoilen niitä monta päivää... Mutta sanotaanko että kaiken kaikkiaan miulla on ollu tosi selkeet kuviot tän lopun kanssa! En myöskään malta oottaa, että saan Paulan kirjoitettua loppuun ja pääsen julkasemaan teille sitten tulevaisuudessa sitä ihan uutta stooria, josta uskon teiän kyllä tykkäävän aika lailla... :)
Saattaa muuten olla että viimesen luvun jälkeen julkasen tän tarinan keskeisimmistä hahmoista sellaset moodboardit, u know, mutta se on vielä mietinnässä koska oon kriittinen perfektionisti :D
Mutta siis ihanaa että eksyit tänne taas tällä kertaa, välillä on vaan niin uskomatonta että näitä oikeesti luetaan :D Pus, ootte parhaita!
///
Matias
"Sakke miks sä oot niin paska?"
"Koska mä oon tupakoiva, tuleva alkoholisti ja ihan vitun lyhyt. Miten sä voisit ikinä kuvitella että mä pärjään jollekin Helalle, Matiakselle ja Niklakselle?"
"Iirokin pärjää!"
"Iiro urheilee!"
Mua huvitti Markuksen ja Saken kinastelu. Me oltiin tultu pelaamaan korista vanhan ala-asteen pihalle. Markusta ärsytti kun Kurkisuo oli saanut joukkueeseensa mut ja Helan, koska me oltiin yhdessä huomattavasti pidempiä kuin muut. Iiro oli kyllä vikkelä ja sai koreja, mutta Sakke oli kyllä vähän paska.
"Hei, tää on hyvän mielen peli", Hela naurahti ja joi juomapullostaan. Sakke mulkoili parasta ystäväänsä, mutta otti vastaan sen tarjoaman juomapullon.
Me oltiin Markuksen ja Iiron kanssa pyöritty viime aikoina enemmän Saken ja Helan kanssa, mikä oli musta ihan tosi jees. Mä tarvitsin ihmisten seuraa. Ainakaan Hela ja Sakke ei satuttais mua, koska ne ei olleet mulle niin läheisiä.
Mun mieli oli ollu koko viikon aika maassa. Mulla ja Jamilla oli ollu sunnuntaina riitaa, eikä me oltu vieläkään puhuttu asiaa auki. Mä tiesin että mein pitäis puhua, mutta mä en vielä kyennyt siihen. Jami ei ehkä edes ymmärtänyt miten pahalta musta tuntui. Musta tuntu, että se oli pettänyt mut. Mä olin puhunu sille miten tärkeetä mulle oli, että se oli rehellinen mulle. Ja silti se oli valehellut mulle päin naamaa. Okei, ei ne valheet suuria olleet, mutta valheita kuitenkin.
Ne leiju mun mielessä myrkyllisenä verhona, jotka erotti mut Jamista. Ja musta tuntu ihan sika paskalta. Toki mä näin sitä koulussa, mutta meillä ei ollu kauheesti samoja kursseja. Niinpä me ei nähty kamalan usein. Mun pitäis saada mun oma pää kuosiin ennen kuin puhuisin sille. En halunnu kumminkaan sanoa mitään mitä mä katuisin myöhemmin. Mulla oli tapana olla vitun ilkee ja piikikäs jos mun kanssa yritti jutella mistään räjähdysherkästä aiheesta sillon kun mun oma pää oli sekasin. Se oli kai jonkinlainen puolustuskeino, josta mun pitäis todellakin opetella eroon.
Silti mä tunsin pahan olon ja pahojen ajatusten pyörivän ja kiertävän kehää mun sisällä. Ne yritti puskea ulos, mutta mä pidin ne sisällä. Mun oli pakko.
Onneks Markus ja muut piti mut liikkeessä. Kurkisuo levitti käsiään ja hymyili. "Me nyt vaan ollaan parempia Markus. Ei siitä pidä ottaa pulttia."
Mä pitelin palloa käsissäni kun Markuksen ilme muuttui sellaiseksi, että se aikoi sanoa jotain vastaan. "Jatketaan!" Huudahdin nopeesti ja heitin pallon ilmaan. Mä en jaksanut mitään riitelemistä, en nyt.
YOU ARE READING
Jami
Romance"Mä kaipasin haleja, helliä ja pitkittyneitä suudelmia, sylikkäin makoilua, vierekkäin nukkumista ja ihan vain sitä että toinen oli lähellä. Mä halusin mun elämään ihmisen, jonka mä voisin tuoda kotiin häpeilemättä ja jonka kanssa mä voisin vaan mak...
