///
Taisin jollekin luvata tän luvun jo viime viikolla, mutta miulla oli niin kiire taas etten yksinkertaisesti ehtinyt lukea tätä läpi, joten pahoittelut siitä! Pitää kattoa miten saan seuraavan luvun luettua kun lähen huomenna taas leirille töihin, mutta yritän olla mahollisimman nopee!
Nauttikaa helteistä!
///
Jami
Hitto kun mua suututti. Suututti niin maan perkeleesti. Mä jopa potkaisin yhtä katulamppua ohimennen ja hautasin kasvot lapasiini etten huutaisi ääneen.
Toki mulla oli ollut aavistus ettei Matias ollut sujut sen kanssa että se tykkäsi musta, mutta olin luottanut sen sanoihin. Mä olin ollut typerä. Olin aina typerä, mutta miksi? Miks mä en vois joskus vaan pysyä erossa ongelmista?
Mulla oli säännöt. Yksi niistä oli käskenyt mua pysymään erossa heteroista. Matiaksesta mä en nyt oikeen ottanut selkoa, mutta selkeesti mun pitäis lisätä sääntöihini se, ettei Haikaloihin kosketa.
Mä olin tosi ihastunut Matiakseen, mutta se häpesi mua. Ei se sitä ollut toki suoraan sanonut, mutta kyllä mä osasin lukea rivien välistä.
Mä olin toivonut että se olis lähtenyt mun perään. Mä olin toivonut että se olisi juossut mut kiinni, sanonut ettei sitä oikeesti haitannut että mä satuin olemaan mä ja että se halusi olla mun kanssa. Mutta se ei ollut tehnyt sitä. Se ei ollut juossut mun perään, vaan mä olin saanut kävellä ihan yksin ulos siitä hiton isosta talosta.
Totta kai mä ymmärsin ettei Matias halunnut kenenkään tietävän meistä, mutta se miten se ilmaisi asian. Sen sanat oli ollut kuin nyrkki suoraan mun naamaan, enkä mä todellakaan ollut osannut odottaa sitä edellisen illan jälkeen. Mä olin aatellu että me oltais vaan oltu ihan rauhassa, suljettu maailma ulkopuolelle ja luotu mein oma maailma.
Mun silmiin kohos pettymyksen ja kiukun kyyneleet ja mun oli pakko puristaa käteni nyrkkiin. Miksen mä voinut tehä yhen yhtä fiksua päätöstä? Miksi mä jouduin aina sellasiin tilanteisiin joissa muhun sattu? Miksei mulle voinut tapahtua mitään hyvää ilman takapakkia?
Purin poskeani ja pyyhkäisin kyyneleet pois nähdäkseni minne olin menossa. Jalkakäytävä näytti melkein kallistelevan mun alla. Mun oli pakko pysähtyä hetkeksi, ummistaa silmät ja nostaa kädet silmille. Mun henkeä ahisti ja jouduin jännittämään kaikki lihakseni, ettei ne olis pettäneet mua ja kaatanut mua lumen peittämään asfalttiin.
Keräilin itteäni hetken kyykyssä ennen kuin pystyin jatkamaan matkaa. Mä olin tiennyt, ettei mun olisi kannattanut antaa mun ja Matiaksen jutun edetä. Viimeistään nyt mun pitäis stopata koko homma. Jos antaisin tän jatkua ja jos se sitten loppuisi kokonaan, mä romahtaisin. Mä en todellakaan ollut valmis tälläiseen.
Ehkä mun olis parempi vaan pysyä ihan kokonaan sinkkuna ja vain säätää joidenkin satunnaisten idioottien kanssa. Pudistelin päätäni ja suoristauduin ravistellen jalkojani. Mulla oli kylmä, mua oksetti ja tärisytti. Tältäkö Johanneksesta tuntui aina laskujen aikaan?
Jatkoin matkaani yrittäen keskittyä johonkin muuhun. Miten Matias vaikutti muhun näin paljon? Mutta toisaalta, olinko mä oikeesti yllättynyt? Matias sai mut hyrisemään ihastuksesta ja sen kosketus sekotti mut. Siksi myös sen ilkeet sanat sattu muhun niin paljon.
Seisahduin bussipysäkille ja lysähdin istumaan puiselle penkille. Se oli peittynyt lumeen ja kasteli mun housut, mutta mua ei rehellisesti sanottuna kiinnostanut. Sytytin tupakan ja päätin lähteä Savisaareen.
VOUS LISEZ
Jami
Roman d'amour"Mä kaipasin haleja, helliä ja pitkittyneitä suudelmia, sylikkäin makoilua, vierekkäin nukkumista ja ihan vain sitä että toinen oli lähellä. Mä halusin mun elämään ihmisen, jonka mä voisin tuoda kotiin häpeilemättä ja jonka kanssa mä voisin vaan mak...
