Jami

21. Ikaros ja sen aurinko

Jami

Matias ei ollu kunnossa. Mä huomasin sen heti kun se palas lenkiltä. Se oli kalpee, jotenkin tosi säikky, pelokkaan näkönen ja kaikinpuolin tosi ahistunut. Mua huolestutti sen puolesta, mutta kun me pakattiin, se hyräili radiossa soivan Shakiran tahtiin eikä näyttänyt enää niin stressaantuneelta.

Kyllähän mä tiesin mistä sen käytös johtui. Olin sanonut liian isoja juttuja ihan liian aikaisin. Me oltiin oltu yhessä vasta puol vuotta, ja mä olin jo mennyt sanomaan että mä rakastin sitä. Totta kai mä olin nähnyt miten se oli järkyttynyt siitä, vaikka se oli liian kohtelias sanomaan sitä ääneen. 

"Oot ihana."

Niin se oli mulle vastannut. Mä olin raottanut sille sydäntäni ja se oli vastannut sanomalla, "oot ihana". Tietenkään se ei voinu sanoo mulle niitä sanoja takas jos se ei tuntenut niin mutta... se "oot ihana" oli tuntunut pahemmalta kuin mä olisin koskaan voinut uskoa.

Eilen illalla kaikki oli ollut vielä jokseenkin hyvin, mutta tänään musta tuntu hirveen hankalalta yrittää teeskennellä ettei Matiaksen käytös vaivannut mua. Se ei saisi vaivata, mutta se vaivasi. Vaikka mua toki kadutti liian aikainen rakkaudentunnustus, se oli silti totta. Mä rakastin sitä, vaikkei mun ehkä pitäisi.

Sellaset pojat kun Matias särki sydämiä. Matias oli komea, sosiaalisesti taitava, kaikkien suosiossa, hauska, hyväsydäminen, epäitsekäs ja kaikin puolin rakastettava. Mä pystyin vaan kuvittelemaan kaikkia niitä jotka oli vuosien kuluessa ihastuneet ja jopa rakastuneet sen sinisiin silmiin ja vinoon hymyyn. Kuinka ihmeessä mä olin ajatellut että olisin se onnekas, joka saisi vastakaikua tunteilleen?

Meidän suhde oli vielä niin alussa, ettei mitään johtopäätöksiä voinut vetää oikeastaan mihinkään suuntaan. 

Mun kurkkuun sattu niin paljon että puhuminen oli hankalaa ja mun ääni kauheen kähee. Otin pari buranaa ja palasin makkariin, jossa Matias veti urheilukassin vetoketjua kiinni. "Onks sulla millanen olo?" Se kysyi nähdessään mut ovella ja mä kohautin olkiani. "On ollu parempikin", mutisin ja mun ääni meinas haihtua ilmaan. Se kurtisti kulmiaan, mutta laski katseensa takaisin kasiinsa. "No hitto. Nyt et sit vaan puhu paljoa, okei? Silleen ääni paranee paremmin."

No se ei ollu vaikeeta. Matias ei ollut kauheen puheliaalla tuulella kun me ajettiin Kolille auringon kurkkiessa aika ajoin pilvien takaa. Matias keskittyi ajamiseen ja mä yritin vilkuilla bilsan kirjaa lähinnä vältelläkseni ihan hiton kiusallista hiljasuutta.

Mä vihasin tällästä, mutta jotenkaan mä en osannut myöskään rikkoa sitä painostavaa ja raskasta hiljasuutta mein välillä. Matias oli jopa... vihamielisen oloinen. Se puristi rattia rystyset valkosina, leukaperät kireinä ja katse tiukasti tiessä. Hyvä että mä uskalsin pyytää sitä pysähtymään huoltoasemalla käydäkseni vessassa. Matias pysähtyi aika lähellä Kolia, jollekin pienelle huoltsikalle jossa oli kahvila, bensa-automaatti ja wc:t.

Pitäiskö mun soittaa Joonakselle ja pyytää sitä hakemaan mut? Tai käskeä Matiasta viemään mut himaan?

Ei, siihen se ei ikinä suostuisi, enkä mäkään sinne halunnut. Auton kireä ilmapiiri kuitenkin ahisti mua ja viivyttelin vähän normaalia pidempään kahvijonossa. Ostin loppujen lopuksi myös Matiakselle kahvin. Ehkä se oli äreä aikaisen herätyksen vuoksi. Mua ainakin väsytti ihan hitosti yölliset heräämiset.

Kassatyttö tuijotti mun kaulaa, vaikka olin yrittänyt nostaa hupparin huppua normaalia ylemmäs. Mustelmista huomas kyllä heti ettei ne mitään fritsuja olleet, mutta ei se mimmi kysellyt mitään. Otin kahvit mukaani, kiitin kassaa ja palasin autolle.

Matias nojas silmät ummessa penkin selkänojaan kun mä avasin oven ja istuin paikalleni. Sen vaaleanruskeat hiukset imi valoa itteensä ja näytti tavallista vaaleammilta. Kun se avasi silmänsä ja katsahti muhun, sen olemus oli vähän rentoutuneempi, mutta silti jotenkin hälyttävän kireä. Se vaikutti vähän siltä kuin voisi räjähtää hetkenä minä hyvänsä.