Jami

15. Pullotettuja kyyneleitä

//Heissan, mites teillä menee? Miulla on parin viikon päästä yo-kirjotukset joiden stressi painaa päälle ihan huolella, mutta sain nyt kuitenkin tän luvun tarkistettua! Toivottavasti sinne ei oo kauheita virheitä jäänyt. Tän luvun kulku ei todennäkösesti tuu kauheena yllätyksenä jos on käyny vilkasemassa tota miun yhtä toista tarinaa, Paulaa. Se siis sijoittuu n. vuosi tän stoorin tapahtumien jälkeen ja spoilaa niin ollen tätä jonkin verran. 

Ihanaa alkavaa syksyä ja koittakaa jaksaa vaikka illat alkaa pimenemään!

///

Jami

Tieto siitä, että Sanni Haikala oltiin löydetty kuolleena Ruukin rappukäytävästä tuli varhain keskiviikkoaamuna. Mä istuin mummin pöydän ääressä kun siitä kerrottiin paikallisuutisissa, ja mun oli ihan pakko lähteä vessaan.

Kun Matias oli soittanu mulle maanantai-yönä itkuisena ja selvästi hädissään, en meinannut saada sen värisevästä äänestä selkoa. Olin kuitenkin ymmärtänyt että Sanni oli Mäkisen kanssa. Kun puhelu oli yhtäkkiä katkennut enkä saanut Matiakseen enää mitään yhteyttä, mua pelotti älyttömän paljon.

Johannes ei ollut nostanut syytettä Mäkistä vastaan ihan kuten mä oli arvellutkin. 

Olin eilen käynyt Matiaksen kämpän ovella, mutta se oli ollut tyhjänä. En mä nyt sen kotiovelle viittinyt mennä, mutta nyt kun mä halasin pönttöä ja mietin tulisiko oksennus vai ei, kirosin itteni alimpaan helvettiin sen vuoksi.

Mun silmiin kohos kyyneleet kun romahdin istumaan vessan viileälle lattialle. Mä tiesin miten tärkee  Sanni Matiakselle oli ja mulla oli niin paha olo. Halusin vain tietää mitä Matiakselle kuului. Halusin olla sen luona, halata sitä ja olla vain ihan hiljaa. En voisi sanoa että kaikki oli hyvin, koska mikään ei ollut hyvin. En voisi kertoa niin suurta valetta. 

Mummi raotti vessan avonaista ovea ja kyykistyi mun viereen. "Jami-kulta mitä nyt?"

Mä niiskaisin ja kohotin käteni kasvoilleni. Kyyneleitä tuli ihan estoitta. Oliko mun vika ettei Sannia oltu löydetty ajoissa? Ei, ei ollut. Mä kerroin että Mäkinen pyöri Ruukissa ja sieltä Sanni oltiin loppujen lopuksi löydetty.

Essoihin se kuoli. Niin ne sano uutisissa. Ei ihan suoraan mutta kyllä sen arvas. Yliannostus. Mä pitelin kiinni kyynärpäistäni kun mummi halasi mua ja mä ummistin silmäni. Miks vitussa Mäkinen ei voinu jättää Mäntylaaksoa rauhaan? Se melkein tappo mun veljen ja nyt se oli varmaan myyny Sannille kamaa jolla se oli ottanu yliannostuksen joko vahingossa tai tahallaan.

"Oliko se tyttö sun kaveri?" Mummi kysyi silittäen mun selkää ja mua itketti enemmän. Olo oli ihan kauhee ja mun kurkkua kuristi niin paljon että mun oli pakko kohottaa käteni rintakehälleni. 

"Tavallaan", sain henkäistyä ja mummi halasi mua tiukempaa. 

Siinä mä istuin vessan lattialla mummin halauksessa enkä saanut itkua loppumaan. Enhän mä ollu ees tuntenut Sannia enkä alussa edes muistanut sen nimeä, mutta se oli Matiaksen sisko. Mä vaan tiesin miten paljon Matias sitä rakasti ja pelkästään se sai mun olon ihan kauheeks.

***

Koko Mäntylaakso puhui Sannista. Kuulin monta kertaa miten uskomatonta oli että huumeet veivät jonkun Haikalan mukanaan. Mua oksetti ne puheet ihan tosissaan. Sannista maalailtiin narkkaria, nistiä ja Haikaloiden mustaa lammasta. Mä toivon koko sydämeni pohjasta ettei Matias kuullut niitä puheita.

Kukaan ei ollut tainnut nähdä yhtään Haikalaa pitkään aikaan. Mun synttärit oli ja meni, mutten ollut lainkaan juhlatuulella. Olin mä käyny Joonaksen kanssa baarissa, mutta mua ahisti vaan koko ajan ihan kauheesti. Olin vetäytynyt nurkkapöytään kelaamaan kaikkia juttuja ihan liikaa ja Joonas oli joutunut taluttamaan mut ulos kun olin ihan paskana.