Jami

26. Maailman paskin vappu

Matias

Mä halusin juosta, mutta mua oksetti. Oli samaan aikaan ihan hiton kylmä ja kuuma, ja joka ikinen lihas tuntu raskaalta. Katuvalojen kelmeä valo näytti samealta märkää asfalttia vasten, kun mä kiirehdin askeliani.

Jami juos mut uudelleen kiinni ja yritti pysyä mun vauhdissa. Mun ajatukset oli kuitenkin vaan ja ainoastaan Alinassa ja Markuksessa. Alinassa, joka oli mulle melkein kuin oma sisko. Kuka pystyi satuttamaan sitä sillä tavalla? Kuka kehtasi koskea keneenkään ilman lupaa?

Iiro ei ollut avannut asiaa mulle enempää, koska mä olin sulkenut puhelun. Iiro oli kuulostanut oikeesti aika hätäiseltä, eikä mikään ihme. Mä en osannut edes kuvitella, missä kunnossa Markus oli.

Jos Vilmalle kävisi samalla tavalla, mä sekoaisin. Vaikka Vilma ei enää asunutkaan Mäntylaaksossa eikä me nähty niin usein, se oli mulle ihan helvetin tärkeä, enkä mä todellakaan halunnut kenenkään satuttavan sitä. 

Mun poskia poltteli ihan helvetisti ja hiki helmeili otsalla kun mä pyyhkäisin hiuksia silmiltä. Jami kiiruhti taas mun rinnalle. Se oli pukeutunut äkkiä tummanpunaiseen huppariin ja mustiin college-housuihin ja sen tumma takki oli auki. Se oli hiton väsyneen näköinen ja olis mieluummin varmaan nukkumassa.

Mutta mun oli pakko mennä. Ihan pakko. Vaikka mun silmien takana tykytti ja koko kroppa tuntui kuin auton alle jääneeltä, mun oli pakko mennä.

"Matias, musta tuntuu että sulla on kuumetta", Jami hengähti päästessään taas mun viereen. Mä katsahdin sitä nopeasti. "Sillä ei oo nyt mitään väliä."
Jami laski katseensa asfalttiin ja mä ummistin hetkeksi silmäni. Se oli vaan huolissaan musta. Jami ei ollu tehny mulle mitään pahaa, päin vastoin. Ihan turhaan mä sille tiuskin.

Ellenin talon musta harjakatto näkyi jo, kun mä tartuin Jamin käteen, pysähdyin ja suutelin sitä nopeasti. Jami näytti hämmentyneeltä kun mä sipaisin sen poskea. "Sori kun oon tällänen mutta mä vaan haluun tietää onko Alina kunnossa." 

Tietenkään se ei ollut kunnossa.

Jami nyökytteli ja sitten mä lähdin juoksuun.

 Mun päässä humis. Se saattoi olla humala, väsymys tai kuume, mutta huoli Alinasta meni kaiken muun yli. Ellenin kotitalo kohos mun edessä suurena ja pimeänä, kun mä kiirehdin portista sisään ja juoksin portaat ylös.

Kun mä avasin oven ja ryntäsin sisään, Ante ja Kaiman nojaili portaikon kaiteeseen. Kaksikko nosti katseensa muhun ja Anten ilme vakavoitui entisestää. Bileet oli selkeesti jo ohi eikä muita näkynyt missään. Toisaalta, kello oli melkein 7 aamulla.
"Missä Markus ja Alina on?" Kysyin turhankin nopeasti ja Ante nielaisi. "Ylhäällä Ellenin huoneessa", se haroi vaaleita hiuksiaan ja mä nyökyttelin päätäni ennen kuin lähdin portaikkoon.

Harpoin ne ylös kaksi askelmaa kerrallaan ja seisahduin hetkeksi yläkerran käytävälle. Mulla ei ollut mitään hajua siitä, mikä huoneista oli Ellenin, mutta sitten hoksasin sen seisomassa yhden oven vieressä.

Sillä oli yhä yllään kirkas tuubitoppi ja pinkit shortsit, mutta ripsarit oli levinneet poskille ja kiharat latistuneet. Iiro seisoi sen vieressä, silitteli hitaasti sen selkää ja kuiski sen hiuksiin. Mun kurkkua kuristi kun lähestyin niitä raskain askelin.

Ellen huomas mut ja sen käsi lennähti suun peitoksi. "Matias mä-", tytön keho vavahti itkusta ennen kuin se astui mun eteen ja kapsahti mun kaulaan. Mä vastasin Ellenin halaukseen ja kohtasin Iiron huolestuneen katseen. Ellen tärisi shokissa ja lopulta mun oli pakko päästää siitä irti. En osannut lohduttaa sitä mitenkään, Iiro oli paljon parempi sellaisessa.