Jami

24. Kaikki hyvin

Matias

Kun mä astuin Ellenin kotiin Markuksen jäljessä, kuulin heti sähkökitaran vahvat soundit ja laulajan kirkkaan äänen.

Ellen asui perheensä kanssa suuressa ja avarassa talossa, mutta silti se tarvitsi meidän apua tavaroiden siirtelemisessä. Olohuoneeseen piti kuulemma saada enemmän tilaa, ja sähkökitaran särisevä ääni sai mut ymmärtämään syyn.

Elleniä ei näkynyt missään skandinaavisesti sisustetussa olohuoneessa, mutta sen pikkuveli Ante oli kyllä paikalla. Olohuoneen peräseinällä valtavan maalauksen alla oli rumpusetti, basso, koskettimet ja ihan hemmetisti erilaisia vahvistimia, kaiuttimia ja sampleri. Kaiken keskellä oli vaaleahiuksinen poika, joka näppäili sähkökitaran kieliä ja sääteli jalallaan vahvistinta.

Me kuultiin Ellenin ääni keittiöstä, ja Markus lähti sinne kun mä taas kävelin Anten luokse. Ante oli kaks vuotta Ellenistä nuorempi, mutta oli päässyt jo baariinkin koska näytti ikäistään vanhemmalta. Sillä oli samanlaiset vehnänvaaleat hiukset ja orvokinsiniset silmät kuin Ellenillä, mutta se oli huomattavasti pidempi kuin siskonsa.

Ante kohotti katseensa muhun ja hymyili painaen kämmenensä kitaran kielille vaientaen ne. "Huomenna muuten lähtee."
"Mä en yhtään epäile. Tuutteko te soittamaan?" Kysyin vaikka totta kai mä näinkin jo vastauksen silmieni edessä. Ante nyökytteli ja laski sähkökitaran telineeseen. Poika oli pukeutunut AC/DC:n t-paitaan ja ruudullisiin housuihin.

"Joo. Soitetaan jokunen biisi ja sen jälkeen hoidellaan muu musiikki. Kai sulla on teeman mukaiset vaatteet?" Ante jutteli ja mä nyökkäsin. Ellen oli halunnut bileisiinsä 80-luvun teeman, ja toivoi kaikkien noudattavan sitä. Me oltiin käyty Markuksen ja Patrickin kanssa kiertämässä läpi muutamat kirpputorit ja löydetty vaatteita suoraan parin vuosikymmenen takaa.

"Totta kai. Onks sulla mitään tietoa siitä, kuinka paljon tänne on tulossa porukkaa?" Kysyin pojalta ja se pudisteli päätään. "En mä tiiän tarkkoja lukuja, mutta vissiin aika hitosti. En mä ees tiiä miks Ellen halus pitää näin isot juhlat mutta pitäkööt. Ei mulla ainakaan oo valittamista", se naurahti ja pyyhkäisi vaaleita hiuksiaan silmiltä.

"Ante! Jeg tregner din hjelp!" Ellenin huuto kantautui keittiöstä ja Ante kohotti kulmiaan ennen kuin hypähti alas matalalta korokkeelta ja suuntasi huudon suuntaan. Ellenin ja Anten mutsi oli norjalainen, ja mun tietääkseni ne puhu himassa pääosin norjaa. Mä lähdin seuraamaan Antea koska ei mulla oikeen ollut parempaakaan tekemistä.

"Hva?" Ante kysyi kun me saavuttiin keittiöön. Ellen seisoi ruokailutilan tammisella pöydällä ja kurkotteli kohti kattoa banderollin nauha käsissään. Markus piteli käsissään banderollin loppupäätä ja tähyili katonrajaan.

"Voitko sä pitää kiinni tosta banderollista kun Markus nostaa mut vähän ylemmäs? En saa muuten kiinnitettyä tota tonne kattoon?"

Ante nyökkäsi ja otti viirejä ja kirjaimia sisältävän banderollikasan Markukselta. Markus laittoi sormensa ristiin ja käsivarret suoriksi ennen kuin Ellen astui käsien muodostamalle askelmalle ja kohosi kohti kattoa. Se oli harrastanut voimistelua ja sirkusta monta vuotta, joten kyseinen temppu ei ollu sille mikään ongelma.

Markus jännitti lihaksiaan ja nosti Elleniä ylemmäs. Ellen kiinnitti banderollin narun katosta roikkuvaan koukkuun ja laskeutui takas pöydälle. Markus autto sen alas ja mä huomasin miten sen posket punoitti. Ante tai Ellen ei kuitenkaan huomanneet sitä, vaan Ante nousi seuraavaksi pöydän päälle ja kiinnitti banderollin seuraavaan koukkuun.

Markus pyyhkäisi hiuksiaan ja huomasi mun kysyvän katseen. Se kohotti kulmiaan mulle ja käänsi katseensa sisaruksiin, jotka kiinnitti koko banderollin kattoon. Siinä oli kirkkaan värisiä viirejä ja serpentiinejä.