Jami

11. Vaimokokelas

///
Tää luku on ollu valmiina jo varmaa viikon, mutta avaan koneen aina niin myöhään etten sit enää viiti julkasta yhtään mitään, mutta nyt en enää jaksa viivästyttää tätä kun en kummiskaan koskaan päivällä muista :)

///

Jami

Sunnuntai-iltana mä en olis halunnu lähteä takas Mäntylaaksoon. Me oltiin vaan makoiltu koko päivä siellä parvella ja puhuttu kaikesta maan ja taivaan väliltä. Mä en vaan saanut siitä tarpeekseni, en sitten millään. 

Kaks tuntia sitten mä olin maannut patjalla pää Matiaksen sylissä Kolilla sijaitsevassa mökissä. Nyt mä seisoin rappukäytävässä kotioveni edessä ja etin avaimiani.

En mä halunnut mennä himaan. Johannes oli soitellu mulle melkein koko viikonlopun ja kysellyt millon mä tulisin takas Mäntylaaksoon. Mä en tiennyt mitä se musta halusi, eikä mulla kyllä ollut mielenkiintoa myöskään selvittää sitä. Jossain mun oli kuitenkin nyt pakko nukkua.

Mä kaivelin taskujani, mutten löytänyt millään korkinavaajaa, jonka päässä mun avain kiikkui. Kirosin itekseni ja raotin postiluukkua. Sieltä lankesi kirkas valokiila käytävään ja mä annoin postiluukun rävähtää kiinni ennen kuin kohotin käteni terävään koputukseen.

Mua ahdisti vähän palata. Oikeasti halusin jäädä sinne kauas Mäntylaaksosta Matiaksen viereen. Viimenen asia mitä mä halusin, oli Johanneksen kohtaaminen.

Ovi avautu enkä mä kyennyt peittämään hämmästystäni. Oven oli avannut mulle ventovieras parikymppinen tyttö, jonka kirkkaansininen polkkatukka oli sotkussa. Sillä oli yllään vaan isohko t-paita ja alushousut.

"Kuka vittu sä oot?" Sain suustani ja tyttö kallisti päätään. Meikit sen kasvoilla näytti pari päivää vanhoilta kun se nosti kätensä puuskaan ja kohotti kulmiaan. "Mirva. Ootko sä se Johanneksen pikkuveli?"

Taas joku uusi vaimokokelas. Aikaisemmin ne oli kuitenkin lähteneet aina aamuisin. Mä nyökkäsin ja Mirva liikahti pois ovensuusta. "Siistiä. Mä oon tekemässä muffinseja niin sä voit olla koemaistaja."

Mä kurtistin kulmiani kun Mirva pyyhäls mun ohi keittiöön paljain jaloin. Talossa oli muuten hiljaista, ja mä vilkaisin keittiöön jossa Mirva seisoi itsekääritty sätkä korvansa takana. "Missä Johannes on?"

"Se lähti Lassen kanssa käymään jossain", Mirva selitti ja sekoitti ruskeaa taikinaa vihreässä astiassa. Tilanne oli jotenkin liian absurdi, ja mä lähdin viemään reppuni huoneeseeni.

Palasin kuitenkin melko pian keittiöön. Mirva vaikutti olevan ihan jees, joten otin kaapista valmissalaatin ja istuin alas pöydän ääreen. Mirva käänty kattomaan mua vispilä kädessään ja kallisti päätään. Sen kasvot oli sydämenmuotoiset ja huulet mietteliäästi mutrussa. "Et kai sä tuijota mun persettä?"

Kohotin kulmiani ja haroin hiuksiani kohti niskaa. "Sori mutta mä en syty naisista."
"Harmi, oot söpö", Mirva kohautti olkiaan ja piti taikinakulhoa sylissään. "Kai teillä on muffinssivuokia?"

"Jossain siellä pesukoneen vieressä pitäis olla", kerroin ja Mirva laski kulhon ruokapöydälle. "Toivottavasti niitä on, koska muuten nää menee ihan persiilleen", se mutisi ja kyykistyi penkomaan laatikkoa. Mä olin yhä vähän hämilläni. "Miten sä tunnet Johanneksen?"

"En mä tunne sitä. Tavattiin sattumalta perjantaina baarissa", se sanoi juuri ennen kuin hihkaisi innoissaan ja nousi seisomaan pieni keltainen pahvilaatikko käsissään. Se otti pellin uunin alta ja laski sen pöydälle mun eteen.