Jami

10. Mäntylaakson naamarit

Matias

Päätyseinän kolmionmuotoinen ikkuna avasi näkymän valkoisen jään peittämälle järvelle. Aurinko sai lumen säihkymään kilpaa itsensä kanssa ja jätti jopa huurteiset kuuset varjoonsa. Silti mun katse lepäsi mieluummin ihan toisessa maisemassa.

Jami nukkui sikeästi mun oikealla puolella. Sen rintakehä kohoili rauhallisesti Eminemin printtipaidan alla ja kiharat sojotti villeinä jokaseen maholliseen suuntaan sotkeutuen toisiinsa ja kiertyen yhteiselle kerälle.

Mä olin herännyt jo puolisen tuntia sitten, mutten kehdannut nousta. Mun toinen käsi oli Jamin kehon alla, enkä mä halunnut siirtää sitä pois. Herätessäni mun rintakehä oli ollut vasten sen selkää ja vasen käsi kiedottuna sen kehon ympäri. Mun mieleen oli muistunut etäisesti se hetki, kun olin nukkunut sängyssäni bileiden jälkeisenä yönä. Jamin tuoksu oli ympäröinyt mut niin vahvasti, että silmät sulkiessani pystyin näkemään ja tuntemaan Jamin siinä lähellä. Nyt se oikeesti oli siinä, ja mua hymyilytti ihan kauheesti.

Kun mä olin kääntynyt varovasti selälleni katsoakseni kelloa, Jamikin oli kierähtänyt eri asentoon. Mä luulin hetken että olin herättänyt sen, mutta se nukkui kuin tukki. Niinpä mä vaan kattelin sitä ihan kaikessa rauhassa.

Näin mä kehtasin tuijottaa sitä ja painaa jokaisen yksityiskohdan sen kasvoista mieleni. Pistin merkille pienen luomen leuassa, pari finnien jättämää arpea poskessa, peukalon levyisen pitkittäisen arven silmäkulmassa, poskia kevyesti hipovat tummat silmäripset, hieman vinossa olevan kultaisen nenärenkaan, symmetrisen amorinkaaren ja kohdat joihin hymykuopat aina ilmestyivät.

Mä en tiennyt tiesikö Jami itse miten kaunis se oli. Ei kaunis sillä tavalla kuin tytöt oli, vaan yleisesti ottaen. Tietenkään mä en tuntenut sitä vielä läheskään tarpeeksi hyvin sanoakseni koko sen olemusta kauniiksi, mutta tähän mennessä mulle oli muodostunut sellanen käsitys. Jotkut ihmiset vaan oli sellasia: ihan mielettömän kauniita kaikilla mahollisilla tavoilla.

Mulla oli siinä peiton alla Jamin vieressä niin ihanan lämmin ja hyvä olla, että voisin maata siinä koko loppupäivän. Mutsi oli laittanut mulle miljoona viestiä siitä, kuinka mun pitäis mennä jo tänään takas himaan. Oli kuulemma jonkun huipputärkeän tyypin huipputärkeän tyttären huipputärkeät synttärijuhlat, jonne meidän kaikkien oli huipputärkeää mennä. Mä olin vastannut että ei käy. Mä saisin takuulla mutsin ja varmaan faijankin vihat niskoilleni, mutta en todellakaan vaihtaisi hetkeäkään Jamin kanssa joihinkin huipputurhiin kutsuihin.

Jami kierähti mua kohti niin että sen pää siirtyi mun olkapäälle ja mä jännityin. Se ei kuitenkaan herännyt, vaan jatkoi nukkumistaan. Mä sipaisin sen poskea sormenpäilläni ja ja henkäisin syvään.

Myös Sanni oli laittanu mulle viestiä. Se kysyi missä hitossa mä olin ja miksen mä voinut tulla niille hiton kutsuille. Mä vastasin sille rehellisesti missä olin, koska en mä nyt Sannille halunnut valehdella. En kuitenkaan kertonut kenen kanssa. Pyysin sitä vaan luottamaan muhun, ja sain vastaukseksi vinkkaavan hymiön. Hiton Sanni.

Jami haukotteli syvään ja mä käänsin katseeni takas siihen. Se räpytteli silmiään muutaman kerran, hieraisi niitä ja kohdisti sitten unisen katseensa muhun. "Ai huomenta."
Mä hymyilin varovasti. En tiennyt mitä mieltä se oli siitä että me oltiin nukuttu samassa sängyssä. Illalla mua oli jännittänyt ihan kauheesti edes kysyä siltä koko asiaa, ja mun sisin oli heittänyt kolme kärrynpyörää ja viis takaperin kuperkeikkaa kun se oli vastannut myöntävästi.

"Huomenta", mutisin ja tarkkailin sen unisia silmiä. "Saitko sä nukuttua?"

Jami haroi hiuksiaan pois silmiltään, mutta kiharat valahti takas hipomaan päillään sen ohimoita. Se näytti niin suloselta, että mä oisin halunnu vaan vetää sen syliini ja pussailla sen kanssa koko hiton päivän. Tunne oli niin vahva että se pisteli ihon alla, puski esiin ja yritti ottaa musta vallan.